peruuta
Näytä tulokset kohteelle 
Hae sen sijaan kohdetta 
Tarkoititko: 
CONTRIBUTOR ***

KOSKI ja koulussa lopettaneet oppilaat/opiskelijat

Hei!

 

Olisikohan jossain selvät ohjeet kaikkine Primus kenttineen, mitä olisi pitänyt tehdä koulussa lopettaneiden oppilaiden/opiskelijoiden kanssa sekä esikoulusta 1. luokalle siirtyneille ja 6. luokalta 7. luokalle siirtyneille (meillä opsit vielä 1-6 lk ja 7-9 lk) sekä päättöluokkalaiset.

 

Eli olen saanut esimerkiksi näihin esikoululaisten ja 6. luokkalaisten luokaltasiirtoon kahta erilaista ohjetta. Visman puhelinpalvelussa kerrottiin minulle, että olen tehnyt korttien kopioimisen väärin, koska se olisi pitänyt tehdä Koulu siirron kautta ja kaikki pitäisi nyt tehdä uusiksi, olin siis kopioinut kortit normaalisti. Täällä kyselin esikoululaisiin liittyvää siirtoa ja minulle sanottiin, että se voidaan tehdä kortin kopiomisella. Nyt en uskalla mennä muuttamaan mitään ennen kuin saisin jostakin selvän vastauksen, että miten nämä luokaltasiirrot tulisi tehdä.

 

Jossakin muussa keskustelussa oli kyselty myös tuota eropäivän laittamista entisille esikoululaisille ja 6. luokkalaisille ja tietenkin myös päättöluokkalaisille. Eli mistä nyt saisi varman tiedot, että miten toimitaan näiden edellämainittujen oppilaiden kanssa sekä koulusamme kokonaan lopettaneiden oppilaiden/opiskelijoiden kanssa?

37VASTAUSTA37
CONTRIBUTOR ***

Vastaus: KOSKI ja koulussa lopettaneet oppilaat/opiskelijat

Samaan kysymykseen odotan vastausta, koska nyt Koskessa näkyy viime vuoden 6. luokkalaiset eli nykyiset seiskat kahteen kertaan.

CHAMPION ***

Vastaus: KOSKI ja koulussa lopettaneet oppilaat/opiskelijat

Siihen, että viime vuoden 6. luokkalaiset näkyy kahteen kertaan, kun ei eropäivää pystynyt laittamaan - niin meilläkin - kysyin tästä yhdellä Koski-klinikalla. Ja vastaus oli, että tähän olisi kehitteillä jotain, jotta ei tarvitsi alkaa askartelemaan eli että tämän asian kanssa ei kannata vielä hoppuilla.

Vastaus: KOSKI ja koulussa lopettaneet oppilaat/opiskelijat

Ihan varmistuksena eli näkyykö muillakin tällä hetkellä 7. luokalla olevat oppilaat Koskessa sekä 6. luokkalaisina läsnä että 7. luokkalaisina läsnä (eri kouluissa siis, alakoulussa ja yläkoulussa). Ja tähän ollaan virittämässä jotain keinoa, ettei tarvitsisi käydä jäätäviin askartelutöihin? Olisipa kiva juttu, jos olen nyt ymmärtänyt oikein :-)

CONTRIBUTOR **

Vastaus: KOSKI ja koulussa lopettaneet oppilaat/opiskelijat

Täällä seuraillaan myös, sama ongelma. Meillä joillain oppilailla ei näy alakoulua roikkumassa läsnäolossa ja joillain näkyy, en huomannut ainakaan alakoulujen oppilaskorttien täytöissä mitään eroa. En ehtinyt sen tarkemmin vielä paneutua, että ovatko tietyt alakoulut siirtyneet oikein ja tietyt jääneet roikkumaan.

 

Mutta vastausta siis odotellaan täälläkin.

