Minun alueeni
Apu
Anonymous
Entinen jäsen

Alkusaldojen lisääminen

tekijä Anonymous

Noniin!

 

Otin ePasselin käyttöön tänä vuonna 2017 ja tarvitsen apua noiden alkusaldojen syöttämisessä

Olen toiminimiyrittäjä ja päätin että opettelen tekemään kirjanpidon tänä vuonna itse, koska toimintani on varsin pientä. Sain kirjanpitäjältä tilinpäätösaineistot edelliseltä vuodelta.

 

Kädessäni on nyt edellisen vuoden tuloslaskelma ja tase

Olen luonut asetuksista tilikauden tälle vuodelle. Menen kohtaan Avaava tase ja eteeni avautuu tilikartta. En ole jostain syystä saanut kirjanpitäjältäni tuollaista tilikarttaa edellisvuoden lukemilla.

 

Pystynkö syöttämään alkusaldot tuloslaskelman ja taseen avulla?

 

 

2 VASTAUSTA2
Accepted solution
MarkusJokela
VISMA

tekijä MarkusJokela

Moikka!

 

Hienoa että olet päättänyt aloittaa kirjanpidon tekemisen ePasselilla. Pyrimme täällä ePasselin asiakaspalvelussa auttamaan sinua mahdollisimman paljon, jotta opit tekemään kirjanpitoasi ePasseli ohjelmalla. Toivottavasti myös löydät apuja mahdollisimman paljon täältä yhteisöstämme, koska uskon että moni käyttäjä miettii samoja kysymyksiä kuin sinä ja taas toisilla käyttäjillä voi olla hyvinkin kattava kirjanpidon tuntemus, jolloin mahdollisesti saat apuja näiltä kirjanpidon osaajilta.

 

Alkusaldojen syötössä on käytännössä kaksi tapaa. Mikäli sinun Tase ja Tuloslaskelma pitää sisällään sellaisia kirjanpitotilejä joita ei löydy ePasselista niin voit joko muokata ohjelmassa tilikarttaasi tai sitten voit valita ePasselista sopivan tilin, kunhan vaan tili on tilikartassa samassa "tasossa" ja sen käyttötarkoitus kuvaa samaa tiliä kuin vanhassa tilikartassasi.

 

Ensimmäinen tapa:

Mikäli aloitetaan puhtaasti kirjanpidon tekeminen nykyisestä tilikaudesta, niin kuin sinä olet aloittamassa, niin ohjelmaan syötetään pelkästään Taseen tiedot edelliseltä tilikaudelta. Tase syötetään juuri tuossa toiminnossa, missä olet jo ollutkin eli Tilikausi ja avaava tase - Avaava Tase. Tuloslaskelman tietoja ei syötetä lainkaan ohjelmaan, koska ne liittyvät sinun viime tilikauden tapahtumiin, ja niitä ei siis enää tule huomioida tässä nykyisessä tilikaudessasi. 

 

Kun Tase syötetään ohjelmaan, niin sinulla tulisi olla Tase -tuloste sellaisessa muodossa, että sieltä löytyy Kirjanpitotilin numero ja nimi sekä sen saldo. Eri kirjanpito-ohjelmat tulostavat hieman erinäköisiä Tase -tulosteita. Jotkut tulostavat Taseen siten, että sieltä löytyy Kirjanpitotilin tiedot sekä saldo Debet tai Kredit -sarakkeessa. Joissain ohjelmissa taas listataan vain Kirjanpitotilin tiedot ja Saldo ilman Debet / Kredit -erittelyä.

 

Jos sinun Taseessa on eritelty saldot Debet ja Kredit sarakkeisiin niin huomioi että Visma ePasselissa syötetään Taseen alkusaldot siten, että Debet -saldot kirjataan positiivisena lukuna ja Kredit -saldot negatiivisina lukuina eli luvun eteen kirjoitetaan miinusmerkki.

 

Kun Taseen alkusaldot on syötetty niin lukujen saldo pitäisi olla 0,00. Eli positiivisien lukujen summa pitäisi olla yhtä suuri kuin negatiivisten lukujen summa, jotta saldot täsmäävät. Mikäli saldot eivät täsmää niin siinä tapauksessa jokin luku on väärin tai jotain on jäänyt syöttämättä.

 

Toinen tapa:

Toisessa tavassa syötetään vertailutiedot, jolloinka tiedot syötetään edelliseen tilikauteen. Tällöin siis ohjelmassa pitäisi olla avattuna myös edellinen tilikausi. Eli esimerkiksi jos edellinen tilikautesi on ollut 1.1.2017 - 31.12.2017, niin tämä tilikausi pitäisi löytyä ohjelmasta. Sen jälkeen syötetään Taseen ja Tuloslaskelman saldot tämän tilikauden viimeiselle päivälle eli 31.12.2017.

 

Tässä tavassa pitää huomioida myös tilikauden päätöstoimenpiteet, eli tilikauden saldojen syötön lisäksi pitäisi kirjata myös tilikauden voitto / tappio omaksi tositteeksi, jotta tilikauden tietoihin saadaan kirjattua tämä voitto / tappio osuus.

 

Taseen saldot siirtyvät automaattisesti uudelle eli nykyiselle tilikaudellesi tällöin. Ainoa mitä pitää huomioida niin tuo Tilikauden voitto/tappio -kirjaus pitää siirtää tässä nykyisessä tilikaudessasi Edellisen tilikauden voitto / tappioon.

 

Eli käytännössä tässä toisessa tavassa pitäisi syöttää kolme tositetta manuaalisesti kirjanpitoon:

  • Edellisen tilikauden viimeiselle päivälle saldot Taseesta ja Tuloslaskelmasta (esim. 31.12.2017)
  • Edellisen tilikauden viimeiselle päivälle Tilikauden voitto / tappio kirjaus (esim. 31.12.2017)
    • Tässä kirjauksessa siis katsotaan tuloslaskelmasta, että oletko tehnyt voittoa vai tappiota. Saldo kirjataan omaksi tositteeksi, tähän löytyy valmis kirjanpitomalli ohjelmassta kun uutta tositetta luodaan.
  • Nykyisen tilikauden ensimmäiselle päivälle (esim. 1.1.2018) luodaan tosite, jossa saldot siirretään tilikauden voitto / tappio tililtä -> edellisen tilikauden voitto / tappio tilille.
    • Tässä kirjauksessa siis tilikauden voitto / tappio -osuus kirjataan eteenpäin tilille "Edellisten tilikausien voitto / tappio". Tähän löytyy myös oma kirjanpitomalli ohjelmasta kun tositetta luodaan. Lopputuloksena nykisen tilikauden voitto / tappio -tilin saldo on 0,00.

 

Toivottavasti näistä on apuja, mutta jos kaipaat syvempiä ohjeistuksia vielä niin voit laittaa viestiä meille osoitteeseen support@epasseli.com , niin autamme parhaamme mukaan sinua saldojen syötöissä.

 

Markus / ePasseli

Anonymous
Entinen jäsen

tekijä Anonymous

Kiitos kattavasta vastauksesta1 Hymiö Onnellinen

Pysy kärryillä!

Klikkaa artikkelin oikeasta yläkulmasta kolmea pistettä ja "Tilaa". Näin saat ilmoitukset suoraan postilaatikkoosi, kun artikkeliin tulee jotain uutta. Valitse oikealta asetusvalikosta tilaa, niin pysyt mukana!