Minun alueeni
Apu

Käyttövinkit

Lajitteluperuste:
Valikossa Kirjanpito > Pääkirjatositteet lisätään kirjanpitoon kaikki ne kirjaukset, jotka eivät liity saataviin asiakkailta (myyntilaskut), ostovelkoihin (ostolaskut), kuluraportteihin tai kassa- ja pankkitapahtumiin.   Tässä valikossa lisätään niin sanottuja laskennallisia kirjauksia, esimerkiksi: lasketut palkat ja tuloverot, leasing-rahoituksella hankitun käyttöomaisuuden kirjaukset, pitkäaikaisten vastattavien lyhytaikaiseksi kirjaaminen, lainan korkojen jaksotukset, kirjanpidon tilien saldojen oikaisut, alarajahuojennus, tilinpäätösviennit jne. Kun kuluja jaksotetaan jaksotus-toiminnolla, laatii ohjelma automaattisesti jaksotusta vastaavat kirjaukset ja tallentaa ne pääkirjatositteiksi kuukauden viimeiselle päivälle.   Tärkeää huomioitavaa:   Alv- ja verovelat sekä verosaatavatilit on sidottu ohjelmassa reskontraan, samoin ennakonpidätysvelka- ja sosiaaliturvamaksuvelkatilit. Tämän vuoksi pääkirjatositteilla ei voi tehdä verovelkoihin liittyville tileille debet-puolen kirjausta eikä verosaataviin kredit-puolen kirjausta. Katso ohje: Arvonlisäveron ja verotilin käsittely Passeli Meritissä     EU:n sisäiset ja ulkopuoliset myynnit on kirjattava ohjelmaan myyntilaskuina ja EU:n sisäiset  ja ulkopuoliset ostot  on kirjattava ostolaskuina, jotta myynnit, ostot ja niihin liittyvät alv:t kirjautuvat oikein alv-laskelmalle.   Mikäli on käytössä ohjelman käyttöomaisuuslaskenta (osakirjanpito), tulee käyttöomaisuuden ostot kirjata ostolaskuina ja käyttöomaisuuden myynnit myyntilaskuna, jotta ohjelma ottaisi ne mukaan käyttöomaisuuslaskentaan ja voisit laatia poistoja automaattisesti.   Pääkirjatositteen lisääminen   Uusi pääkirjatosite lisätään klikkaamalla Kirjanpito -> Pääkirjatosite ->Lisää pääkirjatosite.      Lisää kirjauspäivä, jonka mukaan ohjelma tekee kirjauksen pääkirjaan. Tätä voidaan käyttää esim. maksuperusteista kirjanpitoa noudatettaessa.   Summat - Mikäli haluat syöttää tositteen bruttohintaisena, valitse "Summat bruttohintaisina (sis. ALV)", ohjelma laskee tällöin automaattisesti nettohinnan ja alv:n osuuden hinnasta. Jos taas haluat syöttää tositteen nettohintaisena, valitse ”Summat nettohintaisina (ilman ALVia)”, jolloin ohjelma laskee alv:n osuuden nettohinnasta. Jos haluat ettei ALV:tä lasketa ollenkaan, valitse "Ei lasketa ALV:ia".   Tunnus – Ohjelma antaa pääkirjatositteella automaattisesti seuraavan vapaan numeron, eli tunnuksen. Kun pääkirjatosite tallennetaan, ilmestyy sen oikeaan yläkulmaan painike: Tosite PÄ- ja tämä yksilöllinen numero. Huomaa, että tätä numeroa ei voi käyttää uudelleen, mikäli poistat pääkirjatositteen. Jotta juoksevaan PÄ-numerointiin ei tulisi aukkoja, onkin suositeltavampaa joko muokata tositetta tai tehdä sille vastakirjaus uudella pääkirjatositteella.   Tosite – lisää tähän manuaalisesti oma tositenumerosi tai lyhyt kuvaus kirjauksesta (esim. Palkka huhtikuu 2024). Kenttä voidaan jättää myös tyhjäksi.   Kirjanpitotili – valitse oikea kirjanpitotili avautuvasta tililuettelosta. Hakua voidaan nopeuttaa syöttämällä tilinumeron paikalle tilin ensimmäinen numero tai kirjoittamalla alkua tilin nimestä. Ohjelma hakee aktiivisia kirjanpidon tilejä, jotka alkavat ko. numerolla tai kirjaimilla.   Vientiselite – lisää halutessasi tositteelle lyhyt selite.   Debet/kredit – lisää summa tilin debet- tai kredit-puolelle.   ALV – tarkista, että alv-kohdassa on oikea alv-kanta, mikäli olet valinnut kohtaan Summat joko Summat bruttohintaisina tai Summat nettohintaisina. Jos alv-kantaa ei ole valittu, ei ohjelma tee alv-kirjauksia alv-laskelmalle.   Alv-summa – Tarkista, että ohjelma on laskenut alv:n määrän oikein. Huom! Älä syötä itse alv-summaan mitään vaan annan ohjelman laskea alv:n määrä, jotta arvonlisävero kirjautuisi oikein alv-laskelmalle.    K / P - Mikäli tuottoja ja kuluja halutaan seurata osasto-, kustannuspaikka- tai projektikohtaisesti, on perustietoihin ensin määriteltävä osastot ja projektit/kustannuspaikat (Asetukset > Dimensiot > Osastot / Projektit / Kustannuspaikat). Sarakkeet näkyvät pääkirjan kirjausikkunassa vasta dimensioiden määrittämisen jälkeen.    Kustannuspaikan ja/tai projektin määrittelemiseksi napsautetaan rivin sarakkeiden K ja P painikkeita.     Kustannuspaikossa/Projekteissa kustannukset voidaan jakaa joko prosentuaalisesti (Prosenttiosuus) tai määrän (Summa) mukaan. Valitsemalla Täydellinen kohdistus summa kohdistuu 100-prosenttisesti kyseiseen kustannuspaikkaan.   Lisää rivi klikkaamalla Uusi rivi ja poista rivi klikkaamalla rivin lopussa olevaa Roskakori-kuvaketta.   Tallenna pääkirjatosite   Jotta pääkirjatosite voidaan tallentaa, Debet-puolen summan on oltava yhtä suuri kuin Kredit-puolen summa. Jokaiselle kirjaukselle on siis oltava vastakirjaus.   Kirjaus tallennetaan napsauttamalla alareunassa olevaa Tallenna-painiketta. Painamalla Tallenna ja lisää, tallentaa ohjelma tehdyn pääkirjatositteen ja avaa uuden tositteen täytettäväksi. Kun pääkirjatosite on tallennettu, näkee pääkirjaan muodostuvan kirjauksen painamalla tositteen numeroa Tosite PÄ-...   Kirjauksen voi myös tallentaa PDF-tiedostona ja tulostaa. Kirjaus näkyy näytöllä tallentamisen jälkeen, ja sitä voidaan katsella ja se voidaan tulostaa. Uusi kirjaus lisätään napsauttamalla uudelleen painiketta Lisää pääkirjatosite. Kirjauksen tekeminen keskeytetään (muutoksia ei tallenneta) napsauttamalla alareunasta löytyvää Keskeytä-painiketta.   Liitteet   Pääkirjatositteille voi tallentaa liitteitä. Voit raahata hiirellä tarvittavat liitetiedostot tositteelle. Liitteet voi tallentaa myös painamalla oikeaan yläkulmaan ilmestyvää paperiliittimen kuvaketta. Tositteelle voi tallentaa yhden tai useamman tiedoston liitteeksi. Mikäli tallennat useamman liitteen, pidä SHIFT tai CNTRL-näppäin pohjassa valitessasi liitettäviä tiedostoja.   Katsele ja muokkaa pääkirjatositteita   Kaikkia ohjelmaan tallentamiasi pääkirjatositteita voidaan katsella ja tarvittaessa korjata tai poistaa Pääkirjatositteiden luettelosta valikossa: Kirjanpito > Pääkirjatositteet.   Pääkirjatosite löytyy nopeasti luettelosta erilaisia kirjausjärjestyksiä ja suodattimia apuna käyttäen. Klikkaamalla pääkirjatositteiden luettelossa sarakkeen otsikkoa (Kirj. päivä, Tunnus, Summa...) tositteet järjestetään nousevassa järjestyksessä ja laskevassa järjestyksessä, kun otsikkoa napsautetaan uudelleen. Voit myös hakea oikeaa tositetta napsauttamalla sarakeotsikon lopussa olevaa Suurennuslasi-kuvaketta. Esim. napsauta Kirj. päivä sarakkeen suurennuslasia ja kirjoita haluamasi ajanjakso ja paina Suodata. Ohjelma listaa ko. ajanjaksolle kirjatut pääkirjatositteet.    Oikean pääkirjatositteen löydyttyä napsautetaan kirjauksen riviä, jolloin kirjausta voidaan katsella, muokata tai poistaa. (Huom! Jos klikkaat sinisellä näkyvää PÄ-tositenumeroa, näet kirjauksen, mutta et pysty sitä tästä näkymästä muokata. Avaa tosite siis jostakin muusta kohtaa riviä.)   Pääkirjatositteen kopiointi   Toistuvien kirjausten tekemistä helpottaa kirjausten kopiointi (esim. palkkoja koskevat kirjaukset jne.). Klikkaa pääkirjan kirjausten luettelosta pääkirjatositetta, jonka haluat kopioida. Paina tositteen alareunassa olevaa Kopioi-painiketta. Lisää kenttään: Kirj. päivä uuden kirjauksen päivämäärä. Ohjelma lisää automaattisesti seuraavan tunnuksen numeron. Voit halutessasi muokata kirjausrivejä. Tallenna tosite.   Pääkirjan kirjausten raportit   Kaikki pääkirjatositteilla tehdyt kirjaukset sisältyvät raportteihin Kirjanpito > Tuloslaskelma > Tase > Päiväkirja > Pääkirja jne. Raportteja voi katsella näytöllä ja ne voi tallentaa PDF-tiedostona tai Excel-tiedostona napsauttamalla vastaavaa painiketta ja sen jälkeen tulostaa.
Näytä koko artikkeli
24-04-2024 09:29
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 1372 Näytöt
(Tavarakohtainen menettely - AVL 79 a ja 79 j §) – varastoon sidottu   1. Nimike   Jokaiselle ostetulle varastoon lisättävälle tavaralle tulee perustaa ohjelmaan oma varastonimikkeensä (Varasto > Nimikkeet, Lisää varastonimike).   Tunnus - Lisää sopiva tunnus, jonka perusteella tunnistat kyseisen tavaran Laji -  Varastotavara Aktiivisuus - Myynti- ja ostolaskuissa Yksikkö -  kpl Myyntitili -  3301 Käytetyn tavaran voittomarginaali, ALV: 24 % marginaali   Esimerkkinä auto:     2. Ostolaskun tallentaminen Tee aina käytetyn tavaran ostosta ostolasku: Ostot > Ostolaskut > Lisää ostolasku. Täytä laskun tiedot ja valitse laskuriville Nimike-kohtaan aiemmin varastoon lisäämäsi tavaran nimike, lisää ostohinta ja Tallenna.   Ohjelma tekee pääkirjaan seuraavan kirjauksen:   D 1531 Varasto K 2760 Ostovelat   Jos maksat tavaran samana päivänä käteisellä, luottokortilla tai suoraan pankkiin, lisää laskulle Maksutapa (Kassa /Luottokorttimaksuvelat/Pankki). Tällöin ohjelma tekee lisäksi kirjauksen: D 2760 Ostovelat K Kassa / Luottokorttimaksuvelat / Pankkitili   Esimerkki: Ostettu käytetty auto 2000 eurolla. Ostolaskua tallennettaessa ohjelma tekee pääkirjaan kirjauksen: D 1531 Varasto 2000 eur K Pankki 2000 eur   3. Myyntilaskun tallentaminen   Kun sama tavara myydään, laadi uusi myyntilasku (Myynnit > Myyntilaskut > Lisää myyntilasku) valitse myyntilaskulle kyseistä tavaraa koskeva varastonimike ja myyntihinta ilman arvonlisäveroa. Ohjelma tekee kaikki tarvittavat kirjaukset ja laskee myyntimarginaalista myynnin arvonlisäveron. Älä rastita ruutua “Summat sis. ALV“.   Esimerkki: Myyty sama auto 3000 eurolla.   Myyntilaskua tallennettaessa ohjelma tekee pääkirjaan kirjauksen:   D Pankki 3000 eur K 3070 Käytetyn tavaran myyntihinta ilman marginaalia 2000 eur K 3075 Käytetyn tavaran marginaali 806,45 eur K 2931 ALV kotimaan myynnistä 193,55 eur D 4000 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 2000 eur K 1531 Varasto 2000 eur   HUOM! Kun myyjä soveltaa myyntiin marginaaliverotusmenettelyä, myyntilaskulle ei saa merkitä veron määrää, ei edes voittomarginaalista laskettua veron määrää, koska ostajalla ei ole oikeutta vähentää myyjän voittomarginaalista suorittamaa veroa. Sen sijaan laskuun on tehtävä aina kyseessä olevan tapauksen mukaan viittaus marginaaliverotusmenettelyn soveltamiseen. Merkintä tehdään seuraavasti (riippuen myytävästä tuotteesta):   ”voittomarginaalijärjestelmä – käytetyt tavarat”, ”voittomarginaalijärjestelmä – taide-esineet” tai ”voittomarginaalijärjestelmä – keräily- ja antiikkiesineet”.   Tee merkintä myyntilaskulle painamalla Lisätiedot-painiketta ja kirjoittamalla teksti kenttään: Kommentti laskurivien jälkeen.   Marginaalin kirjaus ilman ohjelman varastokirjanpitoa   Pidä oman Excel-taulukon avulla kirjaa käytettyjen tavaroiden ostoista ja myynneistä. Pääkirjaukset tehdään kauden lopussa ohjelmaan. Mikäli kauden aikana on tapahtunut enemmän käytettyjen tavaroiden ostoja kuin myyntejä, tee kirjaukset vasta sitten, kun kumulatiivinen myynti ylittää ostot. Käytettyjen tavaroiden ostot Esimerkki: kuukauden aikana on ostettu käytettyä tavaraa yhteensä 1000 eurolla. Tee kirjaus pääkirjatositteena (Kirjanpito > Pääkirjatositteet > Lisää pääkirjatosite) ja kirjaa ostettu tavara ostotilille. Valitse summat-kenttään: Ei lasketa ALVia.   D 4000 Aineet, tarvikkeet ja tavarat K 1900 Kassa (tai pankkitili)     Käytettyjen tavaroiden myynnit    Esimerkki: kuukauden aikana on myyty tavaraa 1248 eurolla (+alv marginaalista eli 48 eur). Tee kirjaus myynnistä kuukauden lopussa pääkirjatositteena (Kirjanpito > Pääkirjatositteet > Lisää pääkirjatosite). Valitse Summat-kenttään: Summat bruttohintaisina (sis. ALV). Muuta tilien ALV-kannat siten, että vain tilin 3301 ALV-kantana on 24%, ja muissa on valittuna: Ei veronalainen.   K 3301 Käytetyn tavaran voittomarginaali 24% 248€ K 3300 Käytetyn tavaran myyntihinta ilman marginaalia 1000€ D 1900 Kassa 1248€     Kun tallennat pääkirjatositteen, muodostuu pääkirjaan seuraavanlainen kirjaus:     Myynnin alv tulostuu Alv-ilmoituksen riville 301 Vero kotimaan myynnistä alv 24%.   HUOM! Kun myyjä soveltaa myyntiin marginaaliverotusmenettelyä, myyntilaskulle ei saa merkitä veron määrää, ei edes voittomarginaalista laskettua veron määrää, koska ostajalla ei ole oikeutta vähentää myyjän voittomarginaalista suorittamaa veroa. Sen sijaan laskuun on tehtävä aina kyseessä olevan tapauksen mukaan viittaus marginaaliverotusmenettelyn soveltamiseen. Merkintä tehdään seuraavasti (riippuen myytävästä tuotteesta): ”voittomarginaalijärjestelmä – käytetyt tavarat”, ”voittomarginaalijärjestelmä – taide-esineet” tai ”voittomarginaalijärjestelmä – keräily- ja antiikkiesineet”.   Tee merkintä myyntilaskulle painamalla Lisätiedot-painiketta ja kirjoittamalla teksti kenttään: Kommentti laskurivien jälkeen.        
Näytä koko artikkeli
22-04-2024 09:45
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 668 Näytöt
Asetukset   Tarjousten, tilausten ja ennakkolaskujen yleiset asetukset määritellään valikossa Asetukset > Yleiset asetukset > Myyntilaskun asetukset.     Seuraava tarjouksen nro –tarjousosiossa tehtyjen tositteiden numerointi eroaa oletusarvoisesti myyntilaskujen numeroinnista. Ohjelma muodostaa laskun viitenumeron laskun numerosta. Voit halutessasi muuttaa numerointia.   Tarjouksen etuliite – etuliite, joka lisätään tarjouksen, tilauksen ja ennakkolaskun numeron eteen.   Ennakkomaksu-% - mikäli yrityksesi ennakkomaksuprosentti on eri kuin ohjelmassa oletuksena oleva 50 %, muuta se tähän. Tilauksia ja ennakkolaskuja laadittaessa käytetään automaattisesti asetuksissa määriteltyä prosenttia. Voit muuttaa sitä tarvittaessa myös tilauksissa ja ennakkolaskuissa.   Viimeinen voimassaolopäivä - syötä päivien lukumäärä, jonka perusteella tarjouksia, tilauksia tai ennakkolaskuja laadittaessa merkitään automaattisesti viimeinen voimassaolopäivä tai eräpäivä. Sähköpostiasetukset Valikossa Asetukset > Yleiset asetukset > Sähköpostiasetukset voit katsella, lisätä tai muuttaa olemassa olevia sähköpostiviestien tekstejä.     Sähköpostiasetuksiin lisätty sähköpostiosoite ja “Oletuksena käytettävä teksti“ -sarakkeessa valittu viesti tulee myyntilaskuja, tilauksia, ennakkolaskuja lähetettäessä lähettävän viestin esinäkymään. Voit tarvittaessa muokata viestiä tai valita toisen oletusviestin ennen kuin lähetät asiakirjan asiakkaalle. Uusi oletusviesti ja viestien muokkaus Ohjelmaan on lisätty erilaisia oletusviestejä asiakirjojen sähköpostilla lähettämistä varten. Tositelaji osoittaa missä tositteessa oletusviestiä käytetään, Asiakirjan nimi määrää viestin tyypin, jotta erotettaisiin eri oletustekstit toisistaan. Sähköpostiasetuksissa voidaan myös lisätä omia tekstejä klikkaamalla Uusi oletusviesti -painiketta.     Olemassa olevia tekstejä voidaan muuttaa klikkaamalla Muuta viestiä. Oletusviesteissä voidaan lisätä tekstin sisään muuttujia. Voit valita muuttujaksi yrityksen nimen, asiakirjan numeron tai tarjouksissa online-linkin asiakirjaan. Sähköpostiasetusten oletusviestiin merkityt muuttujat korvataan muuttujasta riippuen joko asiakirjan numerolla tai yrityksenne nimellä. Online-linkin avulla asiakas voi avata ohjelmasta lähetetyn tarjouksen linkin kautta ja antaa teille palautetta tarjouksesta suoraan asiakirjassa (vahvistaa tai hylätä tarjouksen ja lisätä kommentteja). Sen tuloksena tarjouksen tila muuttuu ohjelmassa automaattisesti (Vahvistettu, Hylätty tai Saapunut kommentti) ja tarjouksen lähettäjä näkee tilan ohjelman Tarjoukset-luettelossa (Myynnit > Tarjoukset). Käytä Online-linkkiä vain tarjouksissa käytettävissä oletusviesteissä. Online-linkki ei avaudu muiden tositetyyppien oletusviesteissä. Oletusviestin voi lisätä myös englannin-, ruotsin- tai vironkielisenä sellaisille asiakkaille, joiden myyntilaskun kieli on englanti, ruotsi tai viro.  Tarjoukset Tarjouksia, tilauksia ja ennakkolaskuja voidaan laatia valikossa Myynnit > Tarjoukset.   Lisää uusi tarjous, tilaus tai ennakkolasku klikkaamalla Uusi tarjous -painiketta ja valitse avautuvasta valikosta asiakirjatyyppi, jonka haluat laatia.   Täytä avautuvaan ikkunaan tarvittavat tiedot.   Asiakas – valitse ensin asiakas, jolle haluat lähettää tarjouksen. Yhteyshenkilö – tiedot tulevat tähän kenttään asiakaskortista. Yhteyshenkilö-kenttään voidaan tarvittaessa lisätä lisätietoja. Lisätiedot näkyvät asiakkaalle lähetettävässä tarjouksessa. Päivämäärä – tarjousta laadittaessa ohjelma antaa automaattisesti asiakirjan päivämääräksi kuluvan päivän. Tätä voidaan tarvittaessa muuttaa. Toimituspäivä – tavaran tai palvelun toimituspäivä. Viimeinen voimassaolopäivä – muodostuu automaattisesti tarjoukseen myyntilaskun asetuksiin syötettyjen päivien perusteella. Tarpeen tullen muutettavissa. Asiakirjatyyppi – näyttää, onko kyseessä tarjous, tilaus vai ennakkolasku. Tallennetussa tarjouksessa, tilauksessa ja ennakkolaskussa on mahdollista muuttaa asiakirjatyyppiä klikkaamalla tositelajin nimeä ja valitsemalla toinen asiakirjatyyppi. Tila – näyttää laadittavan asiakirjan tilan – laadittu, lähetetty, vahvistettu, hylätty tai saapunut kommentti. Tilan voi muuttaa suoraan asiakirjassa klikkaamalla tilan nimitystä. Seuraava toiminto – voit tehdä itsellesi muistiinpanoja tarjouksiin, tilauksiin tai ennakkomaksuihin liittyen (esim. tilaus annettu; tilaa tavara; odottaa toimitusta yms.). Seuraava toiminto näkyy tarjousten luettelossa ”Seuraava toiminto”-sarakkeessa. Uusi kommentti – painikkeella voidaan lisätä kommentteja itseä varten. Historia - linkkiä klikkaamalla avautuu kyseistä asiakirjaa koskevien toimien historia. Tarjouksissa voidaan varata varastotuotteita rastittamalla valintaruutu: Varaa tuote varastossa. Nimike-kentässä näkyy sekä varastotilanne että paljonko tuotetta on vapaana.   Nimikkeen tiedoista voidaan katsoa tuotteen varaukset (Myynnit > Nimikkeet). Klikkaa sinisellä näkyvää lukua kentässä: Varattu.       Kun tarjous on tallennettu, voit esikatsella tarjousta ja tulostaa sen klikkaamalla PDF. Tallennettuun tarjoukseen voi lisätä liitteitä. Kaikki tiedostomuodot sopivat (PDF, JPG, PNG, DOC, XLS ym.). Liitä tiedosto tallennettuun asiakirjaan klikkaamalla liittimen kuvaa.   Tarjousten luettelossa on Liitetiedosto-sarake, josta näkyy, onko liitteitä lisätty asiakirjaan vai ei. Jos sarakkeessa näkyy paperiliittimen kuva, on liite lisätty. Liitetiedostot tallennetaan ohjelman tietokantaan. Liitetiedostoa katseltaessa se ladataan ensin tietokoneelle. Jos asiakirjaan on lisätty liitetiedosto, asiakirjaa sähköpostitse lähetettäessä otetaan mukaan myös liite. Jos liitettä ei haluta lähettää asiakirjan mukana sähköpostitse, tulee tarjous lähettää ensin ja lisätä vasta sen jälkeen tarjoukseen liitetiedostot.   Lähetä asiakirja klikkaamalla kirjekuoren kuvaa. Tarjousten katselu Tarjousten luettelossa näkyvät kaikki laaditut tarjoukset, tilaukset ja ennakkolaskut lukuun ottamatta niitä, jotka on poistettu tai joiden pohjalta on laadittu myyntilaskut. Tila-kentän suodatin näyttää oletusasetuksena tarjousten luettelossa vain ne asiakirjat, joiden käsittely on vielä kesken.   Jos haluat katsella kaikkia laadittuja tarjouksia, tilauksia, ennakkolaskuja, klikkaa ylävalikon Tila-kentässä olevaa suurennuslasin kuvaketta ja valitse sen jälkeen Näytä kaikki.  Ennakkolaskut Vero suoritetaan myynnistä pääsääntöisesti siltä kalenterikuukaudelta, jonka aikana myyty tavara on toimitettu tai palvelu on suoritettu (suoriteperuste). Ennakkomaksuista vero suoritetaan kuitenkin aina siltä kuukaudelta, jolloin ennakkomaksu tai sen osa on saatu. Tarjousten tai myyntilausten perusteella voidaan laatia ennakkolaskuja. Valitse tarjouksessa/tilauksessa tarjouksen/tilauksen sijaan Ennakkolasku.       Ennakkolaskuja voidaan tehdä myös suoraan, ilman että ohjelmalla olisi laadittu ensin tarjous tai tilaus. Voit halutessasi laatia suoraan tilauksen tai ennakkolaskun valitsemalla ensin Uusi tarjous ja avautuvasta valikosta oikean asiakirjatyypin.   Ennakkolaskuja ja tilauksia käsitellään samalla tavalla. Kun asiakas maksaa tilauksen tai ennakkoon, arvonlisävero kirjataan automaattisesti sille kaudelle, jolloin ennakkosuoritus kirjataan vastaanotetuksi. Ennakkolaskuja voidaan lähettää asiakkaille sähköpostitse ja verkkolaskuina. E-laskupainike ilmestyy laskun ylävalikkoon, jos asiakirjan tyyppinä on Ennakkolasku ja saaja vastaanottaa verkkolaskuja. Ennakkolaskuja ja tilauksia voi kirjata maksetuksi valikossa Maksutapahtumat > Maksutapahtumat. Valitse uutta maksua lisätessäsi maksutapahtuman tyypiksi: Asiakas ja ruksi valintaruutu oikean ennakkomaksun tai tilauksen kohdalta.  Myyntilaskun laatiminen tarjouksen, tilauksen tai ennakkolaskun perusteella Myyntilasku laaditaan vasta kun tuote on lähetetty tai saatavilla ostajalle, tai kun palvelu on tarjottu. Vasta tällöin kirjataan myös myyntitulo. Myyntilasku laaditaan tarjouksesta, tilauksesta tai ennakkolaskusta. Asiakirjan Tila-kentässä tulee olla siinä vaiheessa valittuna ”Vahvistettu”. Laadi myyntilasku klikkaamalla asiakarjan ylävalikossa Laadi lasku.     Tarjouksen, tilauksen tai ennakkolaskun pohjalta laaditusta myyntilaskusta tallentuu viite alkuperäistositteeseen.   Myyntilasku avautuu klikkaamalla laaditun myyntilaskun numeroa. Myyntilaskulla näkyy viite tarjoukseen, tilaukseen tai ennakkolaskuun, jonka pohjalta lasku on laadittu.   Ohjelma kytkee saadun ennakkomaksun automaattisesti laadittuun myyntilaskuun ja tekee ennakkona saadun summan osalta arvonlisäveron oikaisukirjauksen.   Esimerkki 20.08.2021 lähetettiin ennakkolasku, jonka summa on 1000 €. Laskusta maksettiin 700 € 25.08.2021, ja 200 € 01.09.2021. Tavara lähetettiin lokakuussa ja viimeinen osa maksettiin lokakuussa. Laadi ja tallenna ennakkolasku.   Ennakkolaskusta ei muodostu kirjanpitoon kirjausta. Kirjaa ennakkolaskuun ensimmäinen osasuoritus 700 €, joka maksettiin pankkiin. Laadi maksutapahtuma valikossa: Maksutapahtumat > Maksutapahtumat (valitse maksun tyypiksi Asiakas). Voit kirjata maksun myös suoraan ennakkolaskulla Kirjaa maksu -painikkeella.   Pääkirjaan muodostuu tästä kirjaus: D Pankkitili 700 € K 2753 Saadut ennakot 564,52 € K 1931 ALV kotimaan myynnistä 135,48 € Ennakkolaskun osasuorituksen arvonlisävero näkyy elokuun alv-laskelmassa.   Lisää ennakkolaskuun toinen osasuoritus 200 € (maksutapahtumissa) 01.09.2021   Pääkirjaan muodostuu kirjaus: D Pankkitili 200 € K 2753 Saadut ennakot 161,29 € K 1931 ALV kotimaan myynnistä 38,71 € Syyskuussa maksetun osasuorituksen arvonlisävero näkyy syyskuun alv-laskelmassa.   Tavara lähetettiin asiakkaalle lokakuussa, joten lokakuussa laaditaan ennakkolaskun pohjalta myyntilasku. Muuta tarjouksen Tila-kenttään: Vahvistettu.    Paina sen jälkeen: Laadi lasku.    Ohjelma laatii myyntilaskun tarjouksen perusteella. Muokkaa myyntilaskun päivämääriä tarpeesi mukaan. Pääkirjaan muodostuu myyntilaskusta kirjaus (MY-…):  D 1701 Myyntisaamiset 1240 € K 3010 Myynti 24% 1000 € K 2931 ALV kotimaan myynnistä 240 € Samalla muodostuvat pääkirjaan ennakkomaksujen alv:n oikaisukirjaukset (PÄ-tositteet): D 2753 Saadut ennakkomaksut 564,52 € D 2931 ALV kotimaan myynnistä 135,48 € K 1701 Myyntisaamiset 700 € ja D 2753 Saadut ennakkomaksut 161,29 € D 2931 ALV kotimaan myynnistä 38,71 € K 1701 Myyntisaamiset 200 €   7. 340 euron (loppuosa laskusta) myynnin alv ilmoitetaan maaliskuun alv-laskelmalla.   Kun asiakas maksaa laskun loppusumman 340 eur lokakuussa, siitä muodostuu pääkirjaan maksupäivänä kirjaus: D Pankkitili 340 €, K 1701 Myyntisaamiset 340 €. Lokakuun alv-laskelmalle ei tule enää kyseisestä maksusta merkintöjä.    
Näytä koko artikkeli
22-04-2024 08:57
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 1322 Näytöt
Pankkiyhteys on tällä hetkellä pilotointivaiheessa pienen asiakasryhmän parissa. Pilotoinnin aikana kerättävän palautteen avulla kehitämme pankkiyhteydestä mahdollisimman toimivan version. Kun kehitystyö on saatu päätökseen, julkaisemme sen kaikkien käyttäjien saataville.   Pankkiyhteyden aktivoinnista ohjeet täällä:   Pankkiyhteyden käyttöönotto    Tietojen siirto pankkiyhteyden kautta on automatisoitu, mikä tarkoittaa, että tiliotteen tilitapahtumat saapuvat ohjelmaan automaattisesti. Voit tarkastella näitä tilitapahtumia seuraavasti:   Napsauta ensin "Maksutapahtumat". Valitse sitten alasvetovalikosta "Pankkitapahtumat".     Tilitapahtumien kohdistaminen   Kun viitenumero ja laskun summa täsmäävät, pankkitapahtuma kohdistetaan automaattisesti. Jos viitenumero täsmää, mutta pankkitapahtuman summa poikkeaa laskun summasta, pankkitapahtuma siirtyy Hyväksy-tilaan. Hyväksy-tilassa käyttäjän tulee vahvistaa, että tapahtuma on alustavasti kohdistettu oikeaan laskuun.     Manuaalinen käsittely   Mikäli pankkitapahtumat eivät ole kohdistuneet automaattisesti, pääset kohdistamaan tapahtumia klikkaamalla suorituksen perässä olevaa Kohdista-painiketta.     Tämän jälkeen pääset valitsemaan pankkitapahtuman tyypin:     Pankkitapahtuman liittyessä osto- tai myyntilaskuun, tulee pankkitapahtuman tyypin jälkeen valita vielä kyseinen kyseinen lasku, jonka jälkeen ohjelma vielä varmistaa, että haluatko tehdä kohdistuksen kyseiseen laskuun.   Jos tapahtumaan ei liity laskua, voit tiliöidä summan valitsemalla pankkitapahtuman tyypiksi Muut tulot/menot. Valitse tämän jälkeen sopivat kirjanpidot tilit tiliöintiin ja tallenna.   Kohdistetut pankkitapahtumat   Kohdistetut pankkitapahtumat näkyvät vihreällä tekstillä kirjoitettuna Kohdistettu. Klikkaamalla pankkitapahtuman riviä saa esiin esimerkiksi tositteen numeron ja painikkeen, jolla voi tarvittaessa Perua Kohdistuksen.     Kohdistettu suoritus näkyy esimerkiksi myyntilaskulla näin:  Sinistä linkkiä klikkaamalla näet maksusta tarkempia tietoja.    
Näytä koko artikkeli
05-04-2024 12:41 (Päivitetty 05-04-2024)
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 137 Näytöt
Pankkiyhteys on tällä hetkellä pilotointivaiheessa pienen asiakasryhmän parissa. Pilotoinnin aikana kerättävän palautteen avulla kehitämme pankkiyhteydestä mahdollisimman toimivan version. Kun kehitystyö on saatu päätökseen, julkaisemme sen kaikkien käyttäjien saataville.   Pankkiyhteys on olennainen osa modernia kirjanpitoa, ja sen käyttö kirjanpito-ohjelmassa tarjoaa lukuisia etuja. Pankkiyhteyden avulla voit automatisoida ja tehostaa taloushallinnon prosesseja, mikä säästää aikaa ja vähentää inhimillisen virheen riskiä. Tiliotteiden automaattinen nouto Pankkitapahtumiin on mahdollista pankkiyhteyden avulla.   Pankkikohtaiset ohjeet: Nordea: 1. Pankkiyhteyden pääset aktivoimaan klikkaamalla Maksutapahtumat -> Pankkitapahtumat. Valitse pankki, johon haluat muodostaa pankkiyhteyden ja klikkaa Aktivoi pankkiyhteys.      2. Klikkaa Aktivoi Open Banking yhteys.     3. Klikkaa Aktivoi pankkiyhteys, jonka jälkeen sinut ohjataan verkkopankkiisi tunnistautumaan. Noudata pankin ohjeita. 4. Tunnistaudu pankkiin.  5. Valitse pankkitili, jonka tapahtumat haluat noudettavan ohjelmaan ja klikkaa Jatka, jolloin siirryt takaisin Passeli Merittiin.     Pankkiyhteys on nyt aktivoitu!  Tapahtumia noudatetaan automaattisesti tunnin välein siitä päivästä lähtien, kun pankkiyhteys on aktivoitu.              
Näytä koko artikkeli
05-04-2024 08:46 (Päivitetty 04-04-2024)
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 82 Näytöt
https://www.youtube.com/watch?v=smukYUaMNxY
Näytä koko artikkeli
25-03-2024 14:50
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 107 Näytöt
 https://www.youtube.com/watch?v=Vxe5ZxN0c8s
Näytä koko artikkeli
25-03-2024 14:45
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 94 Näytöt
 https://www.youtube.com/watch?v=vXbLugubhvs  
Näytä koko artikkeli
25-03-2024 14:41 (Päivitetty 25-03-2024)
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 122 Näytöt
Palkkakirjaukset tehdään ohjelmaan pääkirjatositteena: Kirjanpito > Pääkirjatositteet > Lisää pääkirjatosite. (Näet alla olevasta kuvasta yleisimmät palkkakirjaukseen tarvittavat rivit ja tilit mikäli lasket ja syötät tiedot käsin ohjelmaan)     Palkkakirjaukset palkka.fi-ohjelmasta   Voit myös laskea palkat palkka.fi-ohjelman avulla ja tuoda palkkakirjauksen ohjelmaan csv-tiedostona. Tallenna palkka.fi-ohjelmasta palkkakirjaus tietokoneellesi  kirjanpito_csv -nimisenä tiedostona. Avaa tiedosto ja tarkista, että tilikartassasi on samat tilinumerot palkkoihin liittyvillä tileillä, esimerkiksi:   1910 pankkitili /Tämän voit myös vaihtaa 2909 Palkkavelat tiliksi mikäli maksu suoritetaan tililtä vasta myöhemmin. 2921 Ennakonpidätysvelka 5000 Palkat 5320 Lomarahat 5430 Puhelinedut 6140 Eläkevakuutusmaksut 6420 Työntekijöiden työttömyysvakuutumaksut 5990 Luontoisetujen vastatili   Lisää uusi pääkirjatosite ja paina Palkkakirjauksen tuonti.   Muista lisätä palkkatositteeseen sairausvakuutusmaksukirjaus, koska se ei sisälly palkka.fi-tiedostoon.   K Sairausvakuutusmaksuvelka D Sairausvakuutusmaksut   Näet sairausvakuutusmaksun määrän palkka.fi:n tulosteista, esim. Kirjanpidon tositteesta. Palkkakirjaukset Palkkaus.fi-ohjelmasta    Voit myös laskea ja maksaa palkat Palkkaus.fi-ohjelman avulla ja tuoda palkkakirjauksen ohjelmaan csv-tiedostona. Tallenna palkkaus.fistä saamasi palkkakirjaustiedosto tietokoneellesi. Avaa tiedosto ja tarkista, että tilikartassasi on samat tilinumerot kuin Palkkaus.fi-tiedostossa. Palkkaus.fi-ohjelmasta saadussa palkkakirjaustiedostossa on mukana sairausvakuutusmaksukirjaus sekä Palkkaus.fi-palvelun veloittama palvelumaksu, joten näitä ei tarvitse lisätä pääkirjatositteeseen erikseen.   Luo uusi pääkirjatosite ja paina tositteen vasemmassa alalaidassa olevaa Palkkakirjauksen tuonti -painiketta. Palkan maksu   Jos kirjasit palkan nettosumman palkkavelkatilille, kuittaa se maksetuksi, kun summa menee pankkitililtäsi. Tee uusi makutapahtuma (Maksutapahtumat > Maksutapahtumat > Lisää maksutapahtuma), valitse maksutapahtuman tyypiksi Muu meno ja lisää riville Palkkavelkatili ja palkan nettosumma. Tallenna. Näin muodostuu kirjaus: D Palkkavelkatili, K Pankkitili.     Ennakonpidätys ja sosiaaliturvamaksut Verohallinnolle   Koska ohjelmassa Verotiliin liittyvät verot on kytketty reskontraan, ne käyttäytyvät samalla tavalla kuin ostolaskut ostoreskontrassa. Tästä syystä myös verotiliin liittyvien verojen maksukirjaus tulee tehdä Maksutapahtumat-valikossa lisäämällä uusi maksutapahtuma kyseisen pankin kohdalla.   Maksutapahtuman tyypiksi tulee valita: Toimittaja ja päivämääräksi todellinen maksupäivä. Toimittajaksi voi valita vielä erikseen: Verohallinto, jolloin näytöllä näkyvät valittuna päivänä vain Verohallinnolle avoinna olevat summat.   Klikkaa täppä ruutuun, jossa on ko. Verohallinnolle maksettu summa. Mikäli koko velkasummaa ei maksettu, voit Summa-sarakkeessa voi muuttaa summaa siten, että tulee kirjatuksi todellisuudessa maksettu summa.   Tallenna Ohjelma muodostaa kirjauksen: D Verovelka (esim. Ennakonpidätysvelat), K Pankki.  
