peruuta
Näytä tulokset kohteelle 
Hae sen sijaan kohdetta 
Tarkoititko: 

Visma Fivaldi käyttövinkit

Lajitteluperuste:
Visma Fivaldin joulukuun päivitys julkaistaan tiistaina 15.12. klo 22. Päivitys sisältää jälleen lukuisia uusia toiminnallisuuksia sekä parannuksia. Alla on kerrottu tärkeimpiä muutoksia, ja koko päivitystiedotteen voit lukea täältä.   Eräpäivien käsittelyä on helpotettu Myynninhallinnan laskun luonnissa saadun asiakaspalautteen perusteella. Nyt eräpäivä lasketaan joustavasti maksuehtoa tai laskun päivää muutettaessa. Vastaavat parannukset on tehty myös tilausten massalaskutukseen. Katso eräpäivien käsittelyn muutoksia esittelevä video. Ostolaskujen kierrätyksen hyväksyntäsääntöjä voi nyt kopioida yritykseltä toiselle, mikä helpottaa sääntöjen hallintaa. Katso-tunnistautuminen loppuu 30.4.2021, ja Kausivero-sovelluksen lähetysvaiheeseen on lisätty listaus, mistä näkee vaivatta yritykset, joilta puuttuu vielä Katso-tunnuksen korvaava varmenne. Tilaustenkäsittelyyn on lisätty tuki käteiskuittien automaattiselle arkistoinnille. Palkanlaskentaan on päivitetty sosiaaliturva- ja muiden maksujen arvot vuodelle 2021. Lisäksi Palkkatietoilmoitus tulorekisteriin -sovellukseen on päivitetty vuosimuutosten mukaiset muutokset virhekoodeihin sekä lisätty uusia virheilmoituksia selkeyttämään käyttöä. Muut vuosipäivitykset julkaistaan tammikuussa.   Tarkemmat tiedot uudistuksista näet päivitystiedotteelta. Avaa dokumentti napsauttamalla sen nimeä. Dokumentti avautuu uuteen ikkunaan luettavaksi suoraan näytöltä, mutta voit myös ladata sen itsellesi alareunan sinisestä painikkeesta.   Tulevat Fivaldin julkaisut   Fivaldia päivitetään noin kerran kuussa. Tutustu tuotekehityssuunnitelmaan!   Vuonna 2021 rajapinnat ovat yksi keskeisistä teemoista Fivaldin kehityksessä. Rajapintojen avulla voit tehostaa ja monipuolistaa Fivaldin sekä muiden järjestelmien yhteiskäyttöä, kun omien integraatioiden rakentaminen on mahdollista. Kevään aikana julkaisemme seuraavat uudet rajapinnat:   Myynninhallinnan rajapinnat , jotka mahdollistavat muun muassa myyntitilausten siirrot Fivaldin ja ulkopuolisten järjestelmien välillä. Kirjanpidon rajapinnat , jotka mahdollistavat ulkopuolisten järjestelmien tapahtumien tuonnin Fivaldin kirjanpitoon.   Kevään aikana Fivaldin kiinteistöhallinnassa taas on luvassa muun muassa seuraavia uudistuksia:   Huoneistorekisteriin tulee uusi, moderni web-käyttöliittymä, joka näyttää myös sovellusikkunan puolella syötetyt tiedot.  Uudet haku- ja suodatustoiminnot helpottavat sovelluksen käyttöä.  Valmistaudumme vuoden 2021 aikana Fivaldissa tapahtuvaan Huoneistotietojärjestelmä -integraatioon.
Näytä koko artikkeli
15-12-2020 07:55
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 2092 Näytöt
Accuna-ohjelmistot tekevät liiketoiminnan suunnittelusta, raportoinnista ja ennustamisesta ymmärrettävää, selkeää ja vaivatonta. Ohjelmisto hakee liiketoimintatietoja lähes 100:sta eri lähdejärjestelmästä ja jalostaa ne helposti käsiteltävään muotoon täysin automaattisesti.   Rajapinta Talgraf Accunan ja Fivaldin välillä tapahtuu Fivaldin kumppanikäyttätunnuksilla. Integraation käyttönoton suorittaa Visma Fivaldin pääkäyttäjä. Alla kuvattu integraation käyttöönotto Visma Fivaldissa.   Pääkäyttäjän toimet - Visma Fivaldin Palvelunhallinta Visma Fivaldin pääkäyttäjänä mene sovelluksen Palvelunhallintaan. Pääset sinne mm. Asetukset valinnan kautta (klikkaa rataksen symbolia ja valitse Asetukset); Valitsee Palvelunhalinta puurakenteesta “Kumppanikäyttäjät” Valitsee “Accuna (Talgraf Oy)" Valitsee kohdasta “Käyttöoikeudet” halutun yrityksen yritysvalinnasta (kuvan esimerkissä 376122 - Uusi Yritys 1) jolle halutaan avata integraatio Accuna -palveluun. Kohdasta “Partneri tunnukset”, antaa kuvan mukaiset oikeudet rajapinnan tarvitsemiin rajapintoihin Arkisto  (Käyttö) Julkinen raporttirajapinta  (Käyttö) Ostolaskut  (Käyttö) Tilikartta  (Käyttö) Web Service tositeaineisto (Käyttö) Yritystiedot (Käyttö) Tallentaa tehdyt muutokset Mikäli pääkäyttäjä haluaa antaa palveluun oikeudet usealle yritykselle, tulee hänen toistaa prosessi kohdasta 4. eteenpäin. Näiden toimenpiteiden jälkeen integraatio on käyttövalmis Visma Fivaldin osalta. Integraation käytöstä veloitetaan kuukausiveloitusta voimassa olevan Visma Fivaldin hinnaston mukaisesti.
