Kuvapankki - Mistä liikkeelle?
Kun sinulla on paperinen ostokuitti, joka pitää viedä kirjanpitoon, niin kuvapankki auttaa sinua. Helpoin tapa on ladata Visma Scanner mobiilisovellus ja kuvata kuitti puhelimella josta se lähetetään ePasselin kuvapankkiin. Sama pätee esimerkiksi paperisiin ostolaskuihin, eli kuvaa ostolasku puhelimella ja lähetä se kuvapankkiin. Jos ostolasku saapuu esimerkiksi sähköpostilla, eli sinulla on PDF-tiedosto niin voit suoraan koneeltasi ladata tiedoston kuvapankkiin odottamaan jatkokäsittelyä.
Kuvapankista löydät käsittelemättömät ostokuitit ja ostokuitit. Pääset katsomaan mahdolliset kommentit tai muokkaamaa niiden perustietoja kuten oston päiväystä ja summaa. Saat myös kuvan esikatselun auki helposti viemällä hiiren kuva-ikonin päälle. Nämä kaikki on tehty sinua varten helpoittamaan ostojen käsittelyä.
Kuittien ja ostolaskujen käsittely kuvapankista
Kuvapankissa olevien kuvien käsittelyyn on eri tapoja ja se kätevin tapa riippuu hieman siitä että onko sinulla esimerkiksi pankkiyhteyttä käytössä, jolloin kaikki pankkitapahtumat saapuvat automaattisesti Pankki ja kassatapahtumat toimintoon. Jos sinulla on pankkiyhteys käytössäsi, niin voidaan kuvitella esimerkiksi tilanne, että olet maksanut yrityksen pankkikortilla oston ja kuvaat kuitin kuvapankkiisi. Tällöin ostotapahtuma tulee tilitapahtumien mukana pankki ja kassatapahtumiin odottamaan kohdistusta. Tällöin sinun kannattaa myös kohdistaa tapahtuma Pankki ja kassatapahtumien kautta ja noutaa kohdistusta tehdessä liitteeksi kuva kuvapankistasi.
Kuvitellaan puolestaan tilanne, että sinulla on toiminimi ja olet ostanut omalla rahalla yritystoimintaan liittyviä hankintoja. Tällöin voit lähettää kuitin kuvapankkiin ja käsitellä tuon ostokuitin suoraan sieltä. Sinulla on Pankkitili valinnassa näkyvissä vaihtoehto Maksettu yksityistililtä jolloin osto tiliöityy kirjanpitoon yksityisostona.
Ja otetaan vielä esimerkkinä ostolasku, eli olet saanut paperisen ostolaskun jonka olet kuvannut kuvapankkiisi jatkokäsittelyä varten. Visma Scannerin älykkäällä kuvatunnistuksella kuvasta on mahdollisesti poimittu jo perustietoja kuten päiväys, toimittaja, summa ja ALV-tiedot, jolloin ostolaskun kirjaus kuvapanksita on nopeaa ja vaivatonta.
Kun kirjaat varastotapahtumat kirjanpitoon, niin ohjelma laskee varastoarvon muutoksen perustuen varastoon ottoihin ja varastosta ottoihin, jotka on tehty sen jälkeen, kun varastoarvo on viimeksi kirjattu kirjanpitoon. Käytetyt kirjanpidon tilit löytyvät kohdasta Yrityksen asetukset - Kirjanpidon asetukset.
1. Siirry kohtaan Varasto ja tuotteet - Varastomuutokset
2. Klikkaa alareunan painiketta Valitse päivä ja kirjaa kirjanpitoon
3. Kun olet valinnut päivän, niin ohjelma näyttää kirjanpidolliset arvot, jotka voit hyväksyä painikkeella Kirjaa kirjanpitoon
Huomioithan että kun varastotapahtumat on kirjattu kirjanpitoon, niin varastotapahtumia ei voida enää muokata, joten muista tehdä mahdolliset muutokset ja korjaukset ennen siirtoa. Mikäli huomaat siirron jälkeen, että sinulla on varastoon otto -tapahtumia joita pitäisi muokata, niin voit poistaa varastomuutos-tositteen kirjanpidonsta kunhan se on tositelajin viimeinen tosite. Poiston jälkeen tapahtumat palautuvat Siirtämättömät varastotapahtumat -välilehdelle takaisin.