CONTRIBUTOR ***

Vastaus: KOSKI ja koulussa lopettaneet oppilaat/opiskelijat

Meilläkin 7lk on yläkoulussa ja alakoulussa läsnä tällä hetkellä.

CHAMPION ***

Vastaus: KOSKI ja koulussa lopettaneet oppilaat/opiskelijat

Meillä ei ole kyllä jääty odottelemaan tuota mahdollista OPH:n ratkaisua ongelmaan, vaan on merkitty oppilaita eronneiksi Primuksessa ja päivitetty tietoja Koskeen. Samalla on sitten saanut koulusihteereille Koskea tutummaksi, kun tätä asiaa on käyty läpi heidän kanssaan. Jos vuoden päästä olisivat tilastot tulossa Koskesta niin sitä ajatellen parempi tehdä tämä homma jo nyt eikä vasta siinä vaiheessa.

CONTRIBUTOR ***

Vastaus: KOSKI ja koulussa lopettaneet oppilaat/opiskelijat

Onko joku saanut eronneet oppilaat näkymään oikein Koskessa?

Eli tilana olisi eronnut sekä vuosiluokan vahvistus olisi säilynyt? Meillä kyllä oppilaat statuksella eronnut, mutta näkyy, että suoritus kesken, eli vuosiluokan vahvistus on hävinnyt.

 


@Minna Suhonen  kirjoitti:

Meillä ei ole kyllä jääty odottelemaan tuota mahdollista OPH:n ratkaisua ongelmaan, vaan on merkitty oppilaita eronneiksi Primuksessa ja päivitetty tietoja Koskeen. Samalla on sitten saanut koulusihteereille Koskea tutummaksi, kun tätä asiaa on käyty läpi heidän kanssaan. Jos vuoden päästä olisivat tilastot tulossa Koskesta niin sitä ajatellen parempi tehdä tämä homma jo nyt eikä vasta siinä vaiheessa.


 

CHAMPION ***

Vastaus: KOSKI ja koulussa lopettaneet oppilaat/opiskelijat

Kyllä suoritukset meillä näkyvät vahvistettuina eronnut-tilan lisäksi. Eropäivän lisäksi pitää merkitä "Vahvistuksen vuosiluokka" -kenttään vahvistettava luokka ja "Vahvistuksen pvm" -kenttään päivämäärä, jotta suoritus pysyy valmiina tai muuttuu keskeneräisestä valmiiksi, kun oppilas on lähtenyt 2.6.

CONTRIBUTOR *

Vastaus: KOSKI ja koulussa lopettaneet oppilaat/opiskelijat

Meillä sama ongelma, olemme yrittäneet askarrella tämän ongelman kanssa. Olen taas yrittänyt monta päivää soittaa tukenn, mutta ei sinne pääse. Ohjeet erittäin huonot Wisman sivuilta tässä asiassa niini kuin muutenkin kaikki ohjeet !!

Vastaus: KOSKI ja koulussa lopettaneet oppilaat/opiskelijat

Oppilas saadaan Koskessa näkymään eronneena ja vuosiluokan suoritus valmiina, kun Primuksessa täytetään seuraavat kentät:

 

Opiskelijat -rekisteri:
- Vahvistuksen vuosiluokka
- Vahvistuksen pvm
- Eropäivä

Koulun tiedot -rekisteri:
- Lukuvuosi alkaa (syötetään tähän tiedonsiirron ajaksi sen lukuvuoden alkamispäivä, jonka suoritusta ollaan siirtämässä)

 

Maija, oletko soittanut tuohon meidän pääkäyttäjille suunnattuun tukinumeroon, joka löytyy mm. tämän sivun oikeasta yläkulmasta "Support"-kuvakkeen takaa? Jonotusajat kasvavat välillä valitettavan pitkiksi, mutta takaisinsoitto -mahdollisuutta kannattaa myös hyödyntää, jottei tarvitse jonotella puhelimessa niin pitkään Hymiö Onnellinen

 2018-10-19 09_09_47-Window.png

 

 

 

CONTRIBUTOR ***

Vastaus: KOSKI ja koulussa lopettaneet oppilaat/opiskelijat

Sain siirrettyä oppilaat eronneina ja sain nyt vuosiluokan vahvistuksenkin ja eilen kaikki oli kunnossa ja yhtään Koski siirron virhettä ei ollut.