Näytä koko artikkeli
29-12-2023 09:41 (Päivitetty 29-02-2024)
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 612 Näytöt
Tilinpäätös ja veroilmoitus on laadittava neljän kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Osakeyhtiöillä tilinpäätös on aina pakollinen, mutta yksityiset elinkeinonharjoittajat joutuvat laatimaan tilinpäätökseen vain, jos tilikausi poikkeaa kalenterivuodesta tai kahdella perättäisellä tilikaudella ylittyy kaksi seuraavista rajoista:   taseen loppusumma yli 350 000 euroa liikevaihto yli 700 000 euroa tilikauden aikana palveluksessa keskimäärin vähintään 10 henkilöä Useimmat toiminimiyrittäjät eivät näin ollen ole velvoitettuja tilinpäätöksen laatimiseen, mutta veroilmoitus on silti annettava. Veroilmoitukseen vaaditut tiedot ovat samantyyppisiä kuin tilinpäätöksenkin tiedot, joten tilinpäätös kannattaa laatia myös omaan käyttöön, vaikka laki ei sitä vaatisikaan. Tilinpäätös ja veroilmoitus kannattaa laatia samanaikaisesti, kun luvut ovat vielä tuoreessa muistissa. Tuloslaskelma, tase ja tilinpäätösviennit   Ennen kuin laadit tilinpäätöstä, tarkista aina tuloslaskelman ja taseen saldot. Ota raportit valikossa: Kirjanpito > Tuloslaskelma ja Kirjanpito > Tase tai Tuloslaskelma. Valitse ajanjaksoksi ”Päättynyt ja edellinen tilikausi (Tase)/ Vertailu edellisiin tilikausiin (Tuloslaskelma)” tai ”Vuosi” ja kausien määräksi ”2”, syötä kauden päättymispäiväksi tilinpäätöspäivä ja ruksi ruutu: ”Yksityiskohtainen”, jotta näet tarkemmin mistä saldot koostuvat. Tuloslaskelma Tarkastele tuloslaskelmaa ja vertaa päättyneen tilikauden saldoja edellisen kauden saldoihin. Onko niissä tapahtunut suuria muutoksia ja onko muutokseen jokin syy? Mikäli huomaat, että joltakin tililtä puuttuu saldo tai tuloslaskelmalla on saldoja tileillä, joilla ei ollut edellisellä tilikaudella saldoa, mieti ovatko nuo saldot todellisia vai oletko kirjannut saldot väärille tileille. Pääset porautumaan tuloslaskelman saldoihin ja tarkistamaan, mistä kirjauksista ne koostuvat, kun klikkaat sinisellä näkyvää summaa. Mikäli huomaat, että jotakin puuttuu tai jokin kirjaus on mennyt väärin, laadi tilinpäätösvienti pääkirjatositteella valikossa: Kirjanpito > Pääkirjatosite > Lisää pääkirjatosite. Syötä päivämääräksi tilinpäätöspäivä ja laadi kirjaus. Tilinpäätösvientejä voivat olla esim. saldojen siirto tililtä toiselle, kulujen tai tulojen jaksotus, verojen jaksotus, alarajahuojennuksen kirjaus jne. Tase Tarkista aina, että taseessa ei ole miinusmerkkisiä eriä. Taseen erien on oltava aina plussan puolella. Myös Vastaavaa ja Vastattavaa puolten saldojen tulee olla samat. Tarkista kaikkien taseen saldojen oikeellisuus. Ovatko myyntisaamiset ja ostovelat todellisia vai olisiko siellä saamisia, jotka pitäisi kirjata myynnin luottotappioiksi, tai ostolaskuja, jotka on jo maksettu, mutta näkyvät edelleen ostoveloissa? Vertaa pankkitilin saldoa pankin tiliotteen saldoon, täsmääkö se? Onko kalustosta tehty poistot? Onko varastonmuutoskirjaus tehty? Jne. Jokaiselle taseen saldolle tulee löytyä selitys, mistä summista ne koostuvat. Seuraavassa on muutamia esimerkkejä mahdollisesti tarvittavista tilinpäätösvienneistä sekä tarkistettavista saldoista. Vastaavaa Aineettomat ja aineelliset hyödykkeet / Käyttöomaisuus Tarkista, oletko tehnyt käyttöomaisuudesta poistot. Tee koneista ja kalustosta poistot viimeistään tilinpäätösvaiheessa. Jos sinulla on käytössäsi Passeli Meritin käyttöomaisuuslaskenta, laadi poistot valikossa: Käyttöomaisuus > Poistojen laskenta > Lisää käyttöomaisuuden poistolaskenta. Ohjelma laatii automaattisesti poistokirjauksen pääkirjaan. Lisäohjeita Passeli Meritin käyttöomaisuuslaskentaan:  Käyttöomaisuus ja poistojen laskenta  Mikäli yrityksesi ei käytä Passeli Meritin käyttöomaisuuslaskentaa, laadi poistot pääkirjatositteella valikossa: Kirjanpito > Pääkirjatosite > Lisää pääkirjatosite. Syötä päivämääräksi tilinpäätöksen päivä ja tee poistokirjaus: D Tuloslaskelman Poistot ja arvonalennukset -tili, K Taseen Käyttöomaisuustili. Varasto Laadi varastostasi inventaari ja tee varastonmuutoskirjaus pääkirjatositteella: Kirjanpito > Pääkirjatosite > Lisää pääkirjatosite. Mikäli varaston arvo on kasvanut edellisvuoteen nähden: D Varasto, K Varaston muutos. Jos varaston arvo on pienentynyt: D Varaston muutos, K Varasto. Mikäli sinulla on käytössäsi Passeli Meritin varastolaskenta, lue ohjeet:  Varastolaskenta  Saamiset Tarkista, että yrityksesi saamiset ovat todellisia, esim. myyntisaamisisissa ei ole sellaisia saamisia, jotka pitäisi kirjata luottotappioiksi. Ohje luottotappioiden kirjaamiselle: Luottotappion kirjaaminen  Tarkista myös, että mahdolliset arvonlisäverosaamiset tai verosaamiset vastaavat todellisuutta. Kirjaudu Omaveroon ja katso sieltä mikä tilanne on verojen osalta tilinpäätöspäivänä. Laadi tarvittaessa alarajahuojennuskirjaus. Tee tarvittavat kulujen jaksotukset siirtosaamisiin. Nämä kannattaa jaksottaa jo tilikauden aikana Passeli Meritin jaksotustoiminnolla.  Tarkista, myös että edellisvuoden jaksotukset on purettu. Jaksotuksia ei tarvitse purkaa, jos käytit Passeli Meritin jaksotustoimintoa laskuja syöttäessäsi. Rahat ja pankkisaamiset Tarkista, että sinulta löytyy kassakirja ja kassasta rahaa juuri sen verran, mitä kassakirjaan on merkattu. Kassa ei saa koskaan olla miinuksella. Jos kassaan on kirjattu saldoa, tulee tuo määrä löytyä myös käteisenä kassasta. Tarkista, että pankkitilin saldo taseessa tilinpäätöspäivänä vastaa pankin tiliotteen saldoa samana päivänä. On myös hyvä pyytää pankista saldotodistus tilinpäätöstä ja tase-erittelyjä varten, mikäli olet tilinpäätösvelvollinen. Jos pankin tai kassan saldot eivät vastaa kirjanpidossa tiliotteen tai kasssakirjan saldoja, ota pääkirja valikossa: Kirjanpito > Pääkirja ja etsi, missä kuussa ero on syntynyt. Yleensä jokin kirjaus puuttuu tai jonkin kirjaus on tehty tuplasti. Pankkiin tehdyt kirjaukset tulisi aina kirjata juuri niin kuin ne näkyvät tiliotteellakin. Varsinkin pankkitilin saldo kannattaa täsmätä tiliotteen saldon kanssa vähintäänkin kerran kuussa, jotta tilinpäätöksessä ei tarvitsisi käydä koko vuoden kirjauksia läpi. Vastattavaa Tarkista myös kaikki taseen Vastattavaa-puolen saldot. Oma pääoma Osakepääoma, mahdolliset rahastot, edellisten tilikausien tulos ja tilikauden tulos jne. Vieras pääoma Ota mahdollisista lainoista ja osamaksuveloista saldotodistukset ja tarkista, että kirjanpidossa on saman verran vierasta pääomaa jäljellä kuin todellisuudessakin. Tarkista, että ostovelat ovat todellisia. Onko jokin lasku maksettu, mutta näkyy vielä ostovelkana? Tarkista, että mahdollista ennakonpidätysvelkaa ja sairausvakuutusmaksuvelkaa on vain ko. tilinpäätöskuukauden verran jäljellä. Ennakonpidätykset ja sairausvakuutusmaksut tulisi maksaa Verohallinnolle aina palkanmaksukautta seuraavan kuukauden 12. päivään mennessä, joten tilinpäätöksessä pitäisi näkyä velkana vain ko. yhden kuukauden ennakonpidätysvelka ja sairausvakuutusmaksuvelka. Tarkista muut mahdolliset palkkojen sivukuluista aiheutuneet velat. Tarkista alv-velka ja mahdollinen verovelka. Arvonlisäverovelkaa tulisi tilinpäätöksessä olla vain kahden viimeisen kuukauden yhteenlasketun arvonlisäverovelan verran. Eli jos tilinpäätöspäivä on 31.12. tulisi alv-velassa olla vain joulukuun ja marraskuun alv-velat, mikäli alvit on maksettu aina ajallaan. Tarkista Omaverosta, mikä tilanne verovelan suhteen pitäisi olla myös kirjanpidossa. Siirtovelat Tarkista mahdolliset palkkoihin liittyvät siirtovelat: palkkavelat, lomapalkkavelat jne. Tee siirtovelkoihin myös tarvittavat tulojen ja verojen jaksotukset. Tilinpäätös tase-erittelyllä Kun olet tarkistanut kaikki tuloslaskelman ja taseen saldot sekä tehnyt tarvittavat tilinpäätösviennit, on aika laatia tilinpäätös. Tämä siis koskee vain tilinpäätösvelvollisia. Useimmille toiminimiyrittäjille riittää, että he tarkistavat tilinpäätöspäivänä tuloslaskelmansa ja taseensa sekä tekevät veroilmoituksen.   Passeli Meritillä voi laatia pohjat tilinpäätökselle ja tase-erittelyille, mutta molempia on vielä muokattava Wordissä. Suosittelemme katsomaan esimerkiksi tästä tilinpäätösmallista, missä muodossa tilinpäätös ja tase-erittely tulee esittää: https://www.tilintarkastus.fi/mallit/tilintarkastus_mikroyritys_tilinpaatos_oy.pdf Tase-erittely Taseen tilien tarkka sisältö on selvennettävä tilinpäätöksen yhteydessä. Tase-erittely on pakollinen osa osakeyhtiön tilinpäätöstä, mutta se ei ole kuitenkaan julkista tietoa. Tase-erittelyiden avulla tilien tarkka sisältö selkenee yhtiön ulkopuolisellekin henkilölle, esim. tilintarkastajille. Erittelyssä on hyvä esittää jokaisen erän arvo tilikauden alussa, tilikauden aikainen muutos sekä arvo tilikauden lopussa. Lisäksi erien tarkemmat tiedot on hyvä ilmoittaa – mitä tarkemmin sitä parempi. Myyntisaamisista voidaan esimerkiksi erotella asiakkaan nimi, myyntipäivä, laskun numero jne. Laadi pohja tase-erittelyille valikossa: Kirjanpito > Tilinpäätös > Uusi raportti.  Valitse päättynyt tilikausi ja ruksi valintaruutu: Yksityiskohtainen, kun laadit tase-erittelyjä. Tase-erittelyt kannattaa laatia ennen tilinpäätöstä, koska usein siinä kohtaa voi huomata vielä jotakin korjattavaa kirjanpidossa. Paina Lisää.  Voit klikata Yleisiä tietoja, Tase, Tuloslaskelma ja LIITETIEDOT -välilehtiä nähdäksesi, mitä niiden alle haettiin kirjanpidosta.   Huomaa, että jos teet muutoksia kirjanpitoon sen jälkeen, kun olet laatinut tilinpäätösraportin, tulee sinun hakea tiedot tilinpäätökseen uudelleen Taseeseen ja Tuloslaskelmaan painamalla raportin alaosassa olevaa painiketta ”Laske tiedot uudelleen”. Päivitä tiedot sekä Taseen että Tuloslaskelman välilehdiltä. Luvut eivät päivity automaattisesti! Ota kohdasta LIITETIEDOT pois kaikki ruksit valintaruuduista. Näitä tarvitaan tilinpäätökseen, ei tase-erittelyihin. Liitetietotositteet Tase-erittelyihin lisätään aina liitetietotositteet, jotka todentavat taseessa näkyvän saldon oikeaksi ja avaavat tarkemmin, mistä kukin taseen erä koostuu. Esimerkiksi myyntisaamisista ja ostoveloista otetaan raportit tase-erittelyjen liitteeksi, joista nähdään, mitkä laskut ovat avoinna tilinpäätöshetkellä. Pankkitilin saldo sekä lainojen saldot todennetaan pankilta saatavilla todistuksilla jne. Saat tarvittavat kirjanpidon raportit ohjelmasta. Osakeyhtiön tase-erittelyt pitävät sisällään myös paljon muita dokumentteja ja todistuksia, jotka yhtiön on hankittava. Näitä ovat esimerkiksi: Varastoinventaari Avustukset/tukiprojektit Matkalaskut Käteiskassan saldo tilinpäätöspäivänä ja kassavastuullisen henkilön allekirjoitus Ennakkoverolippu ja ennakkoverojen riittävyyden tarkistus Verotuspäätös viimeksi vahvistettu verotus Saldotodistukset (korkosaatavineen) kaikista yhtiön pankkitileistä Arvopaperiote Saldotodistukset lainoista ja osamaksuista Osakaslainojen ehdot ja vakuudet Luettelo kiinnityksistä, annetuista panteista, takauksista ja muista vastuista Leasing-sopimusten kopiot Yhtiökokouspöytäkirjat (oy) Hallituksen/yhtiömiesten kokouspöytäkirjat Liitä liitetietotositteet myös Passeli Merittiin painamalla ylhäällä oikealla olevaa paperiliittimen kuvaketta. Voit valita useamman tiedoston pitämällä SHIFT- tai CNTRL-näppäintä pohjassa.   Laadi tase-erittelyistä Word-pohja painamalla ylhäällä oikealla olevaa Word-painiketta. Muokkaa tase-erittelyt esimerkiksi tämän mallin mukaisesti: https://www.tilintarkastus.fi/mallit/tilintarkastus_mikroyritys_tilinpaatos_oy.pdf Ja lisää liitetietotositteet tase-erittelyihin manuaalisesti.       Tilinpäätös   Tilinpäätös on julkinen asiakirja, jossa esitetään tuloslaskelman ja taseen luvut yleisellä tasolla, ilman tilikohtaisia tietoja. Tilinpäätökseen lisätään myös liitetiedot, jotka täsmentävät ja täydentävät tuloslaskelman ja taseen tietoja. Laadi pohja Tilinpäätökselle valikossa: Kirjanpito > Tilinpäätös > Uusi raportti. Valitse tilikausi ja ota ruksi pois ruudusta: Tilikohtainen. Paina Lisää. Voit klikata Yleisiä tietoja, Tase, Tuloslaskelma ja LIITETIEDOT -välilehtiä nähdäksesi, mitä niiden alle haettiin kirjanpidosta. Huomaa, että jos teet muutoksia kirjanpitoon sen jälkeen, kun olet laatinut tilinpäätösraportin, tulee sinun hakea tiedot tilinpäätökseen uudelleen Taseeseen ja Tuloslaskelmaan painamalla raportin alaosassa olevaa painiketta ”Laske tiedot uudelleen”. Päivitä tiedot sekä Taseen että Tuloslaskelman välilehditä. Luvut eivät päivity automaattisesti! Avaa välilehti LIITETIEDOT ja ruksi valintaruudut niistä kohdista, jotka yrityksesi tulee esittää tilinpäätöksessään. Tallenna valinta.   Voit kirjoittaa Liitetietojen otsikoiden alle yritystäsi koskevat tiedot painamalla ensin sivun alaosassa olevaa Muuta-painiketta. Tiedot kannattaa tallentaa ohjelmaan, jotta ne olisivat käytössäsi seuraavaa tilinpäätöstä tehdessäsi. Jos olet laatinut aiempia tilinpäätöksiä Passeli Meritillä, voit kopioida tekstit uuteen tilinpäätökseen painamalla: Kopioi testit edellisestä tilinpäätöksestä. Näet esimerkiksi tästä mallista, miten liitetiedot tulee esittää tilinpäätöksessä: https://www.tilintarkastus.fi/mallit/tilintarkastus_mikroyritys_tilinpaatos_oy.pdf   Laadi tilinpäätöksestä Word-pohja painamalla ylhäällä oikealla olevaa Word-painiketta ja muokkaa tilinpäätös em. mallin mukaiseksi. Veroilmoitus Kun olet saanut valmiiksi tilinpäätöksen, laadi veroilmoitus Omaverossa. Käytä apunasi Tuloslaskelmaa ja Tasetta. Jokaisen tuloslaskelman ja taseen saldon tulisi löytää paikkansa Omaveron veroilmoituksella. Huomioi vähennyskelvottomat erät. Veroilmoitus ja kirjanpito voivat erota näiden osalta toisistaan. Kun saat Verohallinnolta verotuspäätöksen, vertaa päätöksessä olevaa tulosta tilinpäätöksen tulokseen ja tarkista, että ne vastaavat toisiaan. Huomaa, että kirjanpidon tulos voi erota vähennyskelvottomien erien osalta verotuspäätöksen tuloksesta. Sulje tilikausi Suosittelemme sulkemaan tilikauden, kun olet saanut tilinpäätöksen ja veroilmoituksen tehtyä, jotta tiedot eivät muuttuisi myöhemmin, esimerkiksi jos tallennat joskus vahingossa tositteen väärälle kaudelle. Avaa valikko: Asetukset > Kirjanpidon asetukset > Tilikaudet. Klikkaa suljettava tilikausi auki ko. kauden riviltä ja ota ruksi pois ruudusta: Aktiivinen. Tallenna. Aineiston arkistointi Kaikki Merit Aktivaan syöttämäsi tiedot varmuuskopioidaan automaattisesti ja ne säilyvät ohjelmassa vähintään lakisääteisen ajan. Sinulla on pääsy kirjanpitoosi vaikka lopettaisit lisenssin tilaamisen.   Suosittelemme kuitenkin tallentamaan tilinpäätöksen tehtyäsi ko. tilikauden aineistot myös itsellesi talteen. Näin ne säilyvät sinulla vaikka joskus päättäisit poistaa yrityksen ohjelmasta. Jos poistat yrityksen, poistuvat myös kaikki yrityksen kirjanpitoaineistot.    