Tuotteiden varastoon otto
ePasseli Varasto lisäosan avulla voit helposti syöttää tuotteet varastoon, kun olet vastaanottanut tuotteet toimittajaltasi.
1. Siirry kohtaan Varasto ja tuotteet - Varastomuutokset ja klikkaa ylhäältä Uusi varastoon otto.
2. Valite päiväys, jolloin tuotteet ovat saapuneet sinulle sekä kirjoita kuvaus tapahtumalle.
3. Mikäli olet lukenut tuotteille viivakoodit, niin lue tuotteet viivakoodin lukijalla ja syötä määrät ja hinnat. Mikäli sinulla ei ole viivakoodeja käytössä, niin hae tuotehausta tuote normaalisti ja syötä määrät ja hinnat.
4. Hyväksy varastoon otto klikkaamalla Luo varastotapahtuma tai tallenna varastoon otto luonnokseksi valikon Tallenna luonnos valinnalla, mikäli haluat jatkaa varastotapahtuman kirjausta myöhemmin.
Tuotteiden varastosta otto
Myyntitapahtumat vähentävät varastosaldoja automaattisesti, eli jokaisen myyntitapahtuman kohdalla luodaan automaattisesti varastosta otto -tapahtuma. Mutta jos myyntien ulkopuolelta halutaan ottaa varastosta tavaraa, esimerkiksi tuotehävikin sattuessa niin voit kirjata Varastosta otto tapahtuman.
1. Siirry kohtaan Varasto ja tuotteet - Varastomuutokset ja klikkaa yläreunan valikosta Uusi varastosta otto
2. Kirjoita varastosta otto tapahtumalle kuvaus
3. Valitse tuotteet jotka otetaan pois varastosta. Voit hyödyntää viivakoodinlukijaa jos olet syöttänyt viivakoodit tuotteille.
4. Syötä kappalemäärät tapahtumalle ja Luo varastotapahtuma tai tallenna tapahtuma luonnokseksi jatkokäsittelyä varten
Inventaarion laadinta
Inventaarion avulla täsmäytät varastosaldosi ja varastoarvosi. Kun lähdet laatimaan inventaariota, niin voit tulostaa myös inventaariolistan tuotteiden laskennan helpottamiseksi.
1. Siirry kohtaan Varasto ja tuotteet - Inventaario ja klikkaa ylhäältä Uusi inventaario
2. Valitse päiväys inventaariolle
3. Inventaarioon listautuu kaikki varastotuotteesi ja kenttään Vahvistettu varastosaldo voit syöttää tuotteiden määrän, jos se poikkeaa ehdoitetusta varastosaldosta
4. Jos et saa tehtyä inventaariota kerralla, voit tallentaa inventaarion keskeneräiseksi kun valitset inventaarion hyväksyntäpainikkeen valikosta Tallenna keskeneräiseksi
5. Kun inventaario on valmis, niin Hyväksy inventaario, jolloin ePasseli tekee varastotapahtumat automaattisesti joka täsmäyttää varastosaldot tuotteille
Katso vielä alla oleva video-ohje keskeisiin ominaisuuksiin:
Visma ePasseli Varaston käyttöönotto
ePasseli Varasto on lisäosa varastonhallintaan ja varastokirjanpitoon. Lisäosa on ainoastaan käytettävissä Visma ePasseli Standard ohjelmassa. Varasto lisäosa on hankittavissa ohjelman Appsit ja laajennukset sivulta.
Miten Varasto toiminnallisuutena auttaa sinua?