Näytä koko artikkeli
14-12-2020 15:46
  • 0 Vastaukset
  • 1 kehut
  • 292 Näytöt
Visma Payroll palkanlaskentaohjelma on nyt mahdollista integroida osaksi Visma Fivaldi taloushallinto-ohjelmaa. Tässä dokumentissa kerrotaan:   Miten käyttöönotto tapahtuu. Miten Visma Payroll palkanlaskentaohjelmaan voi hakea kirjanpidon tilit sekä seurantakohteet Visma Fivaldista. Miten Visma Payroll palkanlaskentaohjelmasta voi siirtää palkkakauden kirjanpitotapahtumat Visma Fivaldin kirjanpitoon. Miten Visma Payroll palkanlaskentaohjelmasta voi siirtää palkkojen maksuaineiston Visma Fivaldin pankkiohjelmaan. HUOMIOI: Tässä vaiheessa toiminnallisuus on ensisijaisesti tarkoitettu uusille Visma Fivaldin käyttäjille. Myöhemmin tullaan mahdollistamaan palkansaajien tietojen siirto Visma Fivaldista, jolloin myös nykyisten Visma Fivaldin käyttäjien on helppo ottaa Visma Payroll palkanlaskenta ohjelmaksi.
Näytä koko artikkeli
19-11-2020 12:11
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 529 Näytöt
Visma Fivaldi päivittyy jälleen 19.11. Tässä poimintoja päivityksestä, uudistuksista ja muutoksista voit lukea tarkemmin pdf-muotoisesta päivitystiedotteesta uutisen lopusta.   Saatavienhallinta Uusi Saatavienhallinta-sovellus korvaa asteittain Fivaldin vanhan Myyntireskontran. Sovelluksen ensimmäinen vaihe mahdollistaa kaikilla Fivaldin myyntisovelluksilla luotujen avoimien myyntilaskujen seuraamisen yhdessä näkymässä sekä maksukehotusten muodostamisen.   Fivaldin asetukset Fivaldin eri sovellusten asetuksia siirretään vaiheittain yhteen paikkaan. Uusiin asetuksiin Myynti-osioon on nyt lisätty oma kohtansa maksukehotusten asetusten ylläpidolle.   Ostolaskujen kierrätys Uuden Hyväksyntäsäännöt-toiminnallisuuden avulla ostolaskujen kierrätystä voi automatisoida käyttäjä- ja askelkohtaisesti laskun tietojen perusteella.   Tapahtumalaskutus Tapahtumalaskutussovellukseen on lisätty tuki Fivaldiin integroidun PayrollFI-sovelluksen tapahtumien näyttämiselle. Tietoja voidaan käyttää palveluiden edelleenlaskuttamiseen. Lisäksi tapahtumalaskutussovellukseen on lisätty tuki rajapintaintegraatioista tulevien tapahtumien näyttämiselle.   Tämän lisäksi päivitys pitää sisällään uudistuksia ja parannuksia seuraaviin osa-alueisiin: Myynninhallinta Yritysrekisteri Visma Connect Aineistosiirrot Palkanlaskenta Myyntireskontra   Lisäksi olemme julkaisseet päivityksen sisältöön liittyvän videon: Saatavienhallinta, linkki videoon   Uudistuksista ja muutoksista on kerrottu tarkemmin päivitystiedotteessa, jonka saat avattua tiedoston nimeä napsauttamalla. Dokumentti avautuu uuteen ikkunaan luettavaksi suoraan näytöltä, mutta voit myös ladata sen itsellesi alareunan sinisestä painikkeesta.
Näytä koko artikkeli
19-11-2020 07:50
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 2017 Näytöt
Alta löydät liitteenä PDF-muodossa Visma Fivaldi -käsikirjan "Saatavienhallinta". Avaa dokumentti klikkaamalla sen nimeä. Dokumentti avautuu esikatseluikkunaan luettavaksi suoraan näytöltä, mutta voit myös ladata dokumentin itsellesi esikatseluikkunan alareunan sinisestä painikkeesta.