Näytä koko artikkeli
21-12-2023 13:20 (Päivitetty 28-02-2024)
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 1018 Näytöt
1. Jos aloitat uuden yrityksen kirjanpidon laatimisen, ei alkusaldojen syöttäminen ole tarpeen, vaan voit aloittaa suoraan liiketapahtumien kirjaamisen. Alkusaldovalikkoon (Asetukset - Kirjanpidon asetukset - Alkusaldot) voit kuitenkin syöttää ensimmäisen tilikauden aloituspäivän, joka näkyy sitten myöhemmin tilinpäätöstä laadittaessa.   2. Jos yritykselläsi on ollut jo toimintaa ja aloitat uuden tilikauden kirjanpidon Passeli Meritillä, syötä edellisen tilinpäätöksen tuloslaskelmasta ja taseesta tilien saldot alkusaldoiksi valikossa: Asetukset - Kirjanpidon asetukset - Alkusaldot. Voit myös ryhtyä heti tallentamaan myyntilaskuja ja ostolaskuja, ja lisätä alkusaldot myöhemmin.   3. Jos aloitat käyttämään ohjelmaa kesken tilikauden, tulee ohjelmaan syöttää kahdet alkusaldot, jotta raportteihin saadaan edellisen tilikauden tiedot vertailutiedoiksi. Tämä on tärkeää erityisesti osakeyhtiöiden ja yhdistysten kohdalla. Esimerkiksi, jos aloitat tekemään kirjanpitoa ohjelmalla 1.4.2023 ja tilikautesi on kalenterivuosi, tulee ohjelmaan syöttää ensimmäiset alkusaldot tilinpäätöspäivältä 31.12.2022 ja toiset saldot viimeisestä taseesta ja tuloslaskelmasta 31.3.2023.     Alkusaldot edellisestä tilinpäätöksestä Vertailutietoja varten tarvitset viimeisimmästä tilinpäätöksestä tuloslaskelman ja taseen. Näiden saldot syötetään ohjelmaan valikossa: Asetukset - Kirjanpidon asetukset - Alkusaldot.   Tilien alkusaldojen päivämääräksi lisätään edellisen tilikauden viimeinen päivä. Syötä taseen ja tuloslaskelman tilien saldot alkusaldoiksi oikeille tileille ja oikealle puolelle ko. tiliä. Taseen vastaavaa puolen saldot tulee syöttää tilien debet-puolelle ja vastattavaa puolen saldot ko. tilien kredit-puolelle. Tuloslaskelmasta syötetään tulot tilien kredit-puolelle ja menot tilien debet-puolelle. Arvonlisäverovelka lisätään alkusaldoissa tilille 2939 Verohallinnolle maksettava ALV ja arvonlisäveron ennakot tilille 1763 Arvonlisäverosaamiset. Päättyneen tilikauden voittoa ei syötetä alkusaldoihin, sillä ohjelma laskee sen automaattisesti taseen ja tuloslaskelman tilien loppusaldojen erotuksesta. Alkusaldotaulukon alaosassa lasketaan sekä debet- että kreditpuolen tilien summat yhteen. Ohjelmassa on tarkastustoiminto, joka ilmoittaa, jos summat eivät ole samat debet- ja kredit-puolella. Ohjelma antaa tallentaa alkusaldot vasta sen jälkeen, kun kirjaus on tasapainossa. Huom! Saldoja syötettäessä kannattaa alkusaldo tallentaa silloin tällöin, jotta tiedot eivät häviä, jos teet välillä jotain muuta. Syötä silloin alhaalla erotuksena näkyvä summa esim. tilikartan viimeiselle tilille, jotta saat tallennettua saldot. Ohjelma nimittäin vaatii, että alkusaldojen Debet- ja Kredit-puolen tulee mennä tasan, ennen kuin tallennus onnistuu. Voit sitten myöhemmin jatkaa alkusaldojen syöttöä poistamalla tuon em. summan kyseiseltä tililtä. Alkusaldojen tuonti Excel-tiedostona Pääkirjan tilien alkusaldot voidaan tuoda ohjelmaan myös Excel-tiedostosta valikossa: Asetukset - Kirjanpidon asetukset - Alkusaldot - Tilien alkusaldojen tuonti. Tiedostossa tulee olla vähintään kolme seuraavaa saraketta: Tili, Debet, Kredit. Alkusaldojen tuonti onnistuu vain silloin, jos tilien numerot vastaavat täysin tosiaan ohjelmassa ja Excel-tiedostossa. Excel-tiedostoon ei laiteta tilikauden tulos -tiliä, sillä ohjelma laskee itse tuloksen taseen ja tuloslaskelman tilien loppusaldojen erotuksesta. Jos on tarve tuoda summat dimensioarvoineen, tulee jokaista arvoa varten lisätä oma erillinen sarakkeensa. Sarakkeiden otsikoiden tulee olla samat kuin dimensioiden nimet ja rivillä tulee olla dimension arvon tunnus. Toiset alkusaldot kesken tilikauden Kun olet syöttänyt ja tallentanut vertailutiedot Passeli Meritin alkusaldoasetuksiin, syötä toiset alkusaldot valikkoon Kirjanpito – Pääkirjatosite. Lisää pääkirjatosite ja syötä päivämääräksi kuluvan tilikauden tuloslaskelman ja taseen päivämäärä. Esim. jos aloitat tekemään kirjanpitoa Passeli Meritillä 1.4.2023, tarvitset aikaisemmasta ohjelmasta tuloslaskelman ja taseen 31.3.2023. Tällöin pääkirjatositteeseen syötetään päivämääräksi 31.3.2023. Tase Ota nyt tilinpäätöksen tase ja kuluvan tilikauden tase, ja laske näiden saldojen muutokset. Ko. muutokset syötetään pääkirjatositteelle. Lisää pääkirjatositteelle oma rivinsä jokaiselle taseen tilille ja saldolle, ja syötä muutos oikealle puolelle riviä. Jotta taseen tilin saldot tulevat oikein kuluvalle kaudelle Esimerkki 1. Jos pankkitilin saldo oli 31.12.2012 1000 € ja uusi saldo 31.3.2023 on 1500 €, on pankkitilin saldon muutos 500 €. Tällöin pääkirjatositteen riville valitaan tiliksi Pankkitili ja muutos 500 € syötetään tilin debet-puolelle. Jos taas pankkitilin saldo on pienentynyt, tulee muutos syöttää pääkirjatositteella pankkitilin kredit-puolelle. Esimerkki 2. Jos ostovelat ovat lisääntyneet 50 eurolla, syötetään 50 € pääkirjatositteella Ostovelat-tilin kredit-puolelle. Jos taas ostovelat ovat pienentyneet, syötetään erotus Ostovelat-tilin debet-puolelle.   Tee samoin kaikille taseen saldoille. Huomaa, että kuluvan tilikauden taseesta ei tule syöttää Tilikauden tulosta, sillä ohjelma laskee sen automaattisesti, kun sekä taseen että tuloslaskelman loppusaldot syötetään pääkirjatositteelle. Eli jos saldot on syötetty oikein, menevät pääkirjatositteen debet- ja kredit-puoli tasan. Tuloslaskelma Kun olet syöttänyt taseen saldojen muutokset, syötä samaan pääkirjatositteeseen kuluvan tilikauden tuloslaskelman saldot omille riveilleen sellaisena kuin ne ovat edellisestä ohjelmasta saadulla tuloslaskelmalla. Syötä tulot tuloslaskelman tilien kredit-puolelle ja kulut tilien debet-puolelle.   Kun olet syöttänyt sekä tuloslaskelman että taseen tiedot pääkirjatositteelle tulisi Debet- ja Kredit puolien mennä tasan. Tallenna tosite ja tarkista valikoista: Kirjanpito - Tuloslaskelma ja Kirjanpito - Tase, että tuloslaskelma ja tase Passeli Meritissä vastaa toisesta ohjelmasta saatuja raportteja.
Näytä koko artikkeli
05-12-2023 09:24 (Päivitetty 14-02-2024)
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 817 Näytöt
Ensimmäistä kertaa sisään kirjautuessasi, avautuu ohjelmaan yrityksen lisäysikkuna. Sinun tulee syöttää yrityksen yleistiedot (voit myös antaa kuvitteelliset tiedot, mikäli haluat vain testata ohjelmaa).   Lisää uuden yrityksen nimi, valitse yhtiömuoto ja aloituspäivä Yritysmuoto määrittelee tilikartan, jota yritys käyttää kirjanpidossaan eikä sitä voi vaihtaa myöhemmin. Liikekirjurin tilikartta on monipuolisin ja se sopii osakeyhtiöille, toiminimille, kommandiittiyhtiöille, avoimille yhtiöille sekä osuuskunnille. Yhtiömuotoinen ja toiminimen tilikartat ovat ohjelmaamme laaditut hieman suppeammat tilikartat. Myös yhdistyksille ja asunto- sekä kiinteistöosakeyhtiöille löytyy omansa. Aloituspäivä on se päivä, josta aloitat yrityksesi kirjanpidon tekemisen Passeli Merillä. Jos aloitat kirjanpidon vuoden alusta, lisää aloituspäiväksi esim. 01.01.2021. Huomaa, että päivämääriin ei tarvitse syöttää pisteitä, ohjelma lisää ne automaattisesti.   Tallenna. Yritysmuotoa ja siten sen määrittelemää tilikarttaa ei voi muuttaa myöhemmin (yrityksen nimen ja tilikauden aloituspäivän voi muuttaa asetuksissa). Jos tilikarttaa halutaan vaihtaa, ohjelmaan voi perustaa uuden yrityksen toisilla alkuasetuksilla, ja tarvittaessa poistaa aiemmin tehdyn yrityksen. Yrityksen nimen voi tarvittaessa muuttaa kohdassa: Asetukset - Yrityksen tiedot. Syötä yrityksen tiedot Y-tunnus, alv-tunnus ja muut tiedot sekä määrittele, onko yritys arvonlisäverovelvollinen vai ei sekä arvonlisäveron ilmoituskausi (kk, neljännesvuosi, vuosi). Jos yrityksellä ei ole y-tunnusta voit laittaa Y-tunnuskenttään välilyönnin. Ilmoita myös poistokausi (vuosi tai kuukausi). Jos valitset maksuperusteisen alv-laskeman, huomaa, että tilinpäätöksessä on alv-kirjaus muutettava suoriteperusteiseksi (yritykset, joiden liikevaihto on yli 500 000 €). Pro- ja Premium-versioissa voit ottaa käyttöön laskujen kierrätyksen, joka tulisi valita käyttöön tässä kohdassa. Näitä yrityksen tietoja voi myöhemmin täydentää, korjata ja lisätä valikossa Asetukset - Yrityksen tiedot - Yrityksen tiedot. Paina Jatka-painiketta. Lisää yrityksen pankkitiedot Pankin nimi, Selite (kirjoita halutessasi esim. tilin käyttötarkoitus), Valuutta, IBAN-numero ja SWIFT/BIC-koodi. Liiketunnus/maksatustunnus -kohtaan lisätään pankilta saatava koodi, mikäli tehdään maksumääräyksiä pankkiin. Kysy koodia pankiltasi siinä vaiheessa, kun teet maksumääräyksiä varten aineistonsiirtosopimusta pankkisi kanssa (ks. Maksumääräykset-ohje). Voit lisätä maksatustunnuksen myöhemmin valikossa: Maksutapahtumat - Pankit. Paina Jatka-painiketta. Mikäli yritykselläsi on useampia pankkitilejä ja kassoja, voit lisätä niitä Maksutapahtumat-valikosta: Maksutapahtumat - Pankit tai Maksutapahtumat - Kassat.     Kun lisäät pankkitilin tai kassan, ohjelma lisää automaattisesti kirjanpitotilin myös tilikarttaan. Ensimmäisen lisäämäsi pankkitilin kirjanpitotilin numeroksi tulee oletusasetuksena 1910, sitä seuraavan 1911 jne. Kassan kirjanpitotilin numero on 1900, seuraavan lisäämäsi kassan kirjanpitotiliksi tulee 1901 jne. Voit halutessasi muuttaa myöhemmin tilikartassa (Asetukset - Kirjanpidon asetukset - Tilikartta) pankki- ja kassatilien kirjanpitotilien numeroita. Jos haluat, että pankkitili tulostetaan myyntilaskuun, rastita vastaava ruutu.   Tallenna.   Huomaa, että pankit ja kassat tulee lisätä ohjelmaan valikossa Maksutapahtumat > Pankit, jotta saat tehtyä niille maksutapahtumia. Jos lisäät pankin tai kassan suoraan tilikarttaan, eivät ne ole käytettävissä maksutapahtumat-valikossa. Ohjelmalla voi tehdä useamman yrityksen kirjanpitoa, sillä yritysten määrää ei ole rajoitettu. Lisää jokainen uusi yritys klikkaamalla yläpalkissa vasemmalla näkyvän yrityksen nimeä. Nimestä avautuu alasvetovalikko, josta näet luettelon ohjelmaan tallennetuista yrityksistä. Lisää uusi yritys painamalla painiketta: Lisää yritys. Ensimmäistä yritystä perustettaessa, seuraava valikko avautuu automaattisesti, kun kirjaudut sisään ohjelmaan. Tarkista asetukset. Asetuksista löydät yrityksen tiedot, yleiset asetukset sekä kirjanpidon asetukset.    Tarkista, että tilikartasta löytyy kaikki tarvittavat tilit. Voit muokata tilikarttaa valikossa: Asetukset - Kirjanpidon asetukset - Tilikartta   Mikäli tarvitset yrityksessäsi useampia erilaisia tulo- tai kulutilejä, voit lisätä, muuttaa ja poistaa tilejä tarpeesi mukaan. Jos haluat poistaa jonkin tilin, mutta ohjelma ilmoittaa, että tili on käytössä eikä sitä voida poistaa, poista ensin ko. tiliin liittyvä nimike valikosta: Myynnit - Nimikkeet tai Ostot - Nimikkeet.   Voit myös valita tilin ei-aktiiviseksi, jos et tarvitse sitä juuri nyt. Kun tilin edessä olevassa ruudussa on rasti, kyseinen tili ei ole aktiivinen eikä se näy alkusaldoja syötettäessä. Ei-aktiivisia tilejä ei voi käyttää. Voit tarvittaessa muuttaa tilin jälleen aktiiviseksi tilikartalla poistamalla valinnan tilin numeron edessä olevasta ruudusta.   Voit valita tilikartassa näytettäväksi vain Aktiiviset tili, Ei-aktiiviset tilit tai Kaikki tilit.     Valitse Lisää tili ja täytä Tilin tiedot. Lisää uusi tili oikean Taseen/Tuloslaskelman erään siten, ettei tilikartan looginen rakenne muutu.   Voit lisätä tilin myös kopioimalla sopivasta tiliryhmästä tilin. Avaa tilin tiedot ja paina Kopioi. Syötä uuden tilin numero, nimi ja tarkista Taseen/tuloslaskelman erä sekä alv-määritykset.     Tunnus – Kirjanpitotilin numero tilikartalla   Nimi – Kirjanpitotilin nimi   Taseen/tuloslaskelman erä – Määrittele oikea taseen/tuloslaskelman erä   ALV – Määrittele alv-kanta   ALV:n ilmoittaminen – Määrittele tilin alv-tyyppi   (Ei veronalainen / Myyntien alv / Ostojen alv).   Käytetään maksutapana – Määrittele, käytetäänkö tiliä osto- tai myyntilaskuissa tai työntekijöiden kuluennakoiden kirjauksissa maksutapana.   Osasto pakollinen ja Dimensio pakollinen – Kun osasto tai dimensio asetetaan pakolliseksi, tulee jokaisessa kirjauksessa tälle tilille määritellä osasto tai dimensio, jotta kirjauksen voi tallentaa.   Tilin saa näkymään työpöydällä ruksaamalla Näytä työpöydällä -valintaruudun.   Lisää uusi  Tietojen tuonti Jos haluat siirtää edellisestä kirjanpito-ohjelmastasi tietoja (asiakkaiden, toimittajien sekä varastonimikkeiden tiedot) Passeli Merittiin, voit tehdä sen valikossa Asetukset - Yleiset asetukset - Tietojen tuonti. Edellinen ohjelmasi voi olla Merit Aktivan tietokoneelle ladattava versio tai mikä tahansa muu kirjanpito-ohjelma. Tietojen tulee olla Excel-taulukon muodossa. Tarkemmat ohjeet löytyvät valikosta: Asetukset - Yleiset asetukset - Tietojen tuonti.  Toimittajien luettelosta on tärkeää poistaa Verohallinto, sillä se on jo valmiina Passeli Meritin pilviversiossa. Kun olet siirtänyt asiakkaiden ja toimittajien tiedot, voit käyttää niitä jatkossa osto- ja myyntilaskuja laatiessasi.   Nimikkeistä on mahdollista siirtää vain nimikkeet, joiden tyyppinä on varastotavara eli nimikkeet, joista pidetään varastolaskentaa varasto-osakirjanpidossa. Poista tiedostosta ennen tietojen tuontia nimikkeet, joita ei käytetä enää. Excel-tiedoston sarakkeiden otsikkojen tulee olla tietyssä järjestyksessä (ks. Asetukset - Yleiset asetukset - Tietojen tuonti). Nimikkeiden tiedot siirretään ilman määriä.  Tilikaudet Ohjelmassa on tilikauden oletusasetuksena kalenterivuosi. Mikäli yrityksesi tilikausi on poikkeava, muuta se valikossa: Asetukset - Kirjanpidon asetukset - Tilikaudet. Muuta tarvittaessa tilikauden alku- ja päättymispäivät klikkaamalla kyseistä riviä, anna oikeat päivämäärät ja tallenna tiedot. Rasti ruudussa ”Aktiivinen” tarkoittaa, että voit lisätä kyseiselle tilikaudelle tositteita. Kun tilinpäätös on valmis etkä halua lisätä tilikaudelle enää tositteita, voit muuttaa kyseisen tilikauden ei-aktiiviseksi, ottamalla rastin pois ruudusta (valitse tilikausi - Muuta - poista rasti).   Tallenna.   Poista turhat tilikaudet valitsemalla ko. tilikauden rivi ja klikkaamalla Roskakori-painiketta tilikausien yläpuolella tai rivin lopussa.   Voit sulkea kausia tilikauden sisällä lisäämällä aina uuden kauden ensimmäisen päivän kohtaan Tallennus sallittu kaudella. Esimerkiksi, jos tammikuun kirjanpito on valmis ja lisäät tähän kohtaan 1.2.2021, ei ohjelma anna tehdä muutoksia kausille ennen helmikuuta 2021. Voit muuttaa tätä päivää aina saatuasi uuden kauden valmiiksi.   Tallenna.  Alkusaldojen syöttäminen Jos aloitat uuden yrityksen kirjanpidon laatimisen, ei alkusaldojen syöttäminen ole tarpeen, vaan voit aloittaa suoraan liiketapahtumien kirjaamisen. Jos yritykselläsi on ollut jo toimintaa ja käytössäsi on edellisen tilinpäätöksen tuloslaskelma ja tase, syötä niistä tilien saldot alkusaldoiksi valikossa: Asetukset - Kirjanpidon asetukset - Alkusaldot. Voit myös ryhtyä heti tallentamaan myyntilaskuja ja ostolaskuja, ja lisätä alkusaldot myöhemmin.   Tilien alkusaldojen päivämääräksi lisätään edellisen tilikauden viimeinen päivä. Esimerkiksi jos aloitat yrityksesi kirjanpidon tammikuun 1. päivästä 2021, syötä alkusaldon päivämääräksi 31.12.2020.   Syötä taseen ja tuloslaskelman tilien saldot alkusaldoiksi oikeille tileille ja oikealle puolelle ko. tiliä. Taseen vastaavaa puolen saldot tulee syöttää tilien debet-puolelle ja vastattavaa puolen saldot ko. tilien kredit-puolelle. Tuloslaskelmasta syötetään tulot tilien kredit-puolelle ja menot tilien debet-puolelle.   Arvonlisäverovelka lisätään alkusaldoissa tilille 2939 Verohallinnolle maksettava ALV,   arvonlisäveron ennakot tilille 1763 Arvonlisäverosaamiset. Päättyneen tilikauden voittoa ei syötetä alkusaldoihin vaan ohjelma laskee sen automaattisesti.   Alkusaldotaulukon alaosassa lasketaan sekä debet- että kreditpuolen tilien summat yhteen. Ohjelmassa on tarkastustoiminto, joka ilmoittaa, jos summat eivät ole samat debet- ja kredit-puolella. Ohjelma antaa tallentaa alkusaldot vasta sen jälkeen, kun kirjaus on tasapainossa.   