Varastotuotteiden saldot ovat hallinnassasi ja näin ollen tiedät aina myös varastoarvosi, joka lasketaan FIFO (First In First Out) periaatteella
Kun vastaanotat tuotteita, niin voit kirjata tuotteet helposti varastoon viivakoodinlukijalla
Voit siirtää varastoarvosi helposti kirjanpitoon, jolloin kirjanpitosi on ajantasalla vielä entistä paremmin
Pidä varastosaldosi ajantasalla manuaalisilla kirjauksilla eli jos yrityksellesi tulee esimerkiksi tuotehävikkiä tai tuote hajoaa myyntikelvottomaksi, niin voit poistaa sen varastostasi
Saat kattavan näkymän kaikista varastotapahtumistasi
Inventaarion avulla saat varastosaldot ja varastoarvon ajantasalle
Suorita varaston käyttöönotto-opas
1. Kun siirryt Varasto -toiminnallisuuteen, niin sinua pyydetään suorittamaan käyttööntto
2. Valitse kaikki varastotuotteesi ja syötä niille nykyiset varastosaldot ja hankintahinnat
3. Valitse tai hyväksy ohjelman ehdoittaman kirjanpidon tilit. Suosittelemme valitsemaan oman tositelajin varastotapahtumille, koska se helpoittaa kirjanpidon seuraamista.
4. Nyt Varastosi on käyttöönotettu ja se on valmis käytettäväksi!
Sähköisten ostolaskujen käsittely on vastaanottajalle helpompaa ja nopeampaa kuin perinteisen paperisen laskun käsittely. Tästä syystä haluamme siirtyä tulevaisuudessa lähettämään verkkolaskuja asiakkaillemme.
Jos sinulla siis on jo verkkolaskuosoite jota et vielä ole ilmoittanut meille, haluamme ensisijaisesti toimittaa laskut aina verkkolaskuina, joten lisääthän verkkolaskuosoitteesi laskutustietoihinne. Ymmärrämme toki, että kaikki yritykset eivät vielä voi vastaanottaa verkkolaskuja. Jos tilanteesi on tämä, ilmoitathan meille ainakin sähköpostiosoitteen, johon voimme tulevaisuudessa lähettää laskut.
Vähennetään yhdessä paperin kulutusta. Pienillä asioilla voimme vaikuttaa niin ilmastonmuutokseen kuin arjen sujumiseen.
Laskutusjärjestelmämme poimii laskutusosoitteet teidän omista yritystiedoista, jolloin voitte itse hallinnoida sitä, miten me lähetämme ePasselin käytöstä tulevat laskut yrityksellenne.
Alla on lueteltuna järjestys, miten järjestelmämme lähettää laskut:
Jos olette lisänneet verkkolaskuosoitteet laskutustietoihin, niin toimitamme laskut verkkolaskuina.
Jos verkkolaskuosoitetta ei ole, mutta sähköpostiosoite löytyy, niin toimitamme laskut sähköpostitse.
Jos ei ole verkkolaskuosoitetta eikä sähköpostiosoitetta, niin toimitamme laskut paperilaskuina postisoitteeseenne.
Pääsette hallinnoimaan näitä laskutusosoitteitanne seuraavasti:
Siirtykää Omat palvelut sivulle ( www.vismaonline.com )
Oikeasta yläkulmasta voitte klikata valikon auki, josta löydätte kohdan Yrityksen asetukset
3. Yrityksen asetukset -näkymästä saat muokkaustilan päälle kynä -kuvakkeesta
4. Muokkaa laskutustiedot ja tallenna muutokset
Visma ePasseli Standardiin ja Soloon voit nyt tuoda pankkitilisi tilitapahtumat CSV-tiliotteelta. Useimmat pankit tarjoavat maksuttomasti CSV-tiliotteen muodostuksen verkkopankista. Voit nyt tuoda tämän tiedoston avulla tilitapahtumat Pankki ja kassatapahtumat toimintoon.