 

Nyt aamulla kaikki eilen siirretyt viime lukuvuoden eronneet oppilaat tulivat virheenä Primukseen. Voiko tämä nyt johtua siitä, että tietenkin jouduin vaihtamaan lukuvuoden tiedot takaisin täksi lukuvuodeksi Koulun tiedoissa? Pitäisikö näiden eronneiden oppilaiden Opiskelijalajiksi vaihtaa sellainen joka ei siirry Koskeen?

CONTRIBUTOR *

Vastaus: KOSKI ja koulussa lopettaneet oppilaat/opiskelijat

Hei

Koskessa meillä näkyy kyllä 6 luokkaliset valmistuneina ja samoin uudet 7 luokkalaiset oiken, mutta ongelmana onkin, että miten nuo virheilmoitukset saa pois. Samoin virheilmoituksissa on muutama jo  monta vuotta takaperin eli ennen Koskea eronneita ja arkistoituja oppilaita. Miten tämä voi olla mahdollista ? Selvästi automaattisiirto hakee oppilaita arkistosta vaikka ovat opiskelijalajilla arkistoitu oppilas, jota ei huomioida Koski siirrossa.

CONTRIBUTOR *

Vastaus: KOSKI ja koulussa lopettaneet oppilaat/opiskelijat

Mekin saimme siirrettyä Koskeen ja vaihdoimme tilanteen takaisin tälle lukuvuodelle, niin silti seuraavana aamuna virheilmoitukset tulivat uudelleen. Olemme nyt monta kertaa jo tällä viikolla vaihdelleet lukuvuotta ja muuttaneet tietoja täällä olevien ohjeiden mukaan, mutta ei vaan pysy poissa, silti Koskessa tosiaan näkyy tiedot oikein.

Vastaus: KOSKI ja koulussa lopettaneet oppilaat/opiskelijat

Lotta Emilia ja Maija1:

 

Opiskelijalaji tulee tosiaan vaihtaa oppilaille sellaiseksi, jota ei huomioida Koski-siirroissa. Muutoin oppilas yritetään taas siirtää seuraavan automaattisiirron yhteydessä ja kun Koulun tiedoissa on vaihdettu lukuvuosi alkaa -kenttä takaisin tähän lukuvuoteen, päättyy siirto jälleen virheeseen.

 

Jos teillä on Primuksesta vähintään 4.58 -versio käytössä, niin oppilaat pitäisi poistua virhelistalta automaattisesti pienellä viiveellä, kunhan oppilaalle vaihdetaan opiskelijalajksi sellainen laji, jota ei huomioida Koski-siirrossa. 

CONTRIBUTOR ***

Vastaus: KOSKI ja koulussa lopettaneet oppilaat/opiskelijat

Kiitos!

Nyt sain siivottua perusopetuksen tiedot Koskessa. 

Samalla kuitenkin huomasin, että sanalliset arvioinnit eivät ole siirtyneet oikein 1.-2. luokkien oppilailla. Vain käyttäytymisen sanalliset arviot näkyvät oikein.

Mitenkähän tämä nyt sitten korjataan? Vai pitääkö korjata?

CONTRIBUTOR ***

Vastaus: KOSKI ja koulussa lopettaneet oppilaat/opiskelijat

opiskelijalajksi sellainen laji, jota ei huomioida Koski-siirrossa-> mistä voin tarkistaa tuon asian?

eli että mitkä opiskelijalajit meillä huomioidaan Koskessa.

Mistä kohdasta löytyy nuo opiskelijalajit?