Näytä koko artikkeli
19-11-2020 07:31
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 945 Näytöt
Finadeck on Visma Fivaldiin integroitava  uuden sukupolven älykäs pilvipohjainen talousjohtamisen ja raportoinnin ohjelmisto, joka yhdistää saumatta yrityksesi, tilitoimistosi sekä rahoituksen tarjoajat. Sen avulla budjetoit, seuraat, johdat, ennakoit, rahoitat ja kehität liiketoimintaasi helpommin kuin koskaan ennen.   Rajapinta Finadeck:n ja Fivaldin välillä tapahtuu Fivaldin kumppanikäyttätunnuksilla. Integraation käyttönoton suorittaa Visma Fivaldin pääkäyttäjä. Alla kuvattu integraation käyttöönotto Visma Fivaldissa.   Pääkäyttäjän toimet - Visma Fivaldin Palvelunhallinta Visma Fivaldin pääkäyttäjänä mene sovelluksen Palvelunhallintaan. Pääset sinne mm. Asetukset valinnan kautta (klikkaa rataksen symbolia ja valitse Asetukset); Valitsee Palvelunhalinta puurakenteesta “Kumppanikäyttäjät” Valitsee “Finadeck (Finadeck Oy)" Valitsee kohdasta “Käyttöoikeudet” halutun yrityksen yritysvalinnasta (kuvan esimerkissä 376122 - Uusi Yritys 1) jolle halutaan avata integraatio Finadeck -palveluun. Kohdasta “Partneri tunnukset”, antaa kuvan mukaiset oikeudet rajapinnan tarvitsemiin rajapintoihin Web Service tositeaineisto (Käyttö) Yritystiedot (Käyttö) Tallentaa tehdyt muutokset Mikäli pääkäyttäjä haluaa antaa palveluun oikeudet usealle yritykselle, tulee hänen toistaa prosessi kohdasta 4. eteenpäin. Näiden toimenpiteiden jälkeen integraatio on käyttövalmis Visma Fivaldin osalta. Integraation käytöstä veloitetaan kuukausiveloitusta voimassa olevan Visma Fivaldin hinnaston mukaisesti.
Näytä koko artikkeli
10-11-2020 13:13
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 298 Näytöt
Alta löydät liitteenä PDF-muodossa Visma Fivaldi -käsikirjan "Tuoterekisteri". Avaa dokumentti klikkaamalla sen nimeä. Dokumentti avautuu esikatseluikkunaan luettavaksi suoraan näytöltä, mutta voit myös ladata dokumentin itsellesi esikatseluikkunan alareunan sinisestä painikkeesta.
Näytä koko artikkeli
23-10-2020 09:50
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 688 Näytöt
Alta löydät liitteenä PDF-muodossa Visma Fivaldi -käsikirjan "Asiakasrekisteri". Avaa dokumentti klikkaamalla sen nimeä. Dokumentti avautuu esikatseluikkunaan luettavaksi suoraan näytöltä, mutta voit myös ladata dokumentin itsellesi esikatseluikkunan alareunan sinisestä painikkeesta.
Näytä koko artikkeli
23-10-2020 09:47
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 754 Näytöt
Neomeet on kokonaisvaltainen työkalu taloyhtiön kokouksiin ja päätöksentekoon. Työkalu mahdollistaa helpot hybridi- että etäkokoukset. Kaikki samassa järjestelmässä. Lue lisää palvelusta Neomeet:n omilta sivuilta.   Neomeet etäkokoustyökalu voidaan kytkeä osaksi Visma Fivaldin kiinteistönhallintaa. Rajapinta Neomeetin ja Fivaldin välillä tapahtuu Fivaldin kumppanikäyttätunnuksilla ja rajapintaliikenne on yksisuuntaista (Fivaldista luetaan tietoja Neomeet palveluun). Rajapinta hyödyntää yritystietojen osalta “Yritystiedot” rajapintaa sekä kiinteisönhallinnan rekisterien osalta “Web Service kiha” rajapintaa.   Näin otat palvelun käyttöön - Pääkäyttäjän toimet Visma Fivaldin Palvelunhallinnassa Visma Fivaldin pääkäyttäjänä mene sovelluksen Palvelunhallintaan. Pääset sinne mm. Asetukset valinnan kautta (klikkaa rataksen symbolia ja valitse Asetukset); Valitsee Palvelunhalinta puurakenteesta “Kumppanikäyttäjät” Valitsee “Neomeet (Neomer Oy) Valitsee kohdasta “Käyttöoikeudet” halutun yrityksen yritysvalinnasta (kuvan esimerkissä 376122 - Uusi Yritys 1) jolle halutaan avata integraatio Neomeet-palveluun Kohdasta “Partneri tunnukset”, antaa “Käyttö”-oikeudet rajapinnan tarvitsemiin rajapintoihin Web Service kiha Yritystiedot Tallentaa tehdyt muutokset Mikäli pääkäyttäjä haluaa antaa palveluun oikeudet usealle yritykselle, tulee hänen toistaa prosessi kohdasta 4. eteenpäin. Näiden toimenpiteiden jälkeen integraatio on käyttövalmis Visma Fivaldin osalta. Integraation käytöstä veloitetaan kuukausiveloitusta voimassa olevan Visma Fivaldin hinnaston mukaisesti.