Alkusaldojen tuonti Excel-tiedostona   Pääkirjan tilien alkusaldot voidaan tuoda ohjelmaan myös Excel-tiedostosta valikossa: Asetukset - Kirjanpidon asetukset - Alkusaldot > Tilien alkusaldojen tuonti.   Tiedoston sarakkeiden otsikot ovat: Tili, Debet, Kredit.   Jos on tarve tuoda summat dimensioarvoineen, tulee jokaista arvoa varten lisätä oma erillinen rivinsä. Sarakkeiden otsikoiden tulee olla samat kuin dimensioiden nimet ja rivillä tulee olla dimension arvon tunnus.   Taseen tilien saldojen erittely Koska Myyntisaamiset (tili 1701) ja Ostovelat (tili 2760) sekä Käyttöomaisuus esitetään alkusaldoissa ainoastaan yhteenvetona, tallenna halutessasi alkusaldoissa lisäksi avoimet Myyntilaskut, Ostolaskut sekä Käyttöomaisuus erikseen, jokaisen laskun tai käyttöomaisuushyödykkeen tiedot omalle rivilleen. Näin saat ne mukaan reskontraan.     Myyntisaamiset: Ostovelat:   Ohjelmassa on tarkastustoiminto, joka vertaa syöttämiesi laskujen summaa pääkirjan Myyntisaamiset- ja Ostovelat-tilien alkusaldoon ja ilmoittaa eron pääkirjatiliin nähden, mikäli jokin myyntilasku tai ostolasku on jäänyt syöttämättä. Voit syöttää vastaavalla tavalla myös Velat työntekijöille, Asiakkaiden ennakkomaksut, Ennakkomaksut toimittajille, Kuluennakot työntekijöille sekä Käyttöomaisuuden. Käyttöomaisuuden alkusaldot   Käyttöomaisuushyödykkeet tulee eritellä alkusaldoihin, mikäli haluat ottaa käyttöön Passeli Meritin Käyttöomaisuuslaskennan. Tarkista ennen käyttöomaisuuden alkusaldon lisäämistä ohjelman Käyttöomaisuusryhmät valikossa: Asetukset - Dimensiot -Käyttöomaisuusryhmät, ja luokittele käyttöomaisuushyödykkeesi sen mukaisesti. Käyttöomaisuustilien tulee olla samat sekä pääkirjassa että käyttöomaisuusluettelossa. Käyttöomaisuusryhmiä voidaan tarvittaessa muuttaa ja lisätä uusia.   Lisää alkusaldoissa aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden tileille tilinpäätöshetken jäännösarvo.   Jotta voisit tehdä ohjelmalla jatkossa käyttöomaisuuden poistolaskelmat (ja koska taseen käyttöomaisuustileillä on vain kokonaissummat), syötä lisäksi jokainen käyttömaisuushyödyke erikseen omalle rivilleen valikossa Asetukset - Kirjanpidon asetukset - Alkusaldot, välisivu Käyttöomaisuus.   Kirjoita käyttöomaisuuden nimi ja paina Inventaarinumero-kohdassa Lisää uusi. Lisää avautuvaan ikkunaan käyttöomaisuushyödykkeen nimi, inventaarionumero, valitse käyttöomaisuusryhmä, poistomenetelmä (tasapoisto/menojäännöspoisto) ja poistoprosentti sekä halutessasi muut tiedot. Paina painiketta Lisää uusi.   Täytä nyt edelliseen ikkunaan puuttuvat kohdat:   Hankintameno – hyödykkeen alkuperäinen hankintahinta   Hankintapäivä – hyödykkeen alkuperäinen hankintapäivä   Poistolaskennan alkupäivä – päivämäärä, josta lähtien ohjelma alkaa tehdä poistoja, esim. 1.1.2021 (ohjelma laskee poistot yrityksen tiedoissa määrittämäsi poistojakson mukaisesti). Jäännösarvo – hyödykkeen arvo alkusaldojen lisäys hetkellä (alkuperäinen hankintahinta miinus kertyneet poistot).   Lisää jokainen hyödyke alkusaldoihin vastaavalla tavalla.   Tallenna.   Huom! Kuluvan tilikauden aikana ostettu uusi käyttöomaisuus lisätään kirjanpitoon aina ostolaskulla, jolla ruksataan ”Käyttöomaisuuden osto”-valintaruutu. Ks. kohta: Ostolaskujen syöttäminen. Samoin, kuluvalla tilikaudella myydystä käyttöomaisuudesta tehdään aina myyntilasku, ja ruksataan ”Käyttöomaisuuden myynti”-valintaruutu. Ks. Kohta: Myyntilaskujen syöttäminen. Varastonimikkeiden alkusaldot   Koska Passeli Merittiin voidaan siirtää toisista ohjelmista vain varastonimikkeiden nimet (ilman määriä), voi varastotavaran määrät syöttää ohjelmaan käsin, mikäli haluaa ottaa käyttöön Passeli Meritin Varastolaskennan (Varasto - Varastotapahtumat, Lisää varastotapahtuma). Varastotapahtuman päivämääräksi syötetään alkusaldon päivämäärää seuraava päivä. Esimerkiksi jos syötitte alkusaldot 31.12.2020, varastotapahtuman päivämääräksi tulee 01.01.2021. Varastotapahtuman tyypiksi valitse Tulo. Lisää kaikki varastossa olevat nimikkeet määrineen yksi toisensa perään ja valitse kirjanpitotiliksi 1531 Varasto.     Varaston alkusaldoa varastoontulona esitettäessä ohjelma muodostaa ns. nollakirjauksen:   D 1531 Varasto K 1531 Varasto   sillä varastotavaroiden rahallinen arvo syötetään jo alkusaldoissa pääkirjakirjauksena tilille 1531 Varasto.   PRO- ja Premium-versioissa on mahdollista käyttää useita varastoja. Uusia varastoja voi lisätä valikossa Asetukset > Dimensiot > Varastot, Lisää varasto. Mikäli yrityksen toiminnan johdosta varastonimikkeet ovat useassa eri varastossa, myös alkusaldot tulee syöttää eri varastoittain.   Tallenna. Alkusaldot kesken tilikautta   Jos aloitat käyttämään Passeli Merittiä kesken tilikauden, tulee ohjelmaan syöttää kahdet alkusaldot, jotta raportteihin saadaan edellisen tilikauden tiedot vertailutiedoiksi. Tämä on tärkeää erityisesti osakeyhtiöiden ja yhdistysten kohdalla. Esimerkiksi, jos aloitat tekemään kirjanpitoa Merit Aktivalla 1.4.2021 ja tilikautesi on kalenterivuosi, tulee ohjelmaan syöttää ensimmäiset alkusaldot tilinpäätöspäivältä 31.12.2020 ja toiset saldot 31.3.2021.   Ensimmäiset saldot otetaan viimeisimmästä tilinpäätöksestä ja syötetään valikossa: Asetukset - Kirjanpidon asetukset - Alkusaldot em. ohjeen mukaan. Toiset saldot syötetään valikossa: Kirjanpito - Pääkirjatositteet - Lisää pääkirjatosite.   Syötä siis ensin tilinpäätöspäivän saldot asetuksien alkusaldoihin.   Syötä toiset saldot pääkirjatositteena. Syötä päivämääräksi kuluvan tilikauden tuloslaskelman ja taseen päivämäärä. Esim. jos aloitat tekemään kirjanpitoa Passeli Meritillä 1.4.2021, tarvitset aikaisemmasta ohjelmasta tuloslaskelman ja taseen 31.3.2021. Tällöin pääkirjatositteeseen syötetään päivämääräksi 31.3.2021.   Ota nyt tilinpäätöksen tase ja kuluvan tilikauden tase, ja laske näiden saldojen muutos. Ko. muutos syötetään pääkirjatositteelle. Lisää pääkirjatositteelle oma rivinsä jokaiselle taseen tilille ja saldolle, ja syötä muutos oikealle puolelle riviä.   Kun olet syöttänyt taseen saldojen muutokset, syötä samaan pääkirjatositteeseen kuluvan tilikauden tuloslaskelman saldot omille riveilleen sellaisena kuin ne ovat edellisestä ohjelmasta saadulla kuluvan tilikauden tuloslaskelmallakin. Tuloslaskeman saldoista ei siis lasketa muutosta kuten tehtiin taseen osalta.        
Näytä koko artikkeli
05-12-2023 09:23 (Päivitetty 09-02-2024)
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 936 Näytöt
Kun kaikki kauden tositteet (myynti- ja ostolaskut sekä pääkirjatositteet), on syötetty Passeli Merittiin ja tiliotteen maksutapahtumat tehty, laaditaan Arvonlisäveroilmoitus valikossa Kirjanpito > ALV-ilmoitus.   Lisää uusi alv-ilmoitus painikkeesta +Lisää ALV-ilmoitus.   Ensimmäistä alv-ilmoitusta laadittaessa ohjelma kysyy avautuvassa ikkunassa päivämäärää, mistä lähtien haluat laatia ohjelmalla alv-ilmoituksia. Seuraavia ilmoituksia laadittaessa uuden alv-ilmoituksen kaudeksi tulee aina automaattisesti seuraava kausi. Tarkista, että olet syöttänyt yrityksen tietoihin oikean arvonlisäverokauden: Asetukset > Yrityksen tiedot > Alv-kausi.   Jos syötit ensimmäistä laskelmaa laatiessasi aloituspäivän väärin tai haluat laatia laskelmia myös aikaisemmilta kausilta, poista ohjelmaan tallennetut laskelmat (viimeisimmästä laskelmasta alkaen) ja laadi laskelmat uudelleen.   Tallenna arvonlisäverolaskelma painikkeesta Tallenna.     Tallennetusta arvonlisäveroraportista on mahdollista tarkistella eri rivien saldoja ns. porautuvasti. Klikkaa laskelmassa alleviivattua sinisenä näkyvää summaa, niin näet mistä eristä kyseinen summa koostuu.   Voit muuttaa arvonlisäverolaskelmaa avaamalla ko. laskelman ja painamalla Muuta tai poistaa sen painamalla Roskakori-kuvaketta.   Huom! Mikäli olet jo laatinut arvonlisäverolaskelman, mutta olet tehnyt muutoksia vastaavan kauden ostoihin ja myynteihin, mikä vaikuttaa arvonlisäveron laskentaan, tallenna arvonlisäverolaskelma uudelleen, jotta muutokset päivittyvät myös laskelmaan. Tallenna laskelma uudelleen painamalla Muuta ja heti sen jälkeen Tallenna. Muuttuneiden kausien alv-ilmoitukset näkyvät alv-ilmoituksen listauksessa punaisella (Kirjanpito > Alv-ilmoitus).   Tee jokaisesta kirjanpitokaudesta (kuukausi, neljännesvuosi tai vuosi) oma alv-laskelmansa. Kaikki laskelmat näkyvät ALV-ilmoitusten luettelossa.     Kun tallennat alv-ilmoituksen, ohjelma tekee automaattisesti arvonlisäverotilien sulkukirjauksen ja muodostaa arvonlisäverovelkaa tai -saamista. Pääkirjaan muodostuneen kirjauksen näet alv-ilmoitusten luettelosta painamalla sinisellä näkyvää Pääkirjatositenumeroa tai avaamalla ko. alv-ilmoituksen ja painamalla Tosite VE -painiketta.   Arvonlisäveroilmoituksen lähettäminen Verohallintoon Lue ohje: Arvonlisäveroilmoitus.   Korjaukset arvonlisäveroilmoitukselle Mikäli sinun tulee tehdä muutoksia kaudelle, jonka arvonlisäveroilmoituksen olet jo laatinut, tee muutokset kirjanpitoon ja päivitä ko. arvonlisäveroilmoitus: Avaa ko. arvonlisäveroilmoitus. Klikkaa painiketta: Muuta ja heti perään painiketta: Tallenna. Ohjelma päivittää viimeisimmät tiedot arvonlisäveroilmoitukselle. Tarkista arvonlisäveroilmoituksen tiedot. Tee korjaus Oma Veroon tai lähetä arvonlisäveroilmoitus uudelleen suoraan ohjelmasta klikkaamalla Lähetä ilmoitus -painiketta (lue ohje: Arvonlisäveroilmoituksen lähetys). Ohjelma lähettää Omaveroon uuden arvonlisäveroilmoituksen ja näet ilmoituksen tiedot Omaverossa seuraavana päivänä. Arvonlisäveron yhteenvetoilmoituksen lähetys Arvonlisäveron yhteenvetoilmoitus on laadittava Omaverossa manuaalisesti Passeli Meritistä saatavan raportin pohjalta tai lähettämällä Passeli Meritistä saatava Yhteisömyynnin TXT -tiedosto Ilmoitin.fi-palvelun avulla Omaveroon. Avaa alv-ilmoitus, vie hiiren kursori Raportit-painikeen päälle. Valitse alasvetovalikosta Arvonlisäveron yhteenvetoilmotus (tai Yhteisömyynnin TXT). Raportit Voit laatia arvonlisäveroilmoitukseen liittyviä raportteja, kun olet tallentanut alv-laskelman. Avaa arvonlisäveroilmoitus ja vie hiiri kohtaan: Raportit. Avautuvasta valikosta voit laatia erilaisia raportteja:   PDF – PDF-muotoinen alv-ilmoitus. Tarkistusraportti – raportti, jossa on eriteltynä jokaisen alv-laskelman rivin summat, ja mistä kirjanpitotapahtumista ne koostuvat. Tarkistusraportti voidaan tallentaa PDF– tai Excel-muotoon klikkaamalla painikkeita PDF tai XLS. Arvonlisäveron yhteenvetoilmoitus – Ohjelmalla voit laatia arvonlisäverolain mukaisen arvonlisäveron yhteenvetoilmoituksen yhteisömyynneistä sekä myynneistä, joissa yrityksesi on kolmikantakaupan toinen myyjä, ja palvelumyynneistä, joissa ostaja on verovelvollinen toisessa EU-maassa. Arvonlisäveron yhteenvetoilmoitus voidaan tallentaa PDF- tai Excel-muotoon klikkaamalla painikkeita PDF tai XLS. Jotta yritykset, joille on tehty myyntilasku, näkyisivät arvonlisäveron yhteenvetoilmoituksella, ostajan tietoihin (Myynnit > Asiakkaat) tulee olla lisätty oikea EU-maa sekä alv-tunnus. Arvonlisäveron yhteenvetoilmoitus on tehtävä manuaalisesti Omaverossa tai lähettämällä Passeli Meritissä saatava TXT-tiedosto Verohallinnolle Ilmoitin.fi-palvelun avulla. Kolmikantakauppa-jälleenmyyjän myyntilaskuissa tulee olla ruksattuna “Lisätietoja“-valikon kohta “Kolmikantakauppa“, jolloin kyseinen kauppa kuvataan arvonlisäveron yhteenvetoilmoituksen sarakkeissa 1, 2 ja 4.   Ennakkoveron kirjaaminen ohjelmaan Ennakkoverot voidaan kirjata ohjelmaan pääkirjatositteina (Kirjanpito > Pääkirjatositteet): D 9900 Tilikauden ennakkoverot tms. tili K 2948 Muut verotilivelat tai K 2929 Verovelat, välittömät Näin saadaan myös ennakkoverot näkymään ohjelman ”verotilillä”. Ennakkoveron maksaminen: ks. kohta Arvonlisäveron, ennakonpidätyksen ja sairausvakuutusmaksun maksukirjaukset. Huom! Ennakkoverot voidaan kirjata myös suoraan maksutapahtumana oikealle kulutilille valitsemalla maksutapahtuman tyypiksi: Muu meno ja tiliksi 9900 Tilikauden ennakkoverot tms. tili. Verotilillä näkyvien viivästyskorkojen ja veronlisäysten sekä hyvityskorkojen kirjaaminen ohjelmaan Verotilillä näkyvät viivästyskorot ja veronlisäykset voidaan kirjata ohjelmassa pääkirjatositteina (Kirjanpito > Pääkirjatositteet): D 8770 Veronkorotukset, vähennyskelvottomat tms. tili K 2948 Muut verotilivelat tai K 2929 Verovelat, välittömät Näin saadaan myös viivästyskorko- ja veronlisäykset näkymään ohjelman ”verotilillä”. Verohallinnon verotilille maksamat hyvityskorot voidaan vastaavasti kirjata pääkirjatositteena (Kirjanpito > Pääkirjatositteet): D 1761 Verosaamiset K 9240 Palautettava hyvityskorko/palautuskorko tms. tili Kyseiset pienet verotilin summat voidaan tämän jälkeen joko kuitata muista veroista (Maksutapahtumat > Verojen keskinäinen kuittaus) tai kuitata ne maksetuiksi/saaduiksi verotilivelkojen maksutapahtuman yhteydessä. Tällöin kyseiset summat poistuvat myös ns. välitileinä käytetyiltä tileiltä 2929 tai 1761. Korkojen ja sanktioiden maksaminen: ks. kohta Arvonlisäveron, ennakonpidätyksen ja sairausvakuutusmaksun maksukirjaukset.   Huom! Korot ja verottajan määräämät sanktiot voidaan kirjata myös suoraan Maksutapahtumana oikeille kulu- ja tulotileilleen valitsemalla maksutapahtuman tyypiksi: Muu meno ja tiliksi oikea kulutili tai valitsemalla maksutapahtuman tyypiksi: Muu tulo ja tiliksi oikea tulotili. Arvonlisäveron, ennakonpidätyksen ja sairausvakuutusmaksun maksukirjaukset Passeli Meritissä ei ole yhtä yksittäistä verotiliä, vaan verotili koostuu useammasta tilistä, jotka on kytketty toimittajaan “Verohallinto“. Tällaisia tilejä ovat mm. 1763 Arvonlisäverosaamiset, 2939 Verohallinnolle maksettava ALV, 2980 Ennakonpidätysvelka ja 2981 Sosiaaliturvamaksuvelka jne. Kun ohjelmaan on tehty palkkakirjauksia tai tallennettu alv-ilmoitukset jokaisen ilmoitusjakson päättyessä, maksettavaksi kuuluvat verot ovat kirjaantuneet vastaaville verovelka- tai verosaamistileille. Koska ohjelmassa Verotiliin liittyvät verot on kytketty maksutapahtumiin, ne käyttäytyvät samalla tavalla kuin ostolaskut ostoreskontrassa. Tästä syystä myös verotiliin liittyvien verojen maksukirjaus tulee aina tehdä Maksutapahtumat-valikossa kyseisen pankin kohdalla lisäämällä uusi maksutapahtuma. Huom! Arvonlisäverovelka- tai -saamistilileihin liittyviä kirjauksia ei tehdä koskaan pääkirjatositteena! Arvonlisäverovelka- tai saaminen kirjataan maksetuksi aina maksutapahtumana valikossa: Maksutapahtumat > Maksutapahtumat > Lisää maksutapahtuma. Uuden maksutapahtuman tyypiksi tulee valita: Toimittaja ja toimittajaksi: Verohallinto. Päivämääräksi todellinen maksupäivä. Tämän jälkeen ruksitaan maksuun liittyvä valintaruutu ja tallennetaan maksutapahtuma, jolloin ohjelma poistaa ko. summan alv-veloista tai -saatavista. Mikäli ei maksettu koko velkasummaa, syötä Summa-sarakkeeseen maksettu summa ja paina Enter, jonka jälkeen Maksamatta-sarakkeessa näkyy jäljelle jäävä maksamaton osuus. Tallenna.   Mikäli listalta ei löydy oikeaa Verohallinnolle kuuluvaa verovelkaa, tai saamista, tarkista ensin, että olet antanut päivämääräkenttään maksun todellisen päivän. Jos oikeaa maksua ei löydy siitä huolimatta ja olet todella maksamassa Verohallinnolle ennakkoon jotakin, kirjaa summa Ennakkomaksukenttään. Voit myöhemmin kohdentaa nämä ennakkomaksut oikeille veroveloille tai -saamisille valikossa: Maksutapahtumat > Maksutapahtumat > Verojen keskinäinen kuittaus. Tee samanlainen maksutapahtuma myös ennakkoveroille, hyvitys- ja viivästyskoroille ja veronlisäyksille, mikäli kirjasit ne pääkirjatositteena verovelaksi tai -saamiseksi. Raportit Kaikki Verohallinnolle maksettavat summat näkyvät Osto- ja verovelka -raportista, jonka saa valikosta Ostot > Osto- ja verovelkojen yhteenveto valitsemalla haluttu päivämäärä, muuttamalla Velkatyypiksi: Verovelka ja painamalla: Laadi raportti   Avautuvassa luettelossa näkyvät maksettavaksi kuuluvat verovelat: maksettava ja palautettava arvonlisävero, ennakonpidätysvelka, sosiaaliturvamaksuvelka sekä pääkirjatositteena kirjatut ennakkoverot, veronkorotukset, viivästys- ja hyvityskorot.  
