Minun alueeni
Apu
Susanna Koski
CONTRIBUTOR **

Tositteen liitteiden tarkastelu arkistosta Kirjanpidon selailun kautta ei toimi

tekijä Susanna Koski

Hei, olemme huomanneet, että Visma Fivaldissa kirjanpidon selailun kautta ei Näytä tositteen liitteet -näkymään enää pääse samoin kuin ennen. Aiemmin kun tuota liitteet-kuvaketta painoi selailussa, sai listan tositteen liitteistä (silmänkuvat) ja pääsi avaamaan haluamansa liitteen. Nyt kun tuota painiketta painaa, muuttuu koko näkymä harmaaksi eikä aukea mitään liitteistä ei uuteen välilehteen eikä samoin kuin ennen - omana näkymänään selailun päälle. Kierrätykseen pääsee oman painikkeensa kautta kyllä laskua ja sen liitteitä kyllä tarkastelemaan, mutta ei arkistoon.  Joidenkin sellaisten tositteiden liitteet, jotka eivät ole kiertäneet ostolaskujen kautta, aukeavat kyllä omaan välilehteensä oikein (jos on vain yksi liite), mutta esim. palkka-aineisto, jossa meillä on aina useita liitteitä, niin näitä ei pääse nyt tarkastelemaan kirjanpidon selailun kautta lainkaan. Välillä ei pysty katsomaan mitään liitteitä ja välillä näkyy vain yksi liite vaikka niitä  on siis ko. tosittella useita. 

Mikähän avuksi tässä - voiko olla esim. selaimen asetuksista kyse?

8 VASTAUSTA8
Marko2410
CONTRIBUTOR *

tekijä Marko2410

Arkiston haussa haun vienti ei toimi. Näyttää kyllä, että lähtee, mutta mitään ei ilmaannu takasin.

Hei Marko!

 

Oletko kokeillut vielä tämän ohjeen mukaisia toimenpiteitä? Mikäli niistä ei ole apua, niin suosittelen ottamaan yhteyttä sovellustukeen, niin tutkitaan tilannetta tarkemmin.

Marko2410
CONTRIBUTOR *

Hei

 

Tyhjensin välimuistin ja nyt haun vienti toimii, kiitos.

Susanna Koski
CONTRIBUTOR **

tekijä Susanna Koski

Tämä näyttäisi liittyvän uuteen kirjautumisosoitteeseen (app.fivaldi.net). Vanhan osoitteen kautta kirjautuessa tämä toiminto toimii moitteettomasti. Kokeiltu useammalla selaimella. 

 

Accepted solution
Jonna Ailinpieti
VISMA

Hei Susanna!

 

Kokeilitko vielä skrollata näkymää tuolla harmaalla ruudulla ylöspäin? Uudella sivustolla tuo arkistoliitteiden valintaruutu näyttäisi hyppäävän ylemmäs kuin vanhalla, eli vaatii ainakin toistaiseksi hieman skrollailua. Löytyikö valintaikkuna sieltä ylempää?

Susanna Koski
CONTRIBUTOR **

Hei Jonna, no joo, toimiihan se. Eipä tullut mieleen scrollailla koko ruudun matka ylös asti (meillä kun tuloslaskelma on laajan tilikartan vuoksi kohtuullisen pitkä). Eli jos jostain ihan tuloslaskelman alaosasta klikkaa tämän auki, on vähän pitkä matka sinne ylös scrollailla. Mutta toimii - ja jos tää korjautuisi takaisin siihen, että ikkuna aukeaa sen hetken näkymän kohdalle, niin olisi hienoa. Kiitos.

Hei!

 

Onhan tuo käytettävyydeltään nyt hankalampi, etenkin jos on vähänkin pidempi raportti. Laitan tästä palautetta eteenpäin 🙂

 

Mukavaa viikonvaihdetta!

Susanna Koski
CONTRIBUTOR **

Hei, hyvä juttu. Kehitykseen viestiä vaan 🙂 Kiitos.
Mukavaa viikonloppua!

Sinulla ei ole yhtään suosikkia valittuna.