Näytä koko artikkeli
19-10-2020 09:01
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 447 Näytöt
FabricAI on Visma Fivaldiin integroitava työkalu, joka automatisoi ostolaskujen käsittelyn. Tekoäly hoitaa tietojen syöttämisen ja ohjaa kirjanpitäjän käsiteltäväksi  ainoastaan liiketoiminnan kannalta olennaiset laskut. Lue lisää  FabricAI:n omilta sivuilta.   FabricAI -ostolaskujen käsittely voidaan kytkeä osaksi Fivaldin ostolaskujen kierrätystä. Rajapinta FabricAI:n ja Fivaldin välillä tapahtuu Fivaldin kumppanikäyttätunnuksilla. Integraation käyttönoton suorittaa Visma Fivaldin pääkäyttäjä. Alla kuvattu integraation käyttöönotto Visma Fivaldissa.   Pääkäyttäjän toimet - Visma Fivaldin Palvelunhallinta Visma Fivaldin pääkäyttäjänä mene sovelluksen Palvelunhallintaan. Pääset sinne mm. Asetukset valinnan kautta (klikkaa rataksen symbolia ja valitse Asetukset); Valitsee Palvelunhalinta puurakenteesta “Kumppanikäyttäjät” Valitsee “FabricAI (FabricAI Oy) Valitsee kohdasta “Käyttöoikeudet” halutun yrityksen yritysvalinnasta (kuvan esimerkissä 376122 - Uusi Yritys 1) jolle halutaan avata integraatio FabricAI-palveluun. Kohdasta “Partneri tunnukset”, antaa kuvan mukaiset oikeudet rajapinnan tarvitsemiin rajapintoihin Arkisto (Käyttö & Lisäys) Ostolaskun hyväksyntä (Käyttö & Lisäys) Ostolaskut (Käyttö & Lisäys) Tilikartta (Käyttö) Yritystiedot (Käyttö) Tallentaa tehdyt muutokset Vihje: Kaksoinklikkaamalla esim. Arkisto-riviä (kohdassa 5.) saat kaikki kyseisen rajapinnan käyttöoikeudet yhdellä kertaa päälle. Mikäli pääkäyttäjä haluaa antaa palveluun oikeudet usealle yritykselle, tulee hänen toistaa prosessi kohdasta 4. eteenpäin. Näiden toimenpiteiden jälkeen integraatio on käyttövalmis Visma Fivaldin osalta.
Näytä koko artikkeli
16-10-2020 13:57
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 414 Näytöt
Visma Fivaldin lokakuun päivityksen yhteydessä tuodaan sovellukseen ominaisuus jolla pääkäyttäjä voi antaa Fivaldi-käyttäjälle luvan suorittaa Connect-siirtyminen omatoimisesti.   Visma Connect -käyttäjätunnus mahdollistaa entistä helpomman tavan kirjautua Visma tuotteisiin! Visma Connect -käyttäjätunnuksena toimii käyttäjän sähköpostiosoite sekä siihen liitetty salasana. Lue lisää Connect kirjautumisen eduista  täältä ! Katso myös usein kysytyt kysymyksemme  tämän linkin takaa .   Miten teen käyttäjätunnukseni siirron vanhasta Fivaldi tunnuksesta Connect -tunnukseksi itsepalveluna? Aluksi Visma Fivaldi ylläpitäjäsi tulee antaa sinulle oikeus tehdä migraatio itsepalveluna. (Pääkäyttäjän ohje) Seuraavan Fivaldi-kirjautumisen yhteydessä sinulle avautuu Visma Connectin käyttöönottolomake.   Tarkista ja korjaa tarvittaessa omat tietosi (etunimi, sukunimi & sähköpostiosoite).  Sähköpostiosoite on kirjoitettava kaksi kertaa samalla tavalla kirjoitusvirheiden estämiseksi Kun tiedot ovat kunnossa, paina Ota Connect käyttöön –painiketta. Ruudulle tulee ilmoitus, jossa sinua pyydetään seuraamaan sähköpostiisi lähetetyn viestin ohjeita. Käyttöönoton lopuksi Visma Connect  lähettää Tervetuloa-viestin, jossa ovat ohjeet käyttäjätunnuksen siirron loppuunsaattamiseksi. Lomakkeen lähettämisen voit ohittaa yhden kerran, jolloin lomaketta ei näytetä sinulle enää saman päivän aikana. Lomake tulee esille kuluvan päivän jälkeen tapahtuvan seuraavan sisäänkirjautumisen yhteydessä ja tällöin Connect käyttöönotto on tehtävä. Sähköpostiosoitteeseen liittyvää tietoa Visma Fivaldin uusi Connect-käyttäjätunnus on sama kuin antamasi sähköpostiosoite. Koska käyttäjätunnus on henkilökohtainen, tulee jokaisella (samassa asiakasympäristössä olevalla) käyttäjällä olla oma toimiva sähköpostiosoite. Jos lomake ilmoittaa, että syöttämäsi sähköpostiosoite on jo toisen käyttäjän käytössä, tilanteessa on seuraavat vaihtoehdot otat Connectin käyttöön jollakin toisella hallinnassasi olevalla sähköpostiosoitteella. Tämän sähköpostiosoitteen voit vaihtaa myöhemmin toiseksi. muutat omaa sähköpostiosoitettasi ns. plus-loppuliitemenettelyn avulla seuraavasti Jos osoitteesi olisi info@tilitoimisto.fi, voisit muuttaa sen esimerkiksi muotoon info+toinen@tilitoimisto.fi, jolloin siitä tulisi Connect-tunnuksesi.  