Näytä koko artikkeli
22-12-2023 08:45 (Päivitetty 09-02-2024)
  • 5 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 2069 Näytöt
Pankki- ja luottokorttimaksut myyntilaskuilla   Jos yritys syöttää myyntinsä ohjelmaan myyntilaskuina ja asiakas maksaa nämä laskut pankki- tai luottokortilla, tulee ensin tehdä muutoksia ko. kirjanpidon saamistilien asetuksissa.   Avaa valikko: Asetukset > Kirjanpidon asetukset > Tilikartta. Avaa Luottokorttisaamiset- ja/tai Pankkikorttisaamiset -tili tuplaklikkaamalla tilin nimeä. Vaihda kohtaan: Käytetään maksutapana -> Maksutapaa käytetään myyntilaskuissa.        Tallenna   Laadi sitten myyntilasku tavalliseen tapaan valikossa: Myynnit > Myyntilaskut > Lisää myyntilasku. Syötä laskulle tarvittavat tiedot, tarkista alv ja laskun summa.    Paina Kirjaa maksu -painiketta ja valitse Maksutavaksi Pankkikorttisaamiset tai Luottokorttisaamiset. Syötä päivämäärä ja koko laskun summa. Tallenna lasku.       Ohjelma tekee pääkirjaan kirjauksen laskurivillä määritellylle tulotilille sekä taseen saamistilille sen mukaan, mikä tili maksutavassa on valittuna. Esimerkiksi: D Saamistili, K Tulotili.   Pankki- ja luottokorttimaksut kassaraportista   Mikäli kirjaat myynnit esim. kassaraportista voit syöttää ne pääkirjatositteena valikossa: Kirjanpito > Pääkirjatositteet > Lisää pääkirjatosite. Syötä päivämääräksi esim. kuun viimeinen päivä (jos kirjaat myynnit kerran kuussa). Kirjoita haluamasi selite, esim. Tammikuun kassaraportti. Ja vaihda Summat-kenttään: Summat bruttohintaisina (sis. ALV) tai Summat nettohintaisina (ilman ALVia) riippuen siitä syötätkö summat alvillisina vai ilman alvia.   Valitse ensimmäiselle riville käyttämäsi myyntitili, esim. Myynti alv 24%. Syötä Kredit-puolelle kassaraportit kokonaismyynnit. Tarkista alv. (Jos sinulla on useampi alv-kanta, laadi jokaiselle oma rivinsä ja käytä oikeaa myyntitiliä ja alv-kantaa.) Lisää rivi ja valitse tiliksi: Pankkikorttisaamiset tai Luottokorttisaamiset, syötä Debet-puolelle raportin ilmoittamat summat. Mikäli raportissasi on myös käteismaksuja voit lisätä niille oma rivinsä, valita tiliksi Kassan ja syöttää summan Debet-puolelle. Pääkirjatositteen Debet- ja Kredit-puolien tul mennä tasan. Tallenna Kun tosite on tallennettu, tekee ohjelma kirjaukset pääkirjaan ja alv-laskelmalle.   Pankki- ja luottokorttimaksujen tilitys   Kun palveluntarjoaja (esim. Nets, Paytrail tms.) tilittää maksun pankkitilillesi tee kirjaus maksutapahtumana valikossa: Maksutapahtumat > Maksutapahtumat > Lisää maksutapahtuma. Valitse maksutapahtuman tyypiksi: Muu tulo ja syötä päivämääräksi se päivä, jolloin maksu on saapunut tilille. Valitse ensimmäiselle riville tiliksi aiemmin käyttämäsi pankkikorttisaamiset- tai luottokorttisaamiset-tili, ja syötä summaksi tilitysraportilla näkyvä BRUTTOsumma. Lisää uusi rivi ja valitse tiliksi sopiva kulutili palveluntarjoajan veloittamille käsittelymaksuille ja provisioille, syötä miinusmerkki Määrä-kenttään ykkösen eteen ja syötä veloitetun provision määrä A-hinta-kenttään. Tarkista alv ja tarkista, että loppusumma (palveluntarjoajan tilittämä NETTOsumma) on sama summa, joka näkyy tiliotteella.    Tallenna. Ohjelma tekee kirjauksen pääkirjaan, jolla se vähentää bruttosumman verran taseen saatavatiliä, lisää palveluntarjoajan veloittamat kulut tuloslaskelman kulutilille ja kirjaa tiliotteella näkyvän nettosumman pankkitilille.   Pankki- ja luottokorttiostot Ostot yrityksen pankkikortilla   Syötä pankkikortilla maksetut ostot ohjelmaan ostolaskuina. Älä kirjaa laskua maksetuksi vielä tässä vaiheessa.   Kohdista maksu ostolaskuihin valikossa: Maksutapahtumat > Maksutapahtumat > Lisää maksutapahtuma, kun syötät tiliotteen tapahtumia (ks. ohje: Maksutapahtumat). Valitse maksutapahtuman tyypiksi Toimittaja, toimittajaksi ko. toimittaja ja ruksi valintaruutu oikean laskun kohdalla.   Tallenna Voit kirjata yrityksen pankkikortilla ostetut ostot myös suoraan tiliotteelta maksutapahtumista. Valitse tällöin maksutapahtuman tyypiksi: Muu meno, syötä päivämäärä ja valitse oikea kulutili. Syötä summa, tarkista alv ja Tallenna maksu. Tällöin näitä kuluja ei syötetä enää erikseen ostolaskuina. Liitä skannatut kuitit silloin liitteiksi maksutapahtumiin.   Ostot luottokortilla   Luottokortilla maksettujen ostojen kirjaamiseen on ohjelmassa kaksi tapaa. Kulukuitit voi lisätä ohjelmaan sitä mukaa kun niitä syntyy, tai ne voi kirjata kerran kuussa luottokorttiyhtiön laskun avulla. 1. Kulujen kirjaus kuiteittain Tee ensin muutos tilikartan tiliin: Luottokorttimaksuvelat. Avaa valikko: Asetukset > Kirjanpidon asetukset > Tilikartta. Avaa Luottokorttimaksuvelat-tili tuplaklikkaamalla tilin nimeä. Vaihda kohtaan: Käytetään maksutapana -> Maksutapaa käytetään ostolaskuissa. Tallenna. Syötä kulut normaalisti ostolaskuina ja paina Kirjaa maksu -painiketta. Valitse maksutavaksi Luottokorttimaksuvelat-tili, syötä päivämäärä ja summa. Tallenna ostolasku.      Liitä laskulle skannatut kuitit, jotta ne pysyvät tallessa eikä niitä tarvitse säilyttää mapeissa paperiversioina. Saat liitettyä kuitit raahaamalla ne hiirellä laskun päälle tai painamalla laskulla yläoikealla olevaa paperiliittimen kuvaketta. Jos liität laskulle useamman tiedoston, valitse ne kaikki kerralla painamalla samalla shift- tai ctrl-näppäintä.    Kun luottokorttiyhtiö lähettää laskun, lisää se ohjelmaan ostolaskuna. Kirjaa laskulla näkyvät summat Luottokorttimaksuvelat-tilille ja valitse alv-kannaksi: Ei veronalainen. (Kulujen alv on vähennetty jo ostolaskuilla, joilla syötit kuitit ohjelmaan.) Jos laskulla on veloitettu luottokorttiyhtiön kuluja, lisää niille oma laskurivinsä ja kirjaa ne Pankkikulut tai Rahoituskulut tms. sopivalle tilikartastasi löytyvälle tilille.     Tallenna lasku. Kun maksat luottokorttiyhtiön laskun ja suoritus näkyy pankin tiliotteella, kohdista maksu laskulle valikossa: Maksutapahtumat > Maksutapahtumat > Lisää maksutapahtuma. Valitse maksun tyypiksi Toimittaja ja toimittajaksi ko. luottokorttiyhtiö. Syötä maksun todellinen päivämäärä. Ruksi valintaruutu oikean laskun kohdalta. Tallenna.   2. Kulujen kirjaus kerran kuussa Jos haluat kirjata kulut kerran kuussa, kun saat luottokorttiyhtiön laskun, säilytä kuitit ja syötä luottokorttiyhtiön lasku ohjelmaan ostolaskuna. Lisää laskulle tarvittava määrä rivejä.     Tallenna lasku. Liitä laskulle skannatut kuitit, jotta ne pysyvät tallessa eikä niitä tarvitse säilyttää mapeissa paperiversioina. Saat liitettyä kuitit raahaamalla ne hiirellä laskun päälle tai painamalla laskulla yläoikealla olevaa paperiliittimen kuvaketta. Jos liität laskulle useamman tiedoston, valitse ne kaikki kerralla painamalla samalla shift- tai ctrl-näppäintä.  Kun maksat luottokorttiyhtiön laskun ja suoritus näkyy pankin tiliotteella, kohdista maksu laskulle valikossa: Maksutapahtumat > Maksutapahtumat > Lisää maksutapahtuma. Valitse maksun tyypiksi Toimittaja ja toimittajaksi ko. luottokorttiyhtiö. Syötä maksun todellinen päivämäärä. Ruksi valintaruutu oikean laskun kohdalta.     Tallenna            
Näytä koko artikkeli
09-02-2024 09:05
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 248 Näytöt
Valikossa Maksutapahtumat kirjataan kaikki pankkitilien (tiliotteen mukaisesti) ja kassojen kautta tapahtuvat maksutapahtumat, esim. myyntilaskujen suoritukset pankkiin ja pankin kautta suoritetut ostolaskujen maksut.   Maksutapahtumat-valikossa kirjataan myös arvonlisäveron, sosiaaliturvamaksuvelan ja ennakonpidätysvelan maksut (älä kirjaa verovelkojen tai -saamisten maksuja pääkirjatositteella!), pankin palvelumaksut, lainojen lyhennyserät, palkkojen maksut, käteisen siirtäminen kassasta pankkiin ja päinvastoin yms.     Pankki- ja kassatapahtumien kirjaukset   Uuden pankkitapahtuman kirjaamiseksi valitse Maksutapahtumat > Maksutapahtumat. Paina kyseisen pankin tai kassan kohdalta Lisää maksutapahtuma -painiketta. Kirjaa kassatapahtuma samoin, mutta paina Lisää maksutapahtuma ko. Kassan kohdalta.       Valitse Maksutapahtuman tyypiksi: Asiakas kun kohdistat tilille tulleen rahan myyntilaskulle. Voit valita Asiakkaat-kenttään oikean asiakkaan nimen ja näet kaikki ko. asiakkaan kirjauspäivänä maksamatta olevat myyntilaskut, jolloin voit kirjata suorituksen ko. laskulle ja pankkiin. Toimittaja kun kohdistat tililtä lähteneen rahan ostolaskulle. Voit valita toimittajaksi oikean toimittajan nimen ja näet ikkunassa kaikki kirjauspäivänä ko. toimittajalle maksamatta olevat ostolaskut, jolloin voit kirjata maksun ko. toimittajan laskulle ja pois pankista. Huom! Maksutapahtuman tyypiksi valitaan Toimittaja myös silloin, kun maksetaan arvonlisävero (myös, kun Verohallinto on maksanut saatavia), sosiaaliturvamaksuvelka tai ennakonpidätysvelka.   Muu tulo kun tilille tulleeseen rahaan ei liity myyntilaskua, esim. pankin maksama korko.   Muu meno kun tililtä lähteneeseen rahaan ei liity ostolaskua tai verovelkaa/saamista, esim. pankin veloittamat kulut.     Myyntilaskun suorituksen kirjaaminen     Kun tiliotteella näkyy, että asiakas on maksanut tilille myyntilaskun, lisää uusi maksutapahtuma pankkiin ja valitse maksutapahtuman tyypiksi Asiakas. Voit kirjata maksun kassaan samalla tavalla. Syötä pankkitapahtuman oikea Päivämäärä. Tosite – Tähän kohtaan voit halutessasi lisätä oman tunnisteesi suoritukselle. Valuutta – Valitse valuutta, jos myyntilasku on laadittu muussa valuutassa kuin euroissa. Näet silloin vain ko. valuutassa kirjatut myyntilaskut. Asiakkaat – Voit valita oikean asiakkaan ja näet listattuna vain ko. asiakkaalle tuona päivänä avoinna olevat laskut. Ruksi valintaruutu oikean laskun kohdalta ja tallenna. Ohjelma tekee pääkirjaan kirjauksen: D Pankki/Kassa, K Myyntisaamiset Jos asiakas on maksanut vain osan laskusta, syötä Summa-kenttään maksettu summa ja paina Enter. Ohjelma laskee automaattisesti maksamatta jäävän saamisen ja ilmoittaa sen Maksamatta-kentässä. Ko. summa jää vielä myyntisaamisiin ja reskontraan. Tallenna Ostolaskun maksun kirjaaminen   Jos pankkitililtä (tai kassasta) on maksettu ostolasku tai Verohallinnon maksu, valitse Maksutapahtuman tyypiksi Toimittaja.   Syötä pankki/kassatapahtuman oikea Päivämäärä. Tosite  – Tähän kohtaan voit halutessasi lisätä oman tunnistetietosi. Valuutta – Valitse valuutta, jos maksat ostolaskuja, joissa on jokin muu valuutta kuin eurot. Näet silloin listalla vain ko. valuutassa kirjatut ostolaskut. Toimittajat – Voit valita oikean toimittajan ja näet listattuna vain ko. toimittajalle tuona päivänä avoinna olevat laskut. Jos maksat Verohallinnon maksuja, valitse toimittajaksi Verohallinto. Klikkaa valintaruutu oikean laskun kohdalta ja tallenna. Ohjelma tekee pääkirjaan kirjauksen: D Ostovelat, K Pankkitili/Kassa   Mikäli ostolaskusta on maksettu vain osa, syötä Summa-kenttään todellisuudessa maksettu summa ja paina Enter.  Ohjelma laskee automaattisesti maksamatta jäävän ostovelan ja ilmoittaa sen Maksamatta-kentässä. Ko. summa jää vielä ostovelkoihin ja reskontraan. Huom! Verohallinnolle maksettavat ja Verohallinnolta saatavat summat kirjataan valitsemalla maksutapahtuman tyypiksi Toimittaja ja toimittajaksi valitaan Verohallinto!  Näet tällöin kaikki ko. päivänä Verohallinnolle maksamatta olevat verot (alv, sotu ja ennakonpidätys) ja maksut sekä Verohallinnolta saatavat summat (alv-palautus, hyvityskorot). Katso tarkemmat ohjeet Verohallinnon maksujen kirjaamisesta: Arvonlisäveron ja verotilin käsittely Passeli Meritissä  Ennakkoverot ja muut kuin alv, sotu ja ennakonpidätysmaksut, kirjataan valitsemalla maksutapahtuman tyypiksi Muu meno. Muun tulon kirjaaminen   Mikäli tilille tai kassaan tulleeseen suoritukseen ei liity myyntilaskua, valitse maksutapahtuman tyypiksi Muu tulo.   Syötä päivämääräksi oikea maksupäivä, anna halutessasi oma tunnistetietosi Tosite-kenttään ja valitse tuloon liittyvä oikea kirjanpitotili.  Syötä määrä ja summa (a-hinta-kenttään). Tarkista mahdollinen alv-kanta ja alv-summa. Tallenna Tallennuksen jälkeen, ohjelma tekee pääkirjaan kirjauksen: D Pankkitili/Kassa, K Tulotili.  Muun menon kirjaaminen Jos tililtä maksettuun kuluun ei liity ohjelmaan syötettyä laskua tai kuluraporttia, valitse maksutapahtuman tyypiksi Muu meno.   Syötä päivämääräksi oikea maksupäivä, anna halutessasi oma tunnistetietosi Tosite-kenttään ja valitse maksuun liittyvä oikea kirjanpitotili.  Syötä määrä ja summa (a-hinta). Tarkista mahdollinen alv-kanta ja -summa. Tallenna Tallennuksen jälkeen, ohjelma tekee pääkirjaan kirjauksen: D Kulutili, Pankkitili/Kassa. Ennakkomaksut Maksutapahtuman Ennakkomaksu-kenttään lisätään toimittajalle tehty ennakkomaksu tai asiakkaan suorittama ennakkomaksu, joista ei ole laadittu ennakkomaksulaskua (laskua ei löydy maksamattomien laskujen luettelosta).   Kun maksutapahtuma tallennetaan, ohjelma kirjaa ennakkomaksun tilille, joka on merkitty oletustilitiedoissa asiakkaan/toimittajan ennakkomaksutiliksi. Mikäli kirjaat asiakkaan maksaman ennakkomaksun Ennakkomaksu-kohtaan (Maksutapahtuman tyyppi: Asiakas), ohjelma tekee pääkirjaan kirjauksen: D Pankki, K 2750 Saadut ennakot Mikäli kirjaat toimittajalle maksetun ennakkomaksun Ennakkomaksu-kohtaan (Maksutapahtuman tyyppi: Toimittaja), ohjelma tekee pääkirjaan kirjauksen: D 1551 Ennakkomaksut, K Pankki Voit lisätä ennakkomaksuja myös Kassan maksutapahtumista. Ennakkomaksun kohdistus laskuun Mikäli ohjelmaan lisätään myöhemmin saman toimittajan tai asiakkaan lasku, jonka maksu kuitataan em. ennakkomaksulla, tulee ennakkomaksu kohdistaa laskuun valikossa: Maksutapahtumat > Maksutapahtumat > Ostovelan/Myyntisaamisen kuittaus.         Tallennettuja pankki- ja kassatapahtumia voi katsella valikossa Maksutapahtumat > Maksutapahtumat > Maksuluettelo (ko. pankin tai kassan kohdalla)   Maksuluettelo-valikoista voidaan katsella kaikkia pankki- ja kassatapahtumia, myös Ostovelkojen/Myyntisaamisten kuittauksia ja Verojen kuittauksia. Löydät maksuluettelosta nopeasti tarvitsemasi maksun käyttämällä eri järjestyksiä (paina sarakeotsikkokenttää) ja suodattimia (paina suurennuslasin kuvaketta sarakeotsikon vieressä).   Käytä maksutapahtuman korjaamiseksi Muuta-painiketta. Maksutapahtumaa ei voi korjata, jos se sijaitsee ei-aktiivisella tilikaudella. Tilikausi tulee tällöin aktivoida valikossa: Asetukset > Kirjanpidon asetukset > Tilikaudet.   Poistaaksesi maksutapahtuman, paina maksutapahtumien ikkunan yläosassa olevaa punaista Poista-painiketta. Huom.! Jos poistat maksutapahtuman kokonaan, ohjelma ei anna käyttää samaa tositenumeroa uudelleen ja juoksevaan PA-tositenumerointiin tulee aukko.        
