Minun alueeni
Apu
Kero
CONTRIBUTOR ***

Myyntitilaukset ja laskutus

tekijä Kero

Onko Sovelluspalveluun tullut joku päivitys, joka avaa joka kerta Novan Myyntitilaukset ja Laskutuksen uudistetussa muodossa? Viime viikolla se vielä muisti, jos oli avannut vanhaan muotoon. Alkoi tuntumaan virheeltä Sovelluspalvelun käyttöönotto, jos tällä yritetään pakottaa vaihtamaan uuteen muotoon? Onko siis täppää, jolla Nova muistaisi valinnan?

Uusi versio on jotenkin epäselvän ja hailakan näköinen.

Suurin syy minulle kuitenkin vanhan version käytössä on manuaalisten suoritusten kirjausikkuna. Meille tulee paljon maksuja ulkomailta, joissa ei viiteautomatiikka toimi. Vanhassa versiossa ikkuna on kämmenen kokoinen ja siinä näkyy kaikki tarpeellinen. Uudessa versiossa tarvitsisi metrin levyisen näytön, jotta näkisi käteisalennukset ym. Pankkikulkut kirjaan muut kulut kohdan kautta. Palkkeja ei voi myöskään siirtää itselle sopivampaan kohtaan. Ärsyttää siis suunnattomasti veivata sivusuunnassa, kun päivässä pitää jopa kymmeniä suorituksia kirjata käsin. Olen ihmetellyt, että olenko tosiaan ainoa, jota tämä häiritsee ja se, ettei käyttäjiltä ole kysytty yhtään mitään uudistusten yhteydessä. Vai olenko sitten ainoa Novan käyttäjä, joka kirjaa ulkomailta tulevia suorituksia. 

Vanhaankin versioon olisin kaivannut sujuvampaa kirjausikkunaa. Käteisalennuksen laskemiseen tarvitsisi napin, jolla se laskee käteisalennuksen, vaikka se käytettäisiin kuukauden myöhässä. Tätä tapahtuu, emmekä me ainakaan sitä ala ulkomailta perimään. 

Meillä on 9 käyttäjää Novalla ja yksikään ei ole ottanut uutta versiota käyttöön. Ehkä osin muutosvastarintaa, mutta olisiko Vismalla silti peiliin katsomisen paikka, että miksi näin?

12 VASTAUSTA12
Accepted solution
Olli Hietala
VISMA

tekijä Olli Hietala

Hei,

Visma Sovelluspalveluun tullaan palauttamaan MT ja LA ohjelmien osalta toiminnallisuus, että toistaiseksi voi edelleen käyttää oletuksena vanhoja ohjelmia. Asiasta on juuri julkaistu uutinen.

Kiitos vilkkaasta keskustelusta uudistettujen ulkoasujen osalta. Olemme mm. sovellustuen toimesta välittäneet asiakkailta tulleita palautteita eteenpäin ja toivon mukaan saamme niiden pohjalta uudesta ohjelmistosta entistä toimivamman ja intuitiivisemman käyttää. 

Palautetta kannattaa varsinkin tässä vaiheessa kirjata mahdollisimman tarkasti omin sanoin esimerkiksi tähän keskusteluun tai sovellustuki@visma.com osoitteeseen niin saamme käyttäjien kokemuksia tuotekehityksen tiedoksi.

-Olli, Visma Sovellustuki

Marko Koivuniemi
ACTIVE CONTRIBUTOR *

tekijä Marko Koivuniemi

Hyviä kommentteja. Ehkä myös seurausta siitä, että on-premises -käyttäjät ovat sivuraiteilla ja päivitykset tulevat todella pitkällä viiveellä. Selkeä muutos kun tässä on Novan matkassa koettu ylä- ja alämäkiä vuodesta 2008. 

Ymmärrän että käyttäjiä pusketaan ja työnnetään ja houkutellaan ja puolipakotetaan SaaS-käyttäjiksi mutta vaakakupissa on myös se, että omalla palvelimella Novaa käyttäjien suurempi osuus on kokeneita käyttäjiä, jotka myös osaisivat heti antaa täsmällistä palautetta muutoksista. Toki se ei auta jos palautetta ei kuunnella. Tuolla uusien sovelluspalvelujen version uutisessa on aika paljonpuhuva kommentti: "Aivan liian hidaskäyttöinen, päivässä kun meillä tehdään sata+ käteiskuittia." Miten on testausprosessi toteutettu jos tuollainen asia on jäänyt huomiotta? 

Nyt olisi ryhdistäytymisen paikka. 

Hxfin1
CONTRIBUTOR *

tekijä Hxfin1

Hei,

 

Komppaan tämän palstan kirjoittajia. Aina kun uusi laskutus aukeaa (pakotetusti) niin ensimmäisenä katse "harhailee" 🙄 Yleisnäkymä täysin vetinen. Ei mitään makua, hajua ja värit kuin lonkerossa marraskuulla. Ei riittäviä värikontrastikorostuksia taustalle tms.

Sitä kun vanhaa muistelee - jo viime vuosituhannen puolelta - niin miettii sanontaa että miksipä sitä vanhaa muuttamaan. No, nyt muutettiin. Fontit ovat jees, asettelu yms. muutokset, niihin tottuu varmaankin taas.

Tuoterivien korkeutta tms. ei voi muuttaa. Toivottavasti tähän tulee muutos luvattujen taulukkomäärittelyjen myötä. Mutta ne värit ja kontrastit.. kaippa siellä Visman päässä otetaan näistä koppia, ei ole ihan vähämerkityksellinen asia. Onko koskaan harkittu eri väripohjien skinejä?

 

Aika paljon on vielä toiminnallisuuteen liittyviä asioita mm.

- laskutuksella varastonpaikan syöttö rivillä/muuttaminen lennosta, ennen pääsi nuolella rivien syötön jälkeen vain alas ja oikea varastopaikan nro ja taas nuolella jne. Näin esim. kun laskutetaan eri varastoista toimitettuja samalla laskulla. Nimikkeitä kun 30-60 niin uudessa versiossa hidasta, nyt vaatii enterin joka paikkaan.

- keräyslähete ei muodostu keräyslaskuilla, tai ns. hätäkeräilyssä joka pikainen välivaihe ennen laskua kun esim. asiakas pamahtaa noutovarastolle tiskin taakse. Ollut tosi näppärä toiminto. En ymmärrä miksi (me) ei saada toimimaan tuossa uudessa. (lalah.rpt)

- juurikin nuo ulkkisuoritusten kirjaukset.

- ihmeellinen hitaus tai ajatustauko osassa toimintoja.

 

Hieno asia että voi jättää ehdotuksia tuonne ideat osioon, mutta näistä epäkohdista suurin osa jättää kommentoimatta yhtikäs mitään. Käyttäjiä on paljon, näin pieni % palautteesta mitä esim. tässäkin keskustelut -osiossa on tulisi ottaa nyt tarkasti haltuun. Hevijuuserit näkee kyllä heti mikä mättää.

Maija Jussila
CONTRIBUTOR ***

tekijä Maija Jussila

Kirjaan ihan samalla tavalla. Siksi en ole ottanut uutta laskutusta käyttöön ja ärsyttää ihan nuo samat asiat. Meillä vielä lisänä, että tuokaan suoritusikkuna ei tuo muille kuluille (jota käytän juurikin pankkikulujen kirjaamiseen) kustannuspaikkaa. Eli jokaisen kirjauksen jälkeen on mentävä kustannuspaikka erikseen laittamaan. Se todellakin syö "miestä". Enkä huomannut että myyntitilausten pyöristysvirhe olisi korjaantunut uudessa versiossa vaikka sitä luvattiin. En tosin enää pitkään aikaan ole luottanut Visman tarinoihin. Ihan selvissä asioissa kiistetään ja väitetään vastaan. Muutoket tehdään jossain korkeammalla taholla ja niihin on käyttäjän sopeutuminen. Pitkään miettinyt kun yhtä huonoja ohjelmia saa paljon halvemmalla, että mistä me oikein maksetaan 😕

Olli Hietala
VISMA

Hei @Maija Jussila,

Kiitos viestistäsi. 

Suosittelen kirjaamaan manuaali- ja suoritus-ikkunaan sekä yleisesti uuteen Laskutukseen/Myyntitilauksiin liittyvät kehitystoiveet Ideat-osioon täällä Visma Communityssä niin sitä kautta toivettasi voidaan käsitellä. Muut asiakkaat voivat myös kommentoida ja peukuttaa toivettasi ja näin tuotekehityksessämme voidaan paremmin huomioida asiakkailtamme tulevia kehitysideoita. 

Asiakkaan omin sanoin kuvattu kehitystarve on usein tehokkain sillä emme esimerkiksi sovellustuessa aina tiedä käyttäjien arjesta aivan kaikkea joten siksi ohjeistamme kirjaamaan kehitystoiveet itse Visma Communityn Ideat-osioon.

Mielestäni idea esim. kustannuspaikan lisäämisestä manuaalisuoritus- ikkunaan on hyvä sillä sitä ei sieltä tällä hetkellä löydy.

Pyöristyksen osalta viittaat mahdollisesti ohjelman laskentalogiikan muutoksesta joka liittyy brutto-tavan käyttöön? (https://community.visma.com/t5/Visma-Nova-kayttovinkit/Laskutuksen-brutto-tapa-ja-mahdolliset-sentti...) Tältