Minun alueeni
Apu

Ennakkotietoa: Siirtyminen jatkuviin julkaisuihin ja muita muutoksia

tekijä Sari Kantokoski (Päivitetty ‎12-05-2021 11:26 tekijä Sari Kantokoski VISMA )

Visma.net Expensen päivitysprosessi kehittyy toukokuussa, olemme siirtymässä ns. jatkuviin julkaisuihin. Tällä tavoin voimme julkaista uusia ominaisuuksia sekä korjauksia aiempaa ketterämmin. Muutoksen jälkeen julkaisemme versiosaatteen koontina kerran kuussa. Versiosaate löytyy edelleen tutusta paikasta, Expensen ylävalikon kysymysmerkki-painikkeen takaa. Lisäksi tiedotamme isoimmista uudistuksista myös Communityn Expense-uutisissa ja käyttövinkeissä.

 

Kuten aiemmin olemme tiedottaneet, Visma.net Expense siirtyy Amazon Web Service Data Centeriin. Lisätietoa tietojen käsittelystä ja säilyttämisestä löytyy Visma Trust centrestäSiirto tulee tapahtumaan suunnitellun huoltoikkunan aikana toukokuussa (15.5.), joten se ei tule vaikuttamaan ohjelmiston käytettävyyteen.

 

Visma.net Expensen tulevassa versiossa on mukana mm.:

Ulkoasumuutoksia, esim. kululaskun liite-painikkeen paikka siirtyy laskun syötön kannalta loogisempaan paikkaan.

 

kuva1.png

Raportointi

Raportteihin tulee uusi koonti ”Laskutapahtumat”, joka tulee korvaamaan Kuluyhteenveto-raportin. Ensi vaiheessa se on tapahtumakoonti, jossa kaikki Expensen laskutapahtumat voidaan ladata csv-tiedostoon.  Tiedosto näyttää kaikki laskutapahtumat mukaan lukien laskujen tilat ja muita yksityiskohtia, esim. laskuille lisättyjen luottokorttitapahtumien yksilöidyt viitteet.

 

Ajopäiväkirja on korvattu uudella raportilla, joka ladataan csv-muodossa.

 

 

Sinulla ei ole yhtään suosikkia valittuna.