Näytä koko artikkeli
09-02-2024 07:55
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 646 Näytöt
Passeli Merittiin voidaan lisätä rajoittamaton määrän ilmaisia käyttäjiä, joilla on katseluoikeus ohjelman Myynnit-valikkoon .  Mikäli uusi käyttäjä tarvitsee enemmän oikeuksia yritykseen, tulee pääkäyttäjällä olla ostettuna Passeli Meritin Pro- tai Premium-versio sekä tarvittava määrä lisäkäyttäjiä. Lisenssitasoa voidaan tarvittaessa päivittää ja maksullisia lisäkäyttäjiä voi tilata suoraan ohjelman sisältä klikkaamalla Tilaa lisää -painiketta tai ottamalla yhteyttä Passeli Meritin asiakastukeen. Lisäkäyttäjällä voi olla samat oikeudet kuin pääkäyttäjälläkin tai hänen oikeuksiaan voidaan tarvittaessa rajata.    Myös yrityksen pääkäyttäjä voidaan tarvittaessa vaihtaa. Ilmoita aina pääkäyttäjän vaihdoksesta Passeli Meritin asiakastukeen, jotta voimme kytkeä lisenssin uudelle pääkäyttäjälle.   Käyttäjät tulee lisätä ohjelmaan yrityskohtaisesti. Eli jos sama käyttäjä halutaan useampaan yritykseen, tulee ko. käyttäjä lisätä jokaiseen yritykseen yksitellen.   Huom. Ilmoita aina seuraavista käyttäjiin liittyvistä asioista tukeemme (sähköpostitse osoitteeseen support@passelimerit.com): - pääkäyttäjän vaihdosta jotta voimme kytkeä lisenssin uudelle pääkäyttäjälle - lisäkäyttäjän poistamisesta, jotta tieto päivittyy sopimukselle ja sitä myötä laskutukseen.   Ilmaisen käyttäjän lisääminen Ilmaisella käyttäjällä on rajoitetut oikeudet. Hänellä on katseluoikeus ohjelman Myynnit-valikkoon.   Lisätäksesi ilmaisen käyttäjän, kirjaudu ohjelmaan pääkäyttäjänä. Avaa valikko: Asetukset > Yrityksen tiedot > Käyttäjät. Paina Lisää käyttäjä ja syötä avautuvaan kenttään uuden käyttäjän sähköpostiosoite. Paina Lisää käyttäjä. Ohjelma lähettää uudelle käyttäjälle sähköpostin, jonka viestissä olevaa linkkiä klikkaamalla hän vahvistaa käyttäjyytensä ko. yrityksessä, ja ohjeita seuraamalla luo käyttäjätunnukselleen (käyttäjätunnus on sähköpostiosoite) salasanan.  Lisäkäyttäjän lisääminen Maksullisella lisäkäyttäjällä voi olla lähes samat oikeudet kuin pääkäyttäjälläkin. Oikeuksia voidaan tarvittaessa rajata. Maksullisen lisäkäyttäjän voi tilata suoraan ohjelman sisältä klikkaamalla Tilaa lisää -painiketta tai ottamalla yhteyttä Passeli Meritin asiakastukeen. Lue myös ohje: Laskujen kierrätys. Lisätäksesi Passeli Merittiin lisäkäyttäjän, kirjaudu ohjelmaan pääkäyttäjänä. Avaa valikko: Asetukset > Yrityksen tiedot > Käyttäjät. Paina Lisää käyttäjä ja syötä avautuvaan kenttään uuden käyttäjän sähköpostiosoite. Paina Lisää käyttäjä. Huomaa, että Uusi käyttäjä näkyy vielä tässä vaiheessa rajoitettuna käyttäjänä. Ohjelma lähettää uudelle käyttäjälle sähköpostin, jonka viestissä olevaa linkkiä klikkaamalla hän vahvistaa käyttäjyytensä ko. yrityksessä, ja ohjeita seuraamalla luo käyttäjätunnukselleen (käyttäjätunnus on sähköpostiosoite) salasanan. Uutta käyttäjää ei voi vaihtaa lisäkäyttäjäksi ennen kuin hän on klikannut sähköpostissaan olevaa linkkiä ja luonut itselleen salasanan käyttäjätunnukselleen. Kun uusi käyttäjä on klikannut sähköpostissa saamaansa linkkiä, kirjaudu jälleen pääkäyttäjänä ohjelmaan ja avaa valikko: Asetukset > Yrityksen tiedot > Käyttäjät. Klikkaa uuden käyttäjän tiedot auki ja paina Muuta. Vaihda valintaruudun ruksi “Rajoitetusta käyttäjästä” >“Lisäkäyttäjäksi”. Voit halutessasi rajata lisäkäyttäjän oikeuksia tässä samassa valikossa. Tallenna.    Pääkäyttäjän vaihtaminen Yrityksen pääkäyttäjä voi tarvittaessa vaihtaa pääkäyttäjän tai vaihtaa pääkäyttäjän sähköpostiosoitetta. Toimintaperiaate on sama. Kirjaudu ensin ohjelmaan vanhalla pääkäyttäjän osoitteella. Avaa valikko: Asetukset > Yrityksen tiedot > Käyttäjät. Paina Lisää käyttäjä ja syötä avautuvaan kenttään uuden käyttäjän sähköpostiosoite. Paina Lisää käyttäjä. Tähän lisättyyn osoitteeseen lähetetään sähköposti, jonka linkkiä klikkaamalla käyttäjä vahvistaa käyttäjyytensä ko. yrityksessä. Seuraa ohjeita ja luo uudelle käyttäjätunnukselle salasana.   Kirjaudu tämän jälkeen vielä kerran vanhalla pääkäyttäjän s-postiosoitteellasi ohjelmaan ja avaa jälleen valikko: Asetukset > Yrityksen tiedot > Käyttäjät. Klikkaa uuden käyttäjän tiedot auki ja paina Muuta. Vaihda valintaruudun ruksi “Rajoitetusta käyttäjästä” > “Pääkäyttäjäksi”.   Ohjelman vanha pääkäyttäjä muuttuu nyt rajoitetuksi käyttäjäksi ja uusi käyttäjä pääkäyttäjäksi. Nyt uusi pääkäyttäjä voi kirjautua ohjelmaan sähköpostiosoitteellaan ja halutessaan poistaa vanhan pääkäyttäjän käyttäjäluettelosta. Kun käyttäjä poistetaan, poistuu häneltä myös katselu- ja muokkausoikeus ko. yritykseen. Huom. Ilmoita aina pääkäyttäjän vaihdoksesta Passeli Meritin asiakastukeen, jotta voimme kytkeä lisenssin uudelle pääkäyttäjälle.  
Näytä koko artikkeli
08-12-2023 08:32 (Päivitetty 31-01-2024)
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 402 Näytöt
Passeli Meritin Varasto-valikossa voidaan syöttää varaston alkusaldot, varastoon sisääntulot ja varastosta otot, varastojen keskinäiset siirrot sekä laatia erilaisia raportteja tavaran liikkumisesta ja varastosaldoista.       Varastolaskenta aloitetaan tavara- ja materiaaliluettelon laadinnasta. Luettelo lisätään valikosta: Varasto > Nimikkeet. Varastolaskentaan käytetään nimikkeitä, joiden tyyppi on Varastotavara. Tämän jälkeen lisätään varaston alkusaldo valikosta: Varasto > Varastotapahtumat.   Varaston sisääntulot (tavaroiden ja materiaalien ostot) lisätään ostolaskuina; varaston otot (myynti) kirjataan myyntilaskuina; tavaroiden ja materiaalien menekki yrityksen käyttöön, tuotannon kirjaamiset ja inventaarion yli- ja alijäämät ja eri varastojen keskinäiset siirrot lisätään Varastotapahtumina.   Passeli Meritin varastolaskennan voi ottaa käyttöön syöttämällä ohjelmaan tiedot varastotavaroista ja materiaaleista, joista pidetään varastolaskentaa. Ne voidaan siirtää ohjelmaan myös Excel-taulukon muodossa. Sen jälkeen tulee syöttää erikseen varastotuotteiden saldot. Mikäli on kyse aloittavasta yrityksestä, ei varaston alkusaldoja tarvitse syöttää, vaan tavara siirtyy varastoon ostolaskujen ja varastotapahtumatositteiden kautta.    Varastotavaroiden tuonti Excel-taulukosta Varastotavaroiden eli -nimikkeiden tiedot saa tuotua ohjelmaan Excel-taulukosta valikossa Asetukset > Kirjanpidon asetukset > Tietojen tuonti > Nimikkeiden tuonti. Poista tiedostosta ennen tietojen tuontia nimikkeet, joita ei käytetä enää. Excel-tiedoston sarakkeiden otsikoiden tulee olla tietyssä muodossa, johon löydät ohjeet ja esimerkkitiedostot täältä. Nimikkeiden tiedot siirretään ilman määriä. Varastotavaroiden alkusaldot Koska ohjelmaan voidaan siirtää taulukosta vain varastonimikkeiden nimet (ilman määriä), varastotavaran määrät tulee syöttää käsin (Varasto > Varastotapahtumat, Lisää varastotapahtuma).  Varaston saldot syötetään varastoon sisääntulona valikossa Varasto > Varastotapahtumat. Varastotapahtuman päivämääräksi syötetään alkusaldon päivämäärää seuraava päivä. Esimerkiksi jos syötit alkusaldot 31.12.2020, varastotapahtuman päivämääräksi tulee 01.01.2021.  Varastotapahtuman tyypiksi valitse Tulo. Lisää kaikki varastossa olevat nimikkeet määrineen yksi toisensa perään ja valitse kirjanpitotiliksi oikea varastotili esim. 1531 (ohjelma tarjoaa tiliä 4000 ja tämä tili tulee muuttaa).     Kun varastotavaroiden rahallinen arvo on syötetty alkusaldoissa pääkirjakirjauksena varastotilille valikossa Asetukset > Kirjanpidon asetukset > Alkusaldot, muodostaa ohjelma kirjauksen: D 1531 Varasto, K 1531 Varasto.     Vertaa varastoon tulona kirjattua varaston alkusaldoa pääkirjan varastotilin alkusaldoon tulostamalla ”varastoraportti” (Varasto > Varastoraportti tileittäin). Päivämääräksi syötä sama päivä kuin on varastolaskennan aloituspäivä.  Useita varastoja (Pro- ja Premium-versiossa) Passeli Meritin Pro- ja Premium-versioissa on mahdollista pitää useamman varaston laskentaa. Varastot voidaan lisätä valikossa Asetukset > Dimensiot > Varastot. Uusi varasto lisätään ohjelmaan klikkaamalla Lisää varasto - painiketta ja täyttämällä varaston tiedot.   Tunnus – syötä varaston tunnus.   Nimi – syötä varaston nimi.    Varastoon sisääntulon, varastosta oton ja varastojen välisen tapahtuman etuliite – lisää varastojen välisen tapahtuman tositenumeroon lisättävä etuliite.    Seuraava varastoon sisääntulon, varastosta oton ja varastojen välisen tapahtuman numero – määrittele seuraavan varastotapahtuman numero. Ohjelma antaa silloin seuraavaksi numeroksi automaattisesti kyseisen numeron.   Varastotapahtumat   Varastotapahtumina syötetään tuotteiden alkusaldot, tavaroiden varastoon tulo vai varastosta otto (mikäli sitä ei syötetä ostolaskulta), tuotannosta varastoon tulo ja raaka-aineiden kirjaaminen kuluksi sekä inventaariossa havaitut erot. Syötä varastosta ottona (tyyppinä: Meno) myös varastotuotteiden omaan käyttöönotto.    Syötä varastotuotteiden ostot valikossa Ostot > Ostolaskut ja myynnit valikossa Myynnit > Myyntilaskut. Nimike-riville valitse nimikkeet, joiden tyyppinä on varastotavara (V). Kun käytetään ostolaskulla nimikettä, jonka tyyppinä on varastotavara, kyseinen tavara näkyy heti varastossa. Kun käytetään myyntilaskulla nimikettä, jonka tyyppinä on varastotavara, kyseinen tuote kirjautuu heti varastosta otoksi.   Varastotuotteiden omakustannushinnan laskenta tapahtuu ohjelmassa FIFO-periaatteella. Jotta varastosaldo pysyisi ohjelmassa oikeana, tee jokaisesta varastotuotteesta oma nimikkeensä, valitse nimikkeen tyypiksi Varastotavara ja syötä tuotteiden lukumäärä oikein tapahtumia kirjattaessa.   Tuotteiden ja materiaalien kirjaaminen kuluksi Lisää inventaarion yhteydessä muodostuneista yli- ja alijäämästä sekä tavaroiden ja materiaalien kuluksi kirjaamisesta varastotapahtuma, jonka tyyppinä on ”Meno”.  Lisää tavaroita kuluksi kirjattaessa kommenttikenttään selite ja syötä nimikkeen riville varastosta otetun tavaran määrä ja muuta tarvittaessa tiliä, jota haluat käyttää kulutilinä.  Tuotannon siirtäminen varastoon Tuotannon siirto varastoon tapahtuu varastosta oton ja varastoon sisääntulon kautta. Varastosta ottona kirjataan raaka-aineet ja materiaalikulut, joka kuluivat valmiin tuotteen valmistamiseen.   Varastosta ottoa koskevan tositteen tallentamisen jälkeen, tarkista varastosta kirjattujen materiaalien hinta klikkaamalla varastotapahtuman tositenumeroa, esim.   Määrittele varastosta oton summan perusteella valmiin tuotteen yksikköhinta. Jaa materiaalikustannukset valmistettujen tuotteiden kappalemäärällä, jolloin saat yhden valmiin tuotteen muodostamat materiaalikustannukset.  Ota valmis tuotanto varastoon varastoontulotapahtumana (tyyppinä: Tulo). Valitse nimikeriville valmistetun varastotuotteen nimike, syötä määräksi valmistettujen tuotteiden määrä ja hinnaksi yhden valmiin tuotteen hinta (joka on laskettu materiaalikustannusten perusteella).    Varastojen väliset siirrot (vain Pro- ja Premium versiot) Lisää varastojen välinen siirto uutena varastotapahtumana. Valitse varastotapahtuman tyypiksi ”Varastojen väliset tapahtumat” ja määrittele varastot, joiden välillä tuotteet siirtyivät. Lisää Nimikeriville tuotteet ja määrät, jotka siirrettiin yhdestä varastosta toiseen.    Varastotavaroiden hyvityslaskut Laatiessasi varastotavaroiden myyntilaskuun hyvityslaskua, voit tehdä hyvityslaskun avaamalla näytölle alkuperäisen laskun ja painamalla sen jälkeen vasemmassa alareunassa olevaa Laadi hyvityslasku -painiketta. Tai voit myös tehdä hyvityslaskun manuaalisesti, laatimalla samanlaisen myyntilaskun ja syöttämällä Määrä-kenttään miinusmerkkisen luvun, esimerkiksi -1 (riippuen palautetun tavaran määrästä). Paina sen jälkeen laskun rivillä Hyvitettävä lasku -kenttää ja merkkaa siihen, miltä laskulta tuotteen palautus varastoon tapahtuu.   Ostolaskun hyvityslaskun voi laatia avaamalla näytölle alkuperäisen hyvityslaskun ja painamalla Laadi hyvityslasku -painiketta. Laskun voi myös laatia manuaalisesti lisäämällä uuden ostolaskun, valitsemalla saman ostonimikkeen ja syöttämällä laskun rivillä Määrä-kenttään miinusmerkkisen luvun, esim. -1 (riippuen palautettujen tuotteiden määrästä) ja syöttämällä tuotteen hinnan.   Muista kohdistaa laatimasi hyvityslaskut alkuperäisiin laskuihin valikossa: Maksutapahtumat > Maksutapahtumat > Osto- ja myyntilaskun keskinäinen kuittaus > Lisää maksutapahtuma. Ks. lisäohjeet: Hyvityslaskut.  Tarkista tämän jälkeen, että varastoraportin saldo vastaa taseessa olevaa varaston arvoa. Mikäli saldot eroavat, kirjataan ero varaston muutoksena valikossa: Kirjanpito > Pääkirjatosite > Lisää pääkirjatosite. Voit tehdä tämän kirjauksen jokaisen hyvityslaskun jälkeen tai viimeistään tilinpäätöksessä.  - Mikäli varaston arvo taseessa on pienempi kuin varastoraportilla, tee kirjaus: D Varaston muutos, K Varasto. - Jos varaston arvo on taseessa suurempi kuin varastoraportilla, tee kirjaus: D Varasto, K Varaston muutos.  Nimikkeet Nimikkeiden tyyppejä on kolme: Palvelu, Tavara, Varastotavara. Palvelu- ja Tavara-nimikkeitä käytetään silloin kun nimikkeistä ei tarvitse pitää määrällistä varastolaskentaa. Nimikkeitä, joiden tyyppi on Varastotavara, käytetään varastokirjanpidossa. Mikäli myyntilaskut lähetetään toiseen EU-maahan, myynti esitetään nimikkeen tyypin perusteella Arvonlisäveron yhteenvetoilmoitus -raportissa tavaramyyntinä.  Jos ohjelmassa käytetään varastolaskentaa, tulee osto- ja myyntilaskuissa sekä varastotapahtumissa käyttää vastaavia tuotenimikkeitä, jotta varaston saldo pysyy ohjelmassa oikeana. Hyvin laadittu nimikeluettelo helpottaa merkittävästi myynti- ja ostolaskujen lisäämistä ohjelmaan.  Varastomoduulissa kuvataan nimikkeet, joiden tyyppi on Varastotavara. Varastotavarat lasketaan määrällisesti. Kun ostolaskuissa käytetään nimikkeitä Varastotavara, tavarat lisätään varastoon ostolaskua tallennettaessa. Kun myyntilaskuissa käytetään nimikkeitä Varastotavara, tavarat poistetaan varastosta myyntilaskua tallennettaessa. Näin pidetään varastolaskentaa ja voidaan laatia varastotilannetta koskevia raportteja.  Uusi nimike lisätään napsauttamalla Lisää varastonimike -painiketta.  Tunnus – tunnuksessa voi olla sekä numeroita että kirjaimia. Mikäli tavaraa ostetaan samoilta toimittajilta, tunnuksena voidaan käyttää myös toimittajan tavaran koodia (tarvittaessa toimittajan koodia lyhennetään). Tavaran tunnusta voidaan myöhemmin muuttaa. Tällöin tunnus muuttuu myös aiemmin lisätyissä tositteissa. Nimi – lisää tavaran nimi.    Nimi englanniksi – jos ohjelman käyttökieleksi on valittu englanti, englanniksi käännetyt nimikkeet näytetään nimikeluettelossa englanninkielisinä. Uusia nimikkeitä lisättäessä tulee nimet kääntää itse.    Nimi ruotsiksi – jos ohjelman käyttökieleksi on valittu ruotsi, ruotsiksi käännetyt nimikkeet näytetään nimikeluettelossa ruotsinkielisinä. Uusia nimikkeitä lisättäessä tulee nimet kääntää itse.    Tyyppi – oletusasetuksena tarjotaan tyypiksi Varastotavara. Tätä ei tarvitse muuttaa.    Aktiivisuus – ohjelmisto tarjoaa oletusasetuksena Myynti- ja ostolaskuissa. Tätä ei yleensä tarvitse muuttaa. Mikäli nimike on poistettava valinnoista, valitaan Ei-aktiivinen.    Yksikkö – lisää nimikkeen mittayksikkö. Yksikön määrittely on pakollista. Myyntihinta – lisää tavaran arvonlisäveroton myyntihinta. Tarvittaessa myyntilaskun nimikkeen hintaa voidaan muuttaa tai käyttää laskuun, nimikkeeseen tai asiakkaaseen perustuvaa alennusta.    Viimeinen ostohinta – ohjelma muodostaa hinnan automaattisesti viimeisen ostolaskun mukaisesti. Jos nimikkeellä ei ole pysyvää ostohintaa, jätä Viimeinen ostohinta -kenttä tyhjäksi.  Alennus-% - Laskua laadittaessa alennusprosentti lisätään laskuriveille. Laskua sellaiselle asiakkaalle laadittaessa, jolle on määritelty kiinteä alennus, ohjelmisto ei käytä nimikkeen tiedoissa olevaa alennusta.    Hankintahinta – ohjelma laskee hankintahinnan automaattisesti. Hinta lasketaan FIFO-menetelmällä (first in, first out).    Nykyinen tila – tavaran juokseva määrällinen varastotilanne, joka määritellään seuraavasti: nimikkeen alkusaldo + kaikkien tulojen määrät (ostetut määrät + varastotapahtumien tulot) päivämäärästä riippumatta – kaikkien ottojen määrät (myydyt määrät + varastotapahtumien otot) päivämäärästä riippumatta.    Raha-arvo – määritellään seuraavasti: nimikkeen omakustannusarvo x nimikkeen määrällinen varastotilanne.    Myyntitili – valitse myyntitulojen tili (3...), johon kyseisen nimikkeen myynti halutaan lisätä.    Varastotili – lisää vaihto-omaisuuden tili (15..), jota käytetään kyseisten tavaroiden varastolaskentaan. Ohjelmisto käyttää varastotiliä myyntilaskun automaattiseen kirjaamiseen eli myyntitulojen kirjauksen lisäksi tehdään automaattisesti myös myytyjen tavaroiden omakustannusarvon kirjaus. Koska varastotiliä ei saa muuttaa automaattisissa kirjauksissa, ontärkeää, että kyseinen tili on määritelty oikein.    Myyntikustannustili – lisää myydyn tavaran hankintahinnan kustannusten tili (4...). Myyntitilin ja myyntikustannustilien erotus vastaa myydystä tavarasta saatua voittoa. Varastotavaroiden myyntivoittoa voidaan katsella raportista Myynti > Myyntiraportti. Mikäli tilejä muutetaan myöhemmin nimikkeen tiedoissa ja kyseistä nimikettä on jo käytetty sekä osto- että myyntilaskuissa, näiden laskujen pääkirjan kirjausten tilejä ei muuteta automaattisesti. Tätä varten osto- ja myyntilaskut on tallennettava uudelleen. Varastotilanneraportissa käytetään nimikkeen tiedoissa määriteltyjä tilejä.  Lisää kokoonpano – Ohjelman Premium-version toiminto. Lue erillinen ohje: Mittayksiköiden muunnokset ja lopputuotteen kokoonpano.  Nimikkeen haku luettelosta Sopiva nimike löytyy luettelosta nopeasti käyttämällä taulukossa erilaisia selaustapoja ja suodattimia. Näiden valitsemiseksi napsautetaan sarakkeiden otsikoita taulukon ylärivillä. Taulukon saraketta Tunnus napsautettaessa nimikkeet kuvataan tunnuksen mukaisessa järjestyksessä ja saraketta Nimi napsauttamalla nimikkeet kuvataan nimijärjestyksessä.  Myynti- ja ostotilien Tarkastamista varten luettelo kannattaa järjestää osto- ja myyntitilien mukaiseen järjestykseen. Näin tilivalinnat voidaan tarkistaa nopeasti ja helposti. Nimikeluettelo voidaan tulostaa tallentamalla luettelo ensin PDF- tai Excel-tiedostona napsauttamalla ikkunan yläreunasta löytyvää PDF- tai Excel-painiketta. Varastoraportti Varastoraporttia laadittaessa voidaan katsoa tietyn varaston tilannetta tai kaikkien varastojen yhteistä varastotilannetta. Syötä päivämäärä ja valitse varasto, jonka tilannetta haluat katsoa. Jos haluat nähdä kaikkien varastojen yhteistilanteen, jätä varaston suodatin tyhjäksi.  Raportissa on esitetty varastotuotteet nimikkeittäin, tuotteiden määrä varastossa, yhden tuotteen a-hinta sekä varastossa olevien tuotteiden yhteishinta.   Ruksaa Näytä nollarivit -ruutu, jos haluat nähdä varastoraportissa tuotteet, joiden määrä on 0. Varastoraporttia, jossa näkyvät nollarivit, tarvitaan tuotteiden tilaamiseen eli jos tuotteen määrä on 0, tulee sitä tilata lisää. Jos tarjoukseen (laadittu valikossa Myynnit > Tarjoukset) on otettu käyttöön tuotteiden varaaminen   voi Passeli Meritin Premium-versiossa laatia varastoraportin varastosta varattuine määrineen.    Varastotapahtumien erittely Varastotapahtumien erittely luo katsauksen tietyn varastotavaran liikkumisesta sekä kappalemäärittäin että rahamäärittäin. Valitse varastonimike ja varasto (mikäli on useita varastoja) ja syötä kausi, jolta haluat tulostaa raportin.   Raportti voidaan tallentaa PDF- tai Excel-tiedostoksi ja tulostaa.    Varastotapahtumien erittelyssä näkyvät kaikki tarkasteltavan varastotuotteen liikkumiset: varastoon tulot sekä varastosta otot määrittäin ja hinnoittain.    Varastotuotteiden omakustannushinnan laskenta tapahtuu FIFO-menetelmällä eli oletetaan, että ensimmäisenä varastoon tulleet tuotteet myös myydään ensimmäisenä. FIFO-menetelmään perustuvaa varastolaskentaa osoittaa Jäännösmäärä-sarake, jossa näkyy minkälaisista ostolaskuista ja varastoon otoista muodostuu varaston jäännösarvo.  Varastoraportti tileittäin  Varastosta otoista ja varastoon sisääntuloista tehdään automaattisesti kirjaus nimikkeille määritellyn varastotilin mukaan. Kun tilit on määritelty oikein varastonimikkeissä ja varastotapahtumissa, pääkirjan tilin saldon tulee olla sama kuin Varastoraportti tileittäin -raportissa.  