1. Lataa verkkopankistasi CSV-tiliote ja tallenna se tietokoneellesi
2. Siirry Pankki ja kassatapahtumat toimintoon ja klikkaa oikean yläreunan Uusi pankkitapahtuma painiketta ja valitse Tiliotteen tuonti
3. Klikkaa Valitse tiedosto ja etsi tietokoneeltasi lataamasi CSV-tiedosto
4. Tiedostosta tuodaan kolme tietoa: Kirjauspäivä, Viite ja Summa. Valitse oikeat sarakkeet vastaamaan oikeita tietoja.
5. Kun pankkitapahtumat on tuotu ohjelmaan, niin voit hyväksyä avointen myyntilaskujen suoritukset ja kohdistaa muut tapahtumat kirjanpitoon / avoimiin ostolaskuihin.
Vinkkejä kohdistuksiin:
Kun tiliotteelta löytyy viitenumero, joka täsmää avoimeen myyntilaskuun niin ohjelma tekee alustavan kohdistuksen. Tämän voi kirjata Hyväksy painikkeella.
Jos on maksettu pankkitililtä lasku, joka löytyy Avoimet ostolaskut listalta niin klikkaa Kohdista -> Maksu ostolaskuun ja etsi pudotusvalikosta oikea ostolasku.
Ostokuitit voit kohdistaa Kohdista -> Muu nosto tai Ostokuitti valinnalla. Kun kirjaat ostokuitteja, niin voit liittää kuitin kuvan oikean reunan Liitä kuva painikkeesta. Ja parhaimman hyödyn saat ohjelmistostamme jos käytät Visma Scanner sovellusta ostokuittien skannaamiseen, niin ne löytyvät helposti ohjelmastasi.
Muut maksutapahtumat voit kohdistaa Kohdista -> Muu nosto valinnalla. Mikäli on kuluja, jotka toistuvat säännöllisesti, niin kirjanpitomallien avulla nopeutat kohdistusprosesseja paljon. Tällöin riittää että valitset listalta oikean mallin ja tapahtuma kirjaantuu kirjanpitoon oikealle kirjanpitotilille.
Onko sinulla palveluita, joita laskutat kuukausittain? Tai jäsenmaksuja joita pitäisi laskuttaa vuosittain? Visma ePasseli Laskutus ja Standard ohjelmissa voit luoda toistuvaislaskuja, jotka lähetetään automaattisesti asiakkaillesi.
Toistuvaislaskumallin luonti
1. Siirry Laskut toimintoon ja valitse Uusi lasku painikkeen pudotusvalikkonuolesta Uusi toistuva lasku
2. Sinulle avautuu uuden laskun kirjausikkuna ja toistuvaislaskumallin asetukset
3. Valitse oikeat asetukset toistuvaislaskumallillesi. Ohjeen alaosassa on selitteet kullekkin asetusvaihtoehdolle.
4. Kirjaa asetuksien jälkeen laskun perustiedot ja tuotteet. Valitse toistuvaislaskun lähetystapa alareunasta.
Huom. Pääset muokkaamaan laskumallin tietoja jälkeenkin päin ja toistuvaislaskumallin asetuksiin pääset klikkaamalla oikean yläreunan Vaihda laskumallin asetuksia painikkeesta.
5. Toistuvaislaskumallit tallentuvat omaan Toistuvat laskut näkymään. Pääset sieltä hallinnoimaan ja muokkaamaan toistuvaislaskumallin tietoja.
Toistuvaislaskumallin asetukset:
Kuvaus
Kirjoita kuvaava selite toistuvaislaskulllesi
Laskun päiväys
Valitse ensimmäisen laskun päiväys. Huomioi että et voi valita mennyttä päivämäärää. Esimerkiksi jos valitset seuraavan kuukauden 1. päivän, niin lasku luodaan jatkossa aina kuukauden 1. päivä. Jos taas valitset kuukauden 7. päivän, niin laskut luodaan jatkossa aina kuukauden 7. päivä.
Aikaväli
Voit valita aikaväliksi 1 kuukauden välein, 3 kuukauden välein, 6 kuukauden välein tai 12 kuukauden välein.
