Minun alueeni
Apu

Päivitetty varautumissuunnitelma koronavirukseen / Uppdaterade förberedelseplan för coronaviruset

tekijä Ira Erixon (Päivitetty ‎13-03-2020 12:55 tekijä Ira Erixon VISMA )

Visma suhtautuu koronavirukseen erittäin vakavasti. Teemme yrityksenä kaikkemme suojataksemme asiakkaitamme, yhteistyökumppaneitamme ja työntekijöitämme. Seuraamme tiiviisti tapahtumien kulkua ja noudatamme viranomaisten suosituksia.

 

Olemme myös ryhtyneet toimenpiteisiin ja päivittäneet sisäistä ohjeistusta tartunnan leviämisen minimoimiseksi niin pitkälle kuin mahdollista. Haluamme omalta osaltamme kantaa yhteiskunnallista vastuuta ja olla mahdollisimman hyvissä ajoin liikenteessä. Teemme voitavamme tämän yhteisen haasteen edessä.

 

Esimerkkejä toimintaohjeistamme henkilöstölle:

 

  • Kaikkia etätyöhön kykeneviä pyydetään työskentelemään kotoa käsin. Myös asiakastapaamiset pyritään hoitamaan ensisijaisesti virtuaalisesti.
  • Lähtökohtaisesti työmatkustaminen on kiellettyä, myös kotimaassa. Sen sijaan virtuaalisia kokouksia tulisi käyttää niin usein kuin mahdollista.
  • Tarpeetonta vapaa-ajanmatkustusta pyydetään välttämään.
  • Sisäiset tapahtumat ja suuret kokoukset, jotka eivät ole kriittisiä, siirretään myöhempään ajankohtaan tai korvataan virtuaalisilla kokouksilla.
  • Työntekijöitä, jotka ovat palanneet matkalta korkean riskin alueella tai jotka ovat olleet yhteydessä jonkun kanssa, jolla on todettu olevan koronavirusinfektio, pyydetään työskentelemään kotoa seuraavan 14 päivän ajan oireista riippumatta.

Lisäksi huolehdimme erityisen tarkasti sisäisestä viestinnästä ja tiedotamme parhaat käytännöt tartunnan leviämisen estämiseksi. 

 

Tartunnan leviämisen estäminen yhteiskunnassa on kaikkien meidän tehtävä. Pyydämme ymmärtäväistä suhtautumista tilanteeseen ja suosimaan etäkokousvaihtoehtoja työntekijöidemme kanssa.

 

Vismalla on ohjeet, prosessit, jatkuvuussuunnitelmat ja tiimit käsittelemään mahdollisia poikkeustilanteita riippumatta niiden luonteesta. Varautumalla huolellisesti ennakkoon Visma pyrkii varmistamaan häiriöttömän palvelutuotannon ja sopimusvelvoitteiden täyttämisen myös poikkeustilanteessa. 
 
****

Visma tar coronaviruset på största allvar. Som företag gör vi allt för att skydda våra kunder, samarbetspartners och medarbetare. Vi följer kontinuerligt med hur läget utvecklas och iakttar myndigheternas rekommendationer.  


Visma har också vidtagit åtgärder och uppdaterat de interna anvisningarna för att minimera smittospridningen så långt det är möjligt. Vi bidrar genom att axla vår andel i det samhälleliga ansvaret och vara ute i så god tid som möjligt. Vi vill göra allt vi kan inför denna gemensamma utmaning.


Utdrag ur våra personalanvisningar:


  • Alla som kan jobba hemifrån ombeds göra det. Även kundmöten hålls i första hand digitalt.
  • Arbetsresor är inte tillåtna, inte heller inom landet. Virtuella möten ska ordnas i alla lägen där det är möjligt.
  • Personalen ombeds noggrant överväga icke-nödvändiga resor på fritiden.
  • Interna events och stora möten av icke-kritisk natur flyttas fram eller ersätts med onlinemöten.
  • Medarbetare som återvänder från en resa eller som haft kontakt med en coronavirussmittad person ombeds jobba hemifrån i 14 dagar oberoende av symptomutveckling.

Vi fäster särskilt stor vikt vid den interna kommunikationen och informerar om de bästa preventiva åtgärderna för att stävja smittospridningen. 


Vi bär alla ett ansvar för att förhindra virusspridningen i samhället. Vi hoppas på tillmötesgående i denna situation och att ni i stället för fysiska möten kan hålla onlinemöten med våra medarbetare.


Visma har anvisningar, processer, kontinuitetsplaner och team för att hantera eventuella undantagssituationer oberoende av typ. Genom omsorgsfulla förberedelser vill vi säkerställa att bolagets tjänster kan tillhandahållas utan störningar och att de avtalsenliga förpliktelserna kan uppfyllas även vid undantagstillstånd.

Sinulla ei ole yhtään suosikkia valittuna.