 

Highlighted
CHAMPION *

Vastaus: KOSKI ja koulussa lopettaneet oppilaat/opiskelijat

Muut rekisterit->opiskelijalajit->täppä "huomoi KOSKI-siirrossa" on joko päällä tai pois sen mukaan mikä opiskelijalaji siirtyy KOSKEEN. Jos sinulla ei näy tuota valintalaatikkoa, niin se pitää lisätä opiskelijarekisteri->ylläpito->kenttäeditori (pääsee täysillä oikeuksilla tekemään).

CONTRIBUTOR ***

Vastaus: KOSKI ja koulussa lopettaneet oppilaat/opiskelijat

Kiitos vastauksesta. Minulla ei ole tuota Muut rekisterit-osioissa, kuten vähän epäilinkin. Pitää

ottaa yhteyttä pääkäyttäjään.


 



 


 

CONTRIBUTOR **

Vastaus: KOSKI ja koulussa lopettaneet oppilaat/opiskelijat

Eskarilaisen saan eronneeksi Koskessa tämän ohjeen mukaan, mutta jää merkintä "Suoritus kesken", koska vahvistuksen vuosiluokkassa ei voi valita 0 ja pelkkä vahvistuksen päivämäärä ei auta vahvistukseen. Onko tällä puutteella merkitystä, kun eskarilaisilla ei ole opsia.

 

CHAMPION ***

Vastaus: KOSKI ja koulussa lopettaneet oppilaat/opiskelijat

Jos eskarilainen on lähtenyt pois lukuvuoden päätteeksi, menee esiopetuksen suoritus valmistunut-tilaan (Valmistumispäivä-kenttä). Jos on lähtenyt kesken lukuvuoden, sitten kuuluukin olla eronnut.

CONTRIBUTOR **

Vastaus: KOSKI ja koulussa lopettaneet oppilaat/opiskelijat

Tokaluokkalainen on muuttanut kesällä, luokalta siirto tehty. 1. lk suoritus on vahvistettu ja arviointi näkyy Koskessa. Pysyykö tämän ohjeen mukaan tehtynä vahvistus ja arvioinnit tallessa ja saadaan tilaksi eronnut?

Vastaus: KOSKI ja koulussa lopettaneet oppilaat/opiskelijat

Hei HennaL,

 

Kyllä, tuo aiempi ohjeistus pätee myös tässä mainitsemassasi tapauksessa. 

CONTRIBUTOR *

Vastaus: KOSKI ja koulussa lopettaneet oppilaat/opiskelijat

Kyllä tämä ohje on oikea. Meillä olikin ongelmana se,että kaikki yläasteen 7.luokkalaiset näkyivät virhelistalla  vaikka periaatteessa näkyivät Koskessa oikein.

Tämä taas johtui siitä, että Primus oli luonut Koskeen 7. luokkalaisille toisen oppijanumeron.

Sain tyhjennettyä virhelistan seuraavalla tavalla:

Kävin ottamassa kaikkien niiden oppilaiden joista oli virheilmoitus opiskeluoikeudet Koskesta pois,

tyhjensin myös Primuksesta kaikkien OID numerot (myös heidän 6. luokan korteiltaan).

Sen jälkeen vaihdoin viime lukuvuoden ja tein kutosten tiedonsiirron kokonaan uudelleen, oikeilla asetuksilla ja sen jälkeen päivitin nykyisten seiskojen tiedot Koskeen.

Meillä on aika pienet koulut, joten onnistui aika hyvin, mutta isommissa kouluissa varmaan on aika työlästä tehdä näin.

Jouduin kyllä aika paljon kokeilemalla tekemään asiaa, koska en jälleen kerran Wismasta saanut kunnon ohjeita.

Eli nyt sinne pitäisi saada tukipalveluun henkilöitä, jotka ymmärtäisivät koulumaailmaa ja miten systeemi toimii.