Viimeisen laskun lähetys
Valitaan päivämäärä, jolloin viimeinen lasku lähetetään. Esimerkiksi jos olet sopinut asiakkaasi kanssa että laskutat kuukauden välein sovitun summan 12 kuukauden ajan, niin voit asettaa toistuvaislaskutuksen päättymään 12 kuukauden päähän.
Tulosta kausi laskulle
Laskulle tulostetaan tieto kauden aikavälistä. Esimerkiksi voit valita Kuluva kausi, jolloin aikaväliksi tulostetaan laskun päiväyksen mukaan kuukauden ensimmäinen ja viimeinen päivämäärä. Jos esimerkiksi kuukausittain lähetettävän laskun päiväys on 1.9.2019, niin laskulle tulostuu kaudeksi 1.9.2019 - 30.9.2019.
Lähetä laskut automaattisesti
Voit aktivoida automaattisen lähetyksen toistuvaislaskullesi. Laskun lähetystapa valitaan toistuvaislaskumallin tallennusvaiheessa (Verkkolasku, Sähköposti tai Tulostuspalvelu). Jos et halua automaattista lähetystä, niin voit käydä luomassa laskut omassa Toistuvat laskut toiminnossa.
Myyntiryhmä määrittää mille kirjanpitotilille tuotteen myynti kirjataan. Ohjelmassa on oletuksena valmiita myyntiryhmiä jotka ohjaavat myyntejä oletustileille, mutta voit myös luoda itse omia myyntiryhmiä jossa määritetään mille kirjanpitotilille myynti halutaan kirjata.
Jos sinulla on ollut käytössä Passeli Laskutus, Passeli+ Lite tai Passeli+ Standard ohjelma entuudestaan, niin voit nyt siirtää asiakastiedot, tuotetiedot ja avoimet laskut ePasseli ohjelmaasi. Sinun tarvitsee vain ladata Migraatiotyökalumme ja tehdä siirto sen avulla. Alapuolelta löytyy myös video-ohje, niin näet miten helppoa tietojen siirto on. Mikäli sinulla ei ole vielä ePasselia, voit tästä tutustua siihen ilmaiseksi 30 päivän ajan.
Lataa ensiksi Migraatiotyökalu tietokoneellesi. Huomioi että ohjelma pitää ladata sille koneelle josta löytyy myös aiemmin käyttämäsi Passeli -ohjelma. Voit ladata migraatiotyökalun TÄSTÄ.
Jos olet ottanut jo ePasseli ohjelmasi käyttöön, niin sinun tulee nollata kaikki tiedot ePasselissa ennen tietojen tuontia. Huomioi että tietojen nollaus poistaa kaikki syöttämäsi tiedot ePasselistasi.
Jos sinulla on ePasseli avattuna, mutta et ole vielä suorittanut ohjelman ensimmäisen avauksen yhteydessä tehtävää aloitusopasta, niin voit siirtyä suoraan tietojen tuontiin.
Tietojen nollaus ePasselissa
1. Kirjaudu sisään ePasseli ohjelmaasi
2. Valitse Asetukset - Yrityksen asetukset
3. Asetuksien oikeasta reunasta löydät Nollaa yritystiedot otsikon ja alapuolella Nollaa -painike
4. Ohjelma pyytää lisävahvistuksen ennen tietojen nollausta. Syötä salasanasi avautuvaan kenttään ja suorita tietojen nollaus.
5. Sinut kirjataan ulos ohjelmasta automaattisesti kun tiedot on nollattu.
Tietojen siirto Passeli ohjelmasta ePasseliin
1. Avaa Migraatiotyökalu tietokoneeltasi
2. Kirjaudu Migraatiotyökalu -ohjelmaan sisään ePasselin käyttäjätunnuksella ja salasanalla
3. Valitse miten haluat tuoda avoimet laskut
Vie kaikki avoimet laskut -valinnalla viedään Passeli ohjelmasta kaikki ne laskut joiden tila on Avoin
Vie avoimet laskut alkaen -valinnalla viedään valitun päivämäärän jälkeen olevat laskut joiden tila on Avoin
Älä vie laskuja -valinnalla ei viedä lainkaan Avoimia laskuja ja siirrossa viedään vain Asiakas- ja tuotetiedot
4. Klikkaa Seuraava ja seuraavasta ikkunasta Aloita
5. Tiedot on nyt tuotu ePasseliin. Kirjaudu ePasseliin sisään ja suorita ohjelman ohjattu käyttöönotto valmiiksi tuoduilla tiedoilla.
