Minun alueeni
Apu

Visma.net alustan vaihto

tekijä Sanna Ruosaari

Viime viikonloppuna Visma.net alusta vaihtui suunnitellusti. Muutosta on valmisteltu pitkään ja  Lokakuun alussa pääsimme tekemään muutosta valmistelevia töitä. Tuolloin Visma.net oli lyhyen aikaa pois käytöstä. Pidempi käyttökatkos oli viime viikonloppuna, jolloin varsinainen muutos tapahtui.

 

Huolellisesta valmistelusta huolimatta, kohtasimme odottamattomia haasteita. Haasteet valitettavasti näkyivät myös teille käyttäjille. Alkuviikosta kaikki käyttäjät eivät päässeet kirjautumaan ohjelmaan ja toiminta oli hidasta sekä epävakaata. Ongelmat toistuivat kaikissa Visma.netiä käyttävissä maissa. Pahoittelemme teille käyttäjille aiheutunutta haittaa ja harmia!

 

Alustan vaihdossa esiin tulleiden ongelmien ratkaiseminen, on ollut ykkösprioriteettimme koko tämän viikon ja monitoroimme edelleen tilannetta. Alkuviikosta esiin tulleet ongelmat saatiin ratkaistua hyvin pian niiden ilmenemisen jälkeen. Tällä hetkellä Visma.net:n suorituskyky on hyvä, parempi kuin ennen alustan muutosta.

 

Jatkamme edelleen tilanteen tarkkailua ja reagoimme mahdollisiin häiriöihin viipymättä.

_DSC0973 copy.jpg

1 Kommentti
RitvaA
CONTRIBUTOR *
tekijä RitvaA

On tietysti suhteellinen käsite, mikä on "hyvin pian" tuossa ongelmien ratkaisussa. Meille, jotka päivittäin käytämme joka ainut päivä taloushallinnon ohjelmaa työksemme, 1,5 päivän katko palvelussa ei ole kovin lyhyt aika. Käytännössä emme voineet tehdä mitään kirjanpitoa tuona aikana, kun systeemiin ei edes päässyt.

Sinulla ei ole yhtään suosikkia valittuna.