 

CONTRIBUTOR *

Vastaus: KOSKI ja koulussa lopettaneet oppilaat/opiskelijat

Ei muuten poistu virhelistalta seiskojen virheilmoitukset ennen kuin käy ottamassa opiskeluoikeudet pois Koskessa, koska Primus on luonut kesällä sinne uuden OID numeron,

CONTRIBUTOR ***

Vastaus: KOSKI ja koulussa lopettaneet oppilaat/opiskelijat

Hei,

ja taas tuli virheilmoitus jonka näen ekaa kertaa. Tuli oppilaalle joka vaihtoi koulua viidennellä luokalla.

Eli tämä : Organisaatiohenkilön titteli puuttuu.

Mistähän tämän saisi poistettua?


 


 

CHAMPION **

Vastaus: KOSKI ja koulussa lopettaneet oppilaat/opiskelijat

Täältä löytyy virheilmoitusten selitykset:

http://help.starsoft.fi/?q=node/19772

 

CONTRIBUTOR ***

Vastaus: KOSKI ja koulussa lopettaneet oppilaat/opiskelijat

Viritän tämän hyvän keskustelun uudestaan henkiin ja kysyn, että oletteko muutkin korjanneet saman kunnan sisällä kahdessa koulussa Koskessa yhtä aikaa läsnäolevana näkyvien oppilaiden kirjauksia Primukseen? Millä tavoin se on onnistunut?

 

Meilläkin päädyttiin viime keväänä erottamaan kuudennelta luokalta yläkoululle siirtyvät oppilaat, jotta eivät näkyisi ala- ja yläkoululla yhtä aikaa läsnäolevina. Tämähän oli tuolloin viime keväänä käsittääkseni aika pakollistakin, koska ilman eropäivää suoritus näkyi välittömästi keskeneräisenä vaikka ei sitä ollutkaan. Vuosiluokan vahvistus -kentät otettiin vasta myöhemmin käyttöön (tai sitten on jäänyt meiltä huomaamatta). 

 

No, joka tapauksessa nyt jälkikäteen ajateltuna on vähän hullua, että Koskessa näkyy, että oppilas on eronnut alakoulusta, koska eiväthän ao. lapset todellakaan ole alakouluistaan eronneet.

 

Puutteellisten ohjeiden takia siirsimme viime keväänä 2. vuosiluokalta kunnan sisällä toiseen alakouluun 3. vuosiluokalle siirtyvät oppilaat kortin kopiomisen sijaan niin, että vain vaihdoimme rekisterikortin omistajaa. Ei mennyt hyvin sekään...

 

Onko joku korjannut Primusta vuosiluokan vahvistamis -kenttien avulla jälkikäteen viime vuoden oppilastietoihin? Toimiiko kentät niin kuin on tarkoitus? Kun taas hiihtolomalla alamme korjailemaan vanhoja tietoja, niin olisimme kiitollisia, jos joku osaisi kertoa toimivan ratkaisun.

CONTRIBUTOR *

Vastaus: KOSKI ja koulussa lopettaneet oppilaat/opiskelijat

Olen korjannut tiedot, mutta pitää mennä ennen korjauksia

muuttamaan koulun tietoihin viime lukuvuosi muutoksien ja

siirtojen ajaksi.

CHAMPION ***

Vastaus: KOSKI ja koulussa lopettaneet oppilaat/opiskelijat

(updated by Leena_M ‎06-02-2019 14:24 )

Hei, meillä näkyy Koskessa viime vuoden 6. luokkalaiset läsnä sekä viime vuoden alakoulullaan että 7. luokkalaisena nykyisellä yläkoulullaan.  En ole näille mitään tehnyt, kun jossain vaiheessa luvattiin, että Kosken puolella nämä voisi myöhemmin jotenkin jatkossa massana korjata. Sitä odotellessa...  Meillä taisi olla jo 6. luokan oppilaat arkistossa, kun tämä vuosiluokan vahvistamistoiminto tuli käyttöön. Sitä ennenhän ongelma oli, että vuosiluokan vahvistus häippäsi, jos merkkasi eronneeksi.