Kurkkaa vielä video tietojen tuonnista:
Kun pankkiyhteys on aktiivinen ja pankkisi muodostaa sinulle tiliotteen, niin tilitapahtumat tiliotteelta tulevat automaattisesti ohjelmasi Pankki ja kassatapahtumat toimintoon.
Myyntilaskujen viitesuoritukset kohdistetaan automaattisesti viitenumeron perusteella avoimiin myyntilaskuihin. Tämän avulla sinun työsi helpottuu huomattavasti, kun myyntilaskujen suorituksia ei tarvitse itse enää kirjata.
Pankkiyhteyden avulla maksetut ostolaskut kuitataan tiliotteelta Maksettu tilaan. Eli vaikka ostolasku olisikin siirretty maksuun pankkiisi, niin maksu vahvistetaan vasta siinä vaiheessa kun raha on oikeasti lähtenyt tililtä. Tämän avulla voidaan varmistua siitä että ostolaskun maksu on mennyt läpi. Voit lukea lisää pankkiyhteyden avulla maksetuista ostolaskuista täältä.
Muut pankkitilillä tapahtuneet tilitapahtumat kohdistetaan manuaalisesti kirjanpitoon. Tämän avulla varmistetaan se että jokainen tilitapahtuma tulee käsitellyksi.
Huomioi että pankkisi toimittaa sinulle tiliotteen niin usein, kuin Web Services sopimuksessa on määritelty. Eli jos olet esimerkiksi valinnut aikaväliksi Kerran viikossa niin sinun myynti- ja ostoreskontrasi päivittyy ajantasalle aina tällöin kerran viikossa. Jos taas on valittuna Joka päivä niin tällöin reskontrasi on ajantasalla päivittäin. Normaalisti pankit tarjoavat vaihtoehtoja:
Joka päivä
Kerran viikossa
Kerran kahdessa viikossa
Kerran kuukaudessa
Joskus saattaa tulla eteen tilanteita, kun asiakkaasi on maksanut enemmän kuin mitä laskulla on avoimena. Visma ePasseli pitää huolen siitä että jokainen sentti tulee kirjattua myös kirjanpitoosi, niin kuin kuuluukin, ja tästä syystä ylimenevä osuus pitää kohdistaa erikseen suoritusta käsiteltäessä.
Alla kuvaan esimerkin, jossa asiakkaani on saanut laskun jonka summa on 34,67 EUR, mutta hän on maksanut kuitenkin summan 34,68 EUR.
1. Eli minun yritykselläni on avoimena lasku, jonka summa on 34,67 EUR.
2. Pankki ja kassatapahtumat -toiminnossa huomaan että suoritus on jäänyt kohdistamatta tiliotteeltani/pankkitapahtumistani, koska summa poikkeaa avoimesta saldosta. Kohdista painiketta klikkaamalla pääset kohdistamaan pankkitapahtumaa.
3. Ensiksi valitsen Tapahtuma liittyy kohtaan Suoritus myyntilaskuun ja etsin pudotusvalikosta oikean myyntilaskun. Huomioi että oikeassa alareunassa näytetään että kohdistamatta jää 0,01. Kun klikataan Lisää toinen niin pääset kohdistamaan tämän ylisuorituksen osuuden.
4. Valitse Tapahtuma liittyy kohtaan Talletus ja valitse Tyypiksi joko Oma tiliöinti tai esimerkiksi Korkotuotot. Jos valitset Oman tiliöinnin, niin valitse oikea Kirjanpitotili ja kohdista ylimenevä suoritus siihen. Korkotuotot -valinta kohdistaa ylimenevän osuuden Korkotuotot tilille. Klikkaa lopuksi Hyväksy , jolloin kohdistus hyväksytään.
5. Lopputuloksen näet alla. Eli suoritus on kohdistettu myyntilaskuun ja ylimenevä osuus on kirjattu omalle tositteelleen.
Oletko ostanut yrityksen hankintoja omalla rahalla? Tässä artikkelissa tutustumme miten merkitset oston kirjanpitoon ja miten merkitä rahan siirto omalle tilille.
Käymme läpi mitä toimenpiteitä ePasselissa pitää tehdä rakennusalan käännetyn arvonlisäverovelvollisuuden käyttöönottamiseksi, sekä laskun luonnin kun asiakas vastaa myynnistä suoritettavasta verosta.
Visma ePasseliin on lisätty uusia toiminnallisuuksia henkilötietojen käsittelyyn. Mikäli asiakkaasi tai toimittajasi pyytää henkilötietojen poistamista rekisteristäsi, niin voit pseudonymisoida pakolliset tiedot uuden toiminnallisuuden avulla.
Pseudonymisointi tarkoittaa sitä, että ohjelmassa olevat pakolliset henkilötiedot muutetaan muotoon, josta niitä ei voida enää tunnistaa. Kun pseudonymisointi tehdään, niin ohjelma päivittää asiakkaasi ja/tai toimittajasi pakolliset tiedot ***** muotoon. Ne tiedot, jotka eivät ole merkittyjä pakolliseksi, niin ne tiedot poistetaan. Tälläisiä tietoja ovat esimerkiksi sähköpostiosoite, puhelinnumero, asiakaskohtaiset muistiinpanot ja yhteystietojen tiedot.
Löydät pseudonymisointi työkalun, kun otat asiakkaan tai toimittajan tiedot auki ohjelmassasi. Kun pseudonymisoit asiakkaan tietoja, niin huomioi että asiakastiedot pseudonymisoidaan Tarjous ja Tilaustietojen osalta, mutta Laskutiedot jätetään ennalleen, koska Arvonlisäverolaki edellyttää että laskutiedot säilytetään vähintään 6 vuotta. Eli kun sinulla on yli 6 vuotta vanhempia laskutietoja niin silloin myös ne tiedot pseudonymisoidaan. Alla olevasta esimerkistä voit katsoa miten pseudonymisointi vaikuttaa asiakastietoihin.
Lisää GDPR:stä voit lukea ohjelmamme ohjeista.
Kun palkat ovat kirjattu manuaalisesti tositteelle, niin kuin tässä ohjeessa olemme kuvanneet, niin palkkamenot ovat odottamassa maksua 2961 - Palkkamenot (siirtovelat) kirjanpitotilillä.
Suosittelen luomaan myös tähän oman kirjanpitomallin. Voit luoda kirjanpitomallin kohdassa Asetukset - Kirjanpitomallit. Luo uusi kirjanpitomalli ja valitse Käyttötarkoitukseksi "Muu nosto", niin kirjanpitomallia voidaan käyttää kohdistuksiin tiliotteilta. Voit lukea tarkemmat ohjeet kirjanpitomallien luomiseksi täältä.
Aiemmassa esimerkissämme kirjasimme palkat tositteelle, ja maksettavaa palkkaa jäi työntekijälle 1589,50 EUR. Nyt kun palkka on maksettu yrityksen pankkitililtä työntekijälle, niin se näkyy tiliotteen tapahtumissa Pankki ja kassatapahtumat -toiminnossa. Mikäli teille ei tule tiliotetta suoraan ePasseliin, niin voitte luoda manuaalisesti myös tämän pankkitapahtuman tässä toiminnossa.
1. Klikataan Kohdista , niin saamme tämän pankkitapahtuman lisättyä kirjanpitoon
2. Valitaan Tapahtuma liittyy: Muu nosto ja valitaan noston tyypiksi aiemmin luomani tiliöintimalli Kuukausipalkat tiliotteelta
3. Valitaan lopuksi Hyväksy , niin maksu kirjaantuu kirjanpitoon