Kaikki tuohon osoitteeseen lähetetyt viestit saapuvat kuitenkin automaattisesti osoitteeseen info@tilitoimisto.fi. Huomaa: Kaikki sähköpostipalvelimet eivät tue tätä ominaisuutta, vaikka se standardin mukainen. Sen vuoksi on tärkeää tarkistaa ensiksi, toimiiko sähköpostin lähetys plus-loppuliitteellä muokattuun osoitteeseen oikein. Jos testiviesti tulee ”pääosoitteeseen”, on menetelmä toimiva. samaa osoitetta käyttävä toinen Fivaldi-käyttäjä vaihtaa sähköpostiosoitteensa toiseksi, jolloin sähköpostiosoite vapautuu sinun käyttöösi. Miten toimitaan, jos käyttäjällä on jo Visma Connect -käyttäjätunnus? Myös nämä käyttäjät tulee siirtää Visma Connectiin, jolloin heidän olemassa oleva Visma Connect -käyttäjätunnuksensa  (sähköpostiosoite) linkitetään Visma Fivaldiin. Siirron jälkeen käyttäjä voi kirjautua myös Visma Fivaldiin Visma Connect -käyttäjätunnuksella.   Communityn käyttäjäohjeistus Fivaldin Visma Connect -muutokseen Visma Fivaldi käsikirja Visma Connect -käyttäjätunnusmuutos
Näytä koko artikkeli
15-10-2020 11:53
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 327 Näytöt
Alta löydät 15.10. Visma Fivaldi -päivityksen kohokohdat. Tarkemmat tiedot voit lukea lopusta löytyvästä PDF-muotoisesta päivitystiedotteesta. Seuraa asiakkaasi maksukäyttäytymistä ja avoimia laskuja sekä laskutushistoriaa yhdestä näkymästä Myynninhallinnan asiakaskortin takaa löytyy nyt asiakastilin tapahtumat -osio, missä käyttäjä pääsee tarkastelemaan asiakkaan avoimia laskuja ja laskuhistoriaa sekä seurata asiakkaan maksukäyttäytymistä. Uusi näkymä mahdollistaa kaikilla Fivaldin myyntisovelluksilla tehtyjen laskujen tarkastelun yhdessä näkymässä. Tulevissa versioissa on mahdollista muodostaa myös laskukohtaisia maksuhuomautuksia ja seurata laskujen sekä suoritusten kirjauksia samassa näkymässä. Visma Connect -kirjautumiseen tuotu tietoturvaa parantava kaksivaiheinen kirjautuminen Visma Connectiin on lisätty kaksivaiheinen kirjautuminen, joka parantaa käyttäjän tietoturvaa. Kun ominaisuus on otettu käyttöön, kysyy sovellus kirjautumisen yhteydessä salasanan lisäksi erillistä tunnuslukua. Pääkäyttäjä voi mahdollistaa käyttäjille omatoimisen siirtymisen Visma Connectiin Pääkäyttäjä voi nyt antaa Fivaldi-käyttäjille luvan ottaa käyttöön Visma Connect -kirjautumistavan omatoimisesti migraatiotyökalun käyttäjälistaussivun kautta. Kun pääkäyttäjä on aktivoinut valinnan, tuodaan Fivaldi-käyttäjälle seuraavan Fivaldiin kirjautumisen yhteydessä esiin lomake tietojen vahvistusta varten. Ostolaskujen kierrätys tukee käyttäjäkohtaista kielivalintaa (englanti) Ostolaskujen kierrätykseen on lisätty tuki Fivaldin käyttäjäkohtaiselle kielivalinnalle. Kielen voi vaihtaa Fivaldin ylävalikosta, jolloin myös Ostolaskujen kierrätyksen kieli vaihtuu.   Päivitys sisältää erilaisia uudistuksia ja muutoksia seuraaviin osa-alueisiin liittyen: Kirjanpito Palkanlaskenta Yritysrekisteri Laskujen välitys Taloyhtiön perustiedot Yleisiä käytettävyysparannuksia   Lisäksi olemme julkaisseet seuraavan päivityksen sisältöön liittyvän videon: Myynninhallinta - Asiakastilin tapahtumat   Tarkemmat lisätiedot löydät päivitystiedotteelta. Avaa dokumentti klikkaamalla sen nimeä. Dokumentti avautuu uuteen ikkunaan luettavaksi suoraan näytöltä, mutta voit myös ladata sen itsellesi alareunan sinisestä painikkeesta.
Näytä koko artikkeli
15-10-2020 06:49
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 1863 Näytöt
Alta löydät liitteenä pdf-muodossa Visma Fivaldin päivitystiedotteen 09/2020. Päivitys sisältää erilaisia uudistuksia ja muutoksia seuraaviin osa-alueisiin liittyen: Uusi Asetukset-sovellus Aineistosiirrot Myynninhallinta - Uusi tilausten massalaskutus WebLaskutus Visma Connect Viljo Chatbot - Virtuaalinen keskusteluagentti Palkanlaskenta - Tulorekisterin varmenteiden automaattinen uusiminen Henkilötiedot - Uusi toiminnallisuus Web-puolella Kiinteistöhallinnan asetukset   Lisäksi olemme julkaisseet kaksi päivityksen sisältöön liittyvää videota: Myynninhallinta - Tilausten massalaskutus, linkki videoon Fivaldin uudet asetukset, linkki videoon   Tarkemmat lisätiedot löydät päivitystiedotteelta. Avaa dokumentti klikkaamalla sen nimeä. Dokumentti avautuu uuteen ikkunaan luettavaksi suoraan näytöltä, mutta voit myös ladata sen itsellesi alareunan sinisestä painikkeesta.
