Minun alueeni
Apu

ALV-korotuksen vaikutukset verkkolaskut.fi:ssä

tekijä Tiia-Maria Hietala (Päivitetty ‎17-06-2024 13:03 tekijä Outi A VISMA )

Syyskuun alussa voimaan tuleva alv-korotus vaikuttaa luonnollisesti myös verkkolaskut.fi:hin. Ei kuitenkaan huolta, työstämme muutosta parhaillaan ja tulet saamaan päivityksen ajallaan. Onneksi tämä ei ole Visma Amplion historian ensimmäinen alv-muutos. Tiedämme siis mitä teemme.

Miten muutos vaikuttaa ohjelmistokehitykseen?

 

Ihan ensin suunnitellaan tarkasti ja kartoitetaan toimenpiteet.

Kuten aina, myös alv-korotuksessa hyvä taustatyö on kaiken perusta. Olemme kartoittaneet tarvittavat toimenpiteet ja tiedämme nyt miten muutokset tulee toteuttaa niin, että et oikeastaan edes huomaa minkään muuttuneen.

 

Seuraavaksi toteutamme muutokset ja testaamme.

Muutokset toteutetaan ensin testiympäristöön ja testataan huolellisesti. Onneksi testaukseen on vielä paljon aikaa. Näin voimme varmistua, että asiakkaille jaettava päivitys on varmasti toimiva ja voitte luottaa ohjelmaan.

 

Päivitys julkaistaan asiakkaille elokuun aikana.

Tulemme kertomaan tarkasta päivästä ja päivityksen sisällöstä tarkemmin elokuun aikana. Ei siis huolta. Saat päivityksen ajallaan ja infoa sen sisällöstä sekä sähköpostilla, että täällä Visma Communityssä.

 

https://www.vero.fi/yritykset-ja-yhteisot/verot-ja-maksut/arvonlisaverotus/arvonlisaveroprosentit/Yl...

5 Kommentit
Seppo Mäkelä
CONTRIBUTOR *
tekijä Seppo Mäkelä

Alv-päivityksellä alkaa olla kohta kiire!

Esimerkiksi vuokra- tai takuuvuokralaskut 14 päivän maksuajalla pitäisi lähettää runsaan viikon päästä. Ehtiikö valmiiksi?

JessicaJolanda
CONTRIBUTOR **
tekijä JessicaJolanda

Päivitys luvattiin ajoissa, mutta eipä sitä näy vieläkään?!

Nyt pittää jo käyttää toista ohjelmaa laskujen kirjoittamiseen.

Jasse K
VISMA
tekijä Jasse K

Hei!

Alv-kannan muutos ohjelmaan tulee lähiaikoina. Tässä kohtaa voimme sanoa, että julkaisu tapahtuu ensi viikolla, tai viimeistään sitä seuraavan viikon alkupuolella.

haikala
CONTRIBUTOR *
tekijä haikala

Kovat on puheet, mutta vieläkään ei näy päivitystä...

Jasse K
VISMA
tekijä Jasse K

Hei,

Alv-kannan muutos ohjelmaan tulee 26.8. maanantaina.

Pysy kärryillä!

Klikkaa artikkelin oikeasta yläkulmasta kolmea pistettä ja "Tilaa". Näin saat ilmoitukset suoraan postilaatikkoosi, kun artikkeliin tulee jotain uutta. Valitse oikealta asetusvalikosta tilaa, niin pysyt mukana!