Näytä koko artikkeli
08-12-2023 08:25 (Päivitetty 23-01-2024)
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 1204 Näytöt
Pro- ja Premium -versioissa on mahdollista ottaa käyttöön sähköisten ostolaskujen kierrätys.    Laskujen kierrätyksen käyttöönotto   Verkkolaskujen vastaanotto edellyttää sopimusta verkkolaskuoperaattorimme Apix Messaging Oy:n kanssa. Ks. tarkemmat ohjeet käyttöohjeesta Verkkolaskutuksen aktivointi.   Laskujen kierrätyksen voi aktivoida vain pääkäyttäjä valikossa Asetukset > Yrityksen tiedot > Yrityksen tiedot ruksaamalla valintaruudun Yrityksessä on käytössä laskujen kierrätys.   Laskujen vahvistajat   Laskuja voivat vahvistaa vain maksulliset lisäkäyttäjät. Valikossa Asetukset > Yrityksen tiedot > Käyttäjät voidaan määritellä henkilöt, joille annetaan oikeudet vahvistaa sähköisiä ostolaskuja. Mikäli laskuja vahvistavat eri henkilöt, käyttöoikeuksiin ei tarvitse määritellä vahvistajia, vaan kirjanpitäjä voi siinä tapauksessa valita itse laskuihin eri vahvistajat.   Mikäli käyttäjän on tarkoitus vahvistaa kaikki Vahvistamattomat ostolaskut -valikkoon tulleet ostolaskut, hänen käyttöoikeuksissaan voidaan lisätä rastit valintaruutuihin: "Sähköisen ostolaskun vahvistaja" ja "Lähetä automaattinen ilmoitus vahvistamista varten".  Tässä tapauksessa vahvistajalle lähetetään aina automaattisesti ilmoitus s-postitse, kun ohjelmaan on tullut sähköinen ostolasku, eikä kirjanpitäjän tarvitse lisätä laskujen vahvistajia laskuun käsin.     Ohjelman Premium-versiossa on mahdollista valita lisäksi "Näytä oletuksena vain vahvistamattomat laskut".  Kun kyseinen valinta on aktivoitu, käyttäjä näkee vain hänen vahvistettavakseen ohjatut tai hänen vahvistamansa ostolaskut valikossa “Vahvistamattomat ostolaskut“ tai “Ostolaskut“.   Jos lähetetään vahvistettavaksi vain osa laskuista, ei vahvistajaa kannata määritellä Käyttäjät-valikossa, vaan silloin kirjanpitäjä valitsee itse mitkä laskut lähetetään vahvistettavaksi.    Vahvistamattoman verkkolaskun lähetys hyväksyttäväksi   Huom! Mikäli saapuvan verkkolaskun toimittajaa ei ole mahdollista tunnistaa automaattisesti, vahvistusilmoitusta ei lähetetä ennen kuin toimittaja on lisätty vahvistamattomaan ostolaskuun. Kun ohjelmaan saapuu vahvistettava ostolasku ja laskun vahvistajan tiedoissa on valittu kohta “Lähetä automaattinen ilmoitus vahvistamista varten“, laskun vahvistaja saa automaattisesti sähköpostitse ilmoituksen vahvistettavasta laskusta.   Laskun voi hyväksyä suoraan sähköpostiviestissä olevasta linkistä tai kirjautumalla ohjelmaan ja vaihtamalla laskun tilan vahvistetuksi. Laskujen vahvistaja voi lisätä laskuun omia kommenttejaan. Kirjanpitäjä voi vasta vahvistuksen jälkeen tallentaa laskun ostolaskuna. Useampi laskujen vahvistaja: Mikäli kirjanpitäjä valitsee itse, mitkä laskut lähetetään vahvistettavaksi ja kenelle, lisätään vahvistaja laskulla painamalla: Lisää vahvistaja.     Valitaan vahvistajan käyttäjätunnus, syötetään tarvittaessa viesti ja painetaan Lähetä.     Laskulle jää tieto laskun tilasta.     Vahvistaja saa sähköpostitse ilmoituksen, että ohjelmassa on vahvistusta odottava lasku. Laskun voi hyväksyä suoraan linkistä tai kirjautumalla ohjelmaan ja vaihtamalla laskun tilan vahvistetuksi. Laskujen vahvistaja voi lisätä laskuun omia kommentteja. Kirjanpitäjä voi vasta vahvistuksen jälkeen tallentaa laskun ostolaskuna.    
Näytä koko artikkeli
22-01-2024 14:47 (Päivitetty 22-01-2024)
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 182 Näytöt
Myyntihinnat   Myyntihintoja ja alennuksia voi syöttää ohjelmaan:   valikossa Asetukset > Yleiset asetukset > Myyntihinnat ja alennukset myyntinimikkeen tiedoissa tai  asiakkaan tiedoissa. Ennen myyntihintojen ja alennusten lisäämistä, tulee määritellä Asiakasryhmät. Tämän pääset tekemään valikossa Asetukset > Dimensiot > Asiakasryhmät. Asiakkaat tulee tämän jälkeen luokitella näiden ryhmien mukaisesti.     Myyntihinnat-taulukkoon voidaan syöttää tuotteiden hinta, joka on määritelty tietylle asiakkaalle, asiakasryhmälle tai kampanjalle. Lisäksi on mahdollista asettaa aikaväli, jolloin vastaavaa hintaa käytetään laskulla. On myös mahdollista määritellä, voidaanko kyseisestä hinnasta myöntää alennuksia tai onko se lopullinen myyntihinta.   Mikäli myyntihintojen taulukossa ei ole määritelty hintaa eikä myöskään alennusten taulukossa määritelty alennuksia, otetaan myyntilaskuun hinta ja mahdollinen alennus myyntinimikkeen tiedoista.   Kohderyhmät   Jos kohderyhmäksi valitaan “Asiakasryhmä“, tulee “Nimi“-sarakkeessa valita asiakasryhmän nimi. Asiakasryhmä tulee olla lisätty etukäteen ohjelman valikkoon Asetukset > Dimensiot > Asiakasryhmät ja asiakasryhmä tulee olla määritelty asiakkaan tiedoissa.   Jos kohderyhmäksi on valittu “Asiakas“, tulee “Nimi“-sarakkeessa olla asiakkaan nimi oikeassa muodossa eli sen tulee olla täsmälleen sama kuin ohjelmassa oleva asiakkaan nimi. Nimike tunnistetaan nimikkeen tunnuksen mukaan, joten nimikkeen tunnuksen tulee olla sama kuin ohjelmassa oleva nimikkeen koodi. Nimikkeen nimi on informatiivinen ja sitä ei ole pakko täyttää.   Jos kohderyhmäksi on valittu “Kampanjat“, valitaan Myyntinimike, jota kampanja  koskee.     Päivämäärät   Taulukossa on myös mahdollista määritellä hintojen ja alennusten alkamis- ja päättymispäivä. Jos hinnan voimassaoloaikaa ei ole rajoitettu, jätä alkamis- ja päättymispäivä tyhjäksi. Jos haluat soveltaa hintaa jonain tiettynä ajankohtana, syötä alkamis- ja päättymispäivä. Kampanjoihin on aina määriteltävä aloitus- ja lopetuspäivä.   Esimerkki: jos yrityksessä on käytössä tukkuhinnat ja vähittäishinnat, suosittelemme syöttämään vähittäishinnat suoraan nimikkeen tietoihin ja tukkuhinnat myyntihintojen taulukkoon (molemmat hinnat voidaan syöttää myös myyntihintojen taulukkoon).    Lisää ensin asiakasryhmät (Tukkumyynti ja Vähittäismyynti) valikossa Asetukset > Dimensiot > Asiakasryhmät ja ryhmittele asiakkaat ryhmiin asiakkaiden tiedoissa.   Avaa sitten Myyntihinnat ja lisää rivi. Valitse myyntihintojen taulukossa kohderyhmäksi “Asiakasryhmä“, asiakasryhmäksi valitse “Tukkumyynti“, valitse nimike ja syötä siihen kyseiselle asiakasryhmälle määritelty hinta. Lisää tukkuasiakkaille asiakastietoihin asiakasryhmäksi “Tukkumyynti“.   Jos myyntihintojen taulukossa on esitetty lopulliset hinnat, joihin alennuksia ei enää myönnetä, ota rasti pois sarakkeesta “Alennus sallittu“.   Myyntihintojen sisäänluku   Jos myyntihintoja on paljon, voidaan hinnat tuoda ohjelmaan Excel-taulukosta. Myyntihinnat saat tuotua klikkaamalla painiketta Myyntihintojen siirto. Tämän jälkeen valitse hinnastoa koskeva tiedosto koneeltasi. Tuotujen rivien lisäksi voidaan hinnastoa täydentää juoksevasti lisäämällä seuraaville riveille uusia myyntihintoja asiakkaittain, asiakasryhmittäin tai kampanjoina. Myyntihintojen muuttamisen tai täydentämisen jälkeen paina Tallenna.   Voit tallentaa ohjelmassa olevan hinnaston Excel-muotoon klikkaamalla raportissa olevaa Excel-kuvaketta.   Hinnaston muokkaus   Ne rivit, joita myyntihintojen taulukossa ei enää tarvita, voidaan poistaa riveittäin klikkaamalla rivien päässä olevaa rastia. Hinnastoa päivittäessäsi poista olemassa olevat rivit klikkaamalla Poista kaikki rivit ja tuo Excel-tiedostosta ohjelmaan uusi hinnasto. Uuden hinnaston tuontitiedoston saat tallentaessasi vanhan hinnaston Exceliin. Sarakkeiden otsikoiden tulee olla Excelissä samat kuin myyntihintojen taulukon otsikot: Kohderyhmä, Nimi, Tunnus, Nimikkeen nimi, A-hinta, Valuutta, Alennus sallittu, Alku, Päättymispäivä, Yksikkö.     Alennukset   Konkreettisten hinnastojen (jos niitä käytetään yrityksessä) lisäksi on mahdollista ottaa käyttöön alennukset valikossa: Asetukset > Yleiset asetukset > Myyntihinnat ja alennukset > Alennukset.   Alennusten taulukossa voidaan määritellä alennuksia asiakkaille/asiakasryhmille sekä nimikkeille/nimikeryhmille. Kun kohderyhmäksi on valittu ”Kampanjat”, voidaan lisätä alennuskampanjoita kaikille asiakkaille. Kampanjoissa tulee olla aina määritelty alkamis- ja päättymispäivä.   Jos alennuksen voimassaoloaikaa ei ole rajoitettu, jätä alkamis- ja päättymispäivä tyhjäksi. Jos haluat soveltaa alennusta jonain tiettynä ajankohtana, syötä alkamis- ja päättymispäivä. Mikäli alennusten taulukossa ei ole määritelty alennuksia ja hintataulukossa on sallittu nimikkeiden alennukset, otetaan alennus myyntilaskuun myyntinimikkeen tiedoista.       Alennustaulukon muokkaaminen   Alennustaulukko voidaan tallentaa Exceliin klikkaamalla raportissa Excel-painiketta.   Kaikki tehdyt muutokset tulee tallentaa uusien alennusten tai kampanjoiden lisäämisen jälkeen painamalla Tallenna-painiketta. Alennusrivit, joita ei enää tarvita, voidaan poistaa rivi kerrallaan klikkaamalla rivin päässä olevaa roskakori-painiketta. Kaikki rivit voidaan poistaa yhdellä kertaa klikkaamalla Poista kaikki rivit-painiketta.   Hintojen ja alennusten siirtyminen laskuihin   Myyntihintoja tai alennuksia voidaan lisätä asiakkaan tietoihin (Myynnit > Asiakkaat) ja nimikkeen tietoihin (Myynnit > Nimikkeet) klikkaamalla Myyntihinnat tai Alennukset. Jos asiakkaalle tai nimikkeelle on lisätty jo aikaisemmin myyntihintoja tai alennuksia, näkyvät myyntihintojen ja alennusten tiedoissa kyseiselle konkreettiselle asiakkaalle/nimikkeelle voimassaolevat aikaisemmat hinnastot ja alennukset. Mikäli hintojen/alennusten taulukossa on kampanjoita, käytetään laskuilla ensisijaisesti kyseisen kampanjan hintoja tai alennuksia. Jos hintojen/alennusten taulukossa on samalla asiakkaalla/asiakasryhmällä päällekkäisiä hintoja, otetaan myyntilaskuun ensisijaisesti asiakkaalle määritelty hinta. Jos alennusten taulukossa on samalle nimikkeelle/nimikeryhmälle päällekkäisiä alennuksia, otetaan myyntilaskuun ensisijaisesti nimikkeelle määriteltyjen alennusten mukainen hinta.   Jos ohjelmassa on samalla kaudella päällekkäisiä hintoja tai alennuksia, käytetään myyntilaskussa lyhyemmän ajanjakson hintoja tai alennuksia.   Esimerkki: Jos yhdelle asiakasryhmälle on määritelty kaksi hintaa: 1.1.2020–31.12.2020 ja 1.2.2020–8.2.2020 ja myyntilaskun päivämäärä on 1.2.2020, otetaan laskuun lyhyemmän ajanjakson hinta, eli kaudella 1.2.2020–8.2.2020 voimassa oleva hinta.   Myyntilaskua kopioitaessa laskun rivien myyntihintoja ei päivitetä viimeisimmän voimassaolevan hinnan mukaan. Eli uudelle laskulle otetaan ne hinnat, jotka ovat kopioitavassa laskussa.   Myyntilaskujen laadinta toistuvien laskujen pohjalta   Myyntihintojen ja alennusten tietoja voidaan käyttää laadittaessa myyntilaskuja toistuvien laskujen kautta (Pro- ja Premium-versioissa). Vastaava asetus tulee tehdä etukäteen valikossa Asetukset > Yleiset asetukset > Myyntilaskun asetukset. Määrittele otetaanko hinta myyntilaskuun toistuvassa laskussa olevan hinnan mukaan vai myyntihintojen ja alennusten taulukosta.    
Näytä koko artikkeli
22-01-2024 07:04
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 124 Näytöt
Kaikki myyntilaskut, myös tavara- ja palvelumyynnit muihin EU-maihin, lisätään valikosta Myynnit > Myyntilaskut.   Laadittaessa myyntilaskua toiseen EU-valtioon on tärkeää muistaa, että tietoihin on lisätty oikea maa ja asiakkaan arvonlisäverotunniste. Laskun riveille valitaan sopiva nimike ja alv-kannaksi 0 %.   Euroopan unionin sisäisten myyntilaskujen laadinnassa voidaan käyttää ohjelmasta valmiiksi löytyviä nimikkeitä EU-maat palvelu (kirjanpitotili 3340 Yhteisöpalvelumyynti) tai EU-maat tav (kirjanpitotili 3360 tai 3300 Yhteisötavaramyynti muut EU-maat). Myös muita tavara- tai palvelunimikkeitä voi käyttää. Kyseisissä nimikkeissä arvonlisäverokanta on 0 %.   Mikäli haluat tulostaa laskun englannin, ruotsin- tai vironkielisenä, valitse asiakkaan tiedoissa myyntilaskun kieleksi vastaava kieli.   Tavaran myynti muuhun EU-maahan   Tavaroiden myynnistä tehdään myyntilasku ja myyntilaskun nimikkeeksi valitaan EU-maat, tav (Yhteisötavaramyynti) tai jokin muu tavaranimike. Alv-kannaksi tulee valita 0 %.     Kun laskun tallentaa, muodostaa ohjelma pääkirjaan kirjauksen: D 1701 Myyntisaamiset K 3360 Yhteisömyynti   Tavaran myynti tulostuu ALV-ilmoituksessa riville 311 Tavaran myynti muihin EU-maihin.    Palvelujen myynti muuhun EU-maahan   Palvelujen myynnistä tehdään myyntilasku kuten tavaran myynnistä, mutta myyntilaskun nimikkeeksi valitaan EU-maat, palvelu (Yhteisöpalvelumyynti) tai jokin muu palvelunimike. Alv-kannaksi tulee valita 0 %.     Kun laskun tallentaa, muodostaa ohjelma pääkirjaan kirjauksen: D 1701 Myyntisaamiset K 3340 Yhteisöpalvelumyynti.   Palvelujen myynti tulostuu ALV-ilmoituksessa riville 312 Palvelujen myynti muihin EU-maihin.   Yhteenvetoilmoitus   Euroopan unionin sisäinen myynti ilmoitetaan Omaveroon maittain ja asiakkaittain arvonlisäveron yhteenvetoilmoituksella kunkin kuukauden päättymistä seuraavan kuukauden 20. päivään mennessä. Esimerkiksi syyskuun myynnit pitää ilmoittaa viimeistään lokakuun 20. päivä.   Yhteenvetoilmoitus tehdään Omaveroon käsin. Saat tiedot yhteenvetoilmoitusta varten, kun olet tallentanut alv-ilmoituksen (Kirjanpito > ALV-ilmoitus: Lisää ALV-ilmoitus, Tallenna) ja painat Raportit > Arvolisäveron yhteenvetoilmoitus. Yhteenvetoilmoituksen voi lähettää Verottajalle myös TXT-tiedostona Ilmoitin.fi-palvelun avulla. Saat tiedoston Merit Aktivasta kun avaan ko. kauden alv-ilmoituksen ja painat Raportit > Yhteisömyynnin TXT.   Myynti Euroopan Unioniin ilmoitetaan myös ALV-ilmoituksen riveillä 311 Tavaran myynti muihin EU-maihin tai 312 Palveluiden myynti muihin EU-maihin. Alv-ilmoitus tehdään Omaveroon alv-kautta toisena seuraavan kuukauden 12. päivään mennessä. Esimerkiksi, jos alv-kausi on kuukausi, ilmoitetaan syyskuun alv marraskuun 12. päivään mennessä. Mikäli alv-kausi on neljännesvuosi, ilmoitetaan heinä-syyskuun alv:t marraskuun 12. päivään mennessä.
Näytä koko artikkeli
11-01-2024 14:59 (Päivitetty 12-01-2024)
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 188 Näytöt