Näytä koko artikkeli
16-09-2020 11:35
  • 0 Vastaukset
  • 2 kehut
  • 2670 Näytöt
Alta löydät liitteenä PDF-muodossa Visma Fivaldi -käsikirjan "Asetukset". Avaa dokumentti klikkaamalla sen nimeä. Dokumentti avautuu esikatseluikkunaan luettavaksi suoraan näytöltä, mutta voit myös ladata dokumentin itsellesi esikatseluikkunan alareunan sinisestä painikkeesta.   Lisäksi olemme julkaisseet Asetuksista esittelyvideon, linkki videoon.
Näytä koko artikkeli
16-09-2020 11:13
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 1219 Näytöt
Alta löydät liitteenä pdf-muodossa Visma Fivaldin päivitystiedotteen 08/2020. Päivitys sisältää erilaisia uudistuksia ja muutoksia seuraaviin osa-alueisiin liittyen: Myynninhallinta - Uusi tarjoukset ja tilaukset -ominaisuus Automaattinen uloskirjautuminen Lisäksi olemme julkaisseet seuraavan päivityksen sisältöön liittyvän videon: Myynninhallinta - tarjoukset ja tilaukset, linkki videoon Tarkemmat lisätiedot löydät päivitystiedotteelta. Avaa dokumentti klikkaamalla sen nimeä. Dokumentti avautuu uuteen ikkunaan luettavaksi suoraan näytöltä, mutta voit myös ladata sen itsellesi alareunan sinisestä painikkeesta.
Näytä koko artikkeli
26-08-2020 11:08
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 1608 Näytöt
Mikäli Fivaldia ei aktiivisesti käytetä, käyttäjän istunto vanhenee tieturvasyistä. Fivaldin automaattista uloskirjautumisaikaa on nyt mahdollista pidentää pääkäyttäjän toimesta palvelunhallinnassa. Aikasempia uloskirjautumisen maksimiaikoja on kaksinkertaistettu turvatasoilla ja 2 ja 3.  Turvatasolla 1 istunnon aika on sama kuin aikaisemmin (720minuuttia).   Mikäli Fivaldin istunto vanhenee liian nopeasti, voi pääkäyttäjä muuttaa ajat palvelunhallinnan yleisissä asetusissa.   Uudet istunnon ajat ovat:  Taso 2: 120 minuuttia Taso 3: 60 minuttia
Näytä koko artikkeli
20-08-2020 13:50
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 475 Näytöt
Uusi Myynninhallinta tarjoaa helppokäyttöiset työkalut myyntilaskujen luontiin ja hallinnointiin. Myynninhallinta sekä siihen kuuluvat uudet asiakas- ja tuoterekisterit korvaavat WebLaskutuksen rekistereineen.    HUOM! WebLaskutus korvataan Visma Fivaldin uudella Myynninhallinnalla 17.9.2020 Mikäli käytät vielä aikaisempaa WebLaskutusta, huomioi että WebLaskutuksella ei ole enää mahdollista luoda uusia laskuja 17.9 jälkeen, joten huolehdithan että kaikki avoimet laskusi on laskutettu ennen tätä päivää ja olet ottanut uuden Myynninhallinnan käyttöösi!  Vanhoja WebLaskutuksella luotuja laskuja voi tarkastella syyskuun jälkeenkin Myynninhallinnan puolelta Vanhat WebLaskutus laskut -linkin kautta.    Uusi Myynninhallinta sovellus tulee korvaamaan vaiheittain myös muut Fivaldi-sovellusikkunan myynnin sovellukset, kuten Tilaustenkäsittelyn sekä Sopimuslaskutuksen.   Lisätietoa WebLaskutuksen sulkemisesta 17.9.2020 löydät Communitysta ja WebLaskutus suljetaan-videosta.   Myynninhallinnan kevään ja kesän 2020 toteutuneet julkaisut sekä loppuvuoden julkaisujen pääsisältö: Huhtikuu 2020 , uusi Myynninhallinta Fivaldiin Kesäkuu 2020 , parannuksia Myynninhallinnan toiminnallisuuksiin sekä uusia tietueita asiakas- sekä tuoterekistereihin Elokuu 2020, Tarjous & Tilaus uuteen Myynninhallintaan  Syyskuu 2020, Fivaldin asetusten helpompi hallinta Fivaldi-webissä sekä myyntitilausten massalaskutus Marras-/Joulukuu 2020, Osa Myyntireskontran toiminnoista osaksi Myynninhallintaa. Saatavienhallinnan ensimmäinen vaihe mahdollistaa saatavien tarkastelun ja maksumuistutusten muodostamisen, jatkossa Myynninhallintaan tuodaan myös muista myyntireskontran toimintoja Ohjeet Myynninhallinnan käyttöönottoon: Uusi Myynninhallinta on käytettävissä WebLaskutuksen ja Tilaustenkäsittelyn käyttäjillä. Myynninhallinnan käyttöönotto vaatii käyttöoikeuksien asettamisen sovellusikkunan palvelunhallinnassa, ja Myynninhallinnan web-sovelluksen löydät Fivaldi-webin ylävalikosta Myynnin alta. Mikäli sinulla ei ole pääkäyttäjäoikeuksia olethan yhteydessä Fivaldin pääkäyttäjääsi sovelluksen käyttöönottoon liittyen. Visma Fivaldi käsikirja: Myynninhallinta Videot  Myynninhallinta - Esittely, linkki videoon  WebLaskutus suljetaan, linkki videoon Myynninhallinta - Pääkäyttäjän toimet, linkki videoon Myynninhallinta - Käytön aloittaminen, linkki videoon Myynninhallinta - Opasta minua -toiminto, linkki videoon   Myynninhallinta - Sarakevalinnat, linkki videoon   Asiakasrekisteri - Käytön aloittaminen, linkki videoon Tuoterekisteri - Käytön aloittaminen, linkki videoon Myynninhallinta - Tarjoukset ja Tilaukset, linkki videoon     Visma Talent oppimisympäristöstä löydät laajemmat koulutusmateriaalit (Maksullinen lisäpalvelu) Polku Fivaldiin: Laskutus Usein kysyttyjä kysymyksiä: K: Miten saan uuden Myynninhallinnan käyttööni? V: Uusi Myynninhallinta on käytettävissä WebLaskutuksen ja Tilaustenkäsittelyn käyttäjillä. Myynninhallinnan käyttöönotto vaatii käyttöoikeuksien asettamisen sovellusikkunan palvelunhallinnassa, ja Myynninhallinnan web-sovelluksen löydät Fivaldi-webin ylävalikosta Myynnin alta. Lisätietoja käyttöohjeessa ja käyttöönottovideoissa ( linkki videoon , linkki videoon ). K: Mitä tapahtuu WebLaskutuksen laskuilleni? V: WebLaskutuksella ei ole enää mahdollista luoda uusia laskuja 17.9 jälkeen, joten huolehdithan että kaikki avoimet laskusi on laskutettu ennen tätä päivää. Vanhoja WebLaskutuksella luotuja laskuja voi tarkastella syyskuun jälkeenkin Myynninhallinnan puolelta Vanhat WebLaskutus laskut -linkin kautta. Lisätietoja käyttöohjeessa ja videossa) K: Käytän Tilaustenkäsittelyä, voinko siirtyä käyttämään Myynninhallintaa? V: Myynninhallinta mahdollistaa tällä hetkellä helpon ja sujuvan myyntilaskutuksen ja se tukee tuoterekisterin perustuotteita, muut tuotetyypit eivät vielä ole käytössä. Tarjoukset ja tilaukset tuodaan Myynninhallintaan elokuun lopussa, mutta muut Tilaustenkäsittelyn toiminnot, kuten varastotoiminnot, jälkitoimitukset, käteislaskutus, kassapisteet ja ProFormat, puuttuvat vielä Myynninhallinnasta. Mikäli et käytä esimerkiksi varastotoimintoja suosittelemme lämpimästi kokeilemaan uutta Myynninhallintaa.   K: Miten saan Myynninhallinnan laskujen lisätietorivit tulostumaan laskulle?  V: Asetus löytyy Tilaustenkäsittelyn perustiedoista -> Asiakirjat välilehti -> Laskulle lisätietorivi-valinta   K: Miten muokkaan tuoterivin verollista tai verotonta á-hintaa? Tai miten esimerkiksi muutan tuotteen yksikön? V: Voit näyttää ja piilottaa laskun muokkausnäkymässä näytettäviä sarakkeita sarakevalintaikonista. Jos esimerkiksi á-hinta-sarake on piilotettu voit valita sen näkyviin. Lisäohjeita löydät videosta .   K: Voinko tulostaa Myynninhallinnan laskun ja liitteet yhdellä kertaa?  V: Voi tulostaa laskun ja liitteen yhdellä kertaa laskutuksen jälkeen painamalla Tulosta -painiketta.   K: Mistä löydän Myynninhallinnan laskurivien seurantakohteet? V: Rivikohtaiset seurantakohteet löytyvät tuoterivin laajenevasta osiosta, jonka saa auki joko rivikohtaisesti tuoteriviä napsauttamalla tai kaikille riveille valitsemalla Näytä rivien lisätiedot .   K: Miten saan seurantakohteet pakolliseksi Myynninhallinnan laskulle? V: Seurantakohteiden/kustannuspaikkojen pakollisuus määritellään Sovellusikkunassa Tilikartassa Seurantakohteet -välilehdellä valitsemalla Myynti Pakolliseksi.   K: Miten Myynninhallinnan asiakasrekisteri eroaa sovellusikkunan yritysrekisteristä? V: Myynninhallinnan asiakasrekisteri listaa kaikki asiakkaat ja toimittajat kuten sovellusikkunan yritysrekisterikin. Asiakkaita voi poistaa, mutta poistettuja yrityksiä ei pysty vielä tarkastelemaan tai palauttamaan Myynninhallinnan puolella. Myynninhallinta ei myöskään tue tällä hetkellä esimerkiksi asiakaskohtaista hinnoittelua, alennusryhmiä tai yhteydenottotapoja, ja osa sovellusikkunan yritysrekisterin kentistä puuttuu uudesta rekisteristä. Myynninhallintaa kehitetään koko ajan ja asiakasrekisteriin tullaan jatkossa lisäämään paljon uusia toimintoja.   K: Miten Myynninhallinnan tuoterekisteri eroaa sovellusikkunan tuoterekisteristä? V: Myynninhallinnan tuoterekisteri tukee toistaiseksi vain perustuotteita. Tuotteita voi poistaa, mutta poistettuja tuotteita ei voi tarkastella tai palauttaa Myynninhallinnan puolelta. Tuotteilla on mahdollista ylläpitää omakustannushintaa, mutta katelaskentaa ei vielä ole toteutettu Myynninhallinnan laskuilla. Varastotoimintoja ja hinnastokalentereita ei toistaiseksi vielä tueta. Myynninhallintaa kehitetään koko ajan ja tuoterekisteriin tullaan jatkossa lisäämään paljon uusia toimintoja.   K: Onko Myynninhallinnassa myyntireskontratoimintoja, ja voinko lähettää muistutuksia? V: Saatavien tarkastelu ja maksumuistutusten lähettäminen on mahdollista Myynninhallinnassa. Muut myyntireskontratoiminnot, kuten suoritusten kirjaukset, tuodaan Myynninhallintaan tämän vuoden puolella.   K: Miten saan valittua näyttääkö Myynninhallinnan laskurivi verottomat vai verolliset hinnat? V: Mikäli haluat käyttää laskurivikohtaisia verollisia hintoja suosittelemme että siirryt käyttämään sähköistä laskutusta. Myynninhallinnan laskujen pdf-tuloste ei tällä hetkellä tue sovellusikkunan parametriä jolla valitaan näytetäänkö laskulla verottomat vai verolliset hinnat, vaan laskurivikohtaiset hinnat ovat laskutulosteella aina verottomat. Sen sijaan laskujen sähköinen lähetys (Finvoice, Autoinvoice) näyttää tuoterivikohtaiset verolliset hinnat.
Näytä koko artikkeli
26-08-2020 08:21
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 16074 Näytöt
Alta löydät liitteenä pdf-muodossa Visma Fivaldin päivitystiedotteen 06/2020. Päivitys sisältää erilaisia uudistuksia ja muutoksia seuraaviin osa-alueisiin liittyen: Fivaldin Visma Connect -käyttäjätunnusmuutos Aineistosiirrot (Julkaistu 1.7.2020) Myynninhallinta AutoInvoice-rekisteröinti Kiinteistöhallinnan asetukset Palkanlaskenta Lähetysjono Kausiveroilmoitus Tapahtumalaskutus Arkisto Ostolaskujen kierrätys Web-maksatus Fivaldin valikko Lisäksi olemme julkaisseet 6 päivityksen sisältöön liittyvää videota: Visma Connect -migraatiotyökalu, linkki videoon  Kirjautuminen Visma Connect -käyttäjätunnuksella, linkki videoon  Aineistosiirrot Tikonista, linkki videoon  Myynninhallinta - Sarakevalinnat, linkki videoon  Myynninhallinta - Opasta minua -toiminto, linkki videoon  Kiinteistöhallinta - Ympäristön ohjaustiedot, linkki videoon  Tarkemmat lisätiedot löydät päivitystiedotteelta. Avaa dokumentti klikkaamalla sen nimeä. Dokumentti avautuu uuteen ikkunaan luettavaksi suoraan näytöltä, mutta voit myös ladata sen itsellesi alareunan sinisestä painikkeesta.
Näytä koko artikkeli
24-06-2020 11:49
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 2851 Näytöt
Alta löydät liitteenä PDF-muodossa Visma Fivaldi -käsikirjan "Aineistosiirrot".   Avaa dokumentti klikkaamalla sen nimeä. Dokumentti avautuu esikatseluikkunaan luettavaksi suoraan näytöltä, mutta voit myös ladata dokumentin itsellesi esikatseluikkunan alareunan sinisestä painikkeesta.
Näytä koko artikkeli
24-06-2020 11:15
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 1621 Näytöt
Alta löydät liitteenä PDF-muodossa Visma Fivaldi -käsikirjat liittyen Visma Connect käyttäjätunnusten käyttöönottoon Visma Fivaldissa. Visma Fivaldin kesäkuun 25. päivä tehtävän julkaisun yhteydessä käyttäjillä on mahdollisuus alkaa käyttämään Visma Connect -käyttäjätunnuksia sisäänkirjautumiseen. Lue lisää Connect kirjautumisen eduista täältä! Katso myös usein kysytys kysymyksemme tämän linkin takaa. Avaa dokumentti alta "Liitteet" osiosta klikkaamalla sen nimeä. Dokumentti avautuu esikatseluikkunaan luettavaksi suoraan näytöltä, mutta voit myös ladata dokumentin itsellesi esikatseluikkunan alareunan sinisestä painikkeesta.   Videot Visma Connect migraatiotyökalu pääkäyttäjälle Kirjautuminen Visma Connect-tunnuksella Katso myös:  Visma Connect usein kysytyt kysymykset
Näytä koko artikkeli
18-06-2020 13:44
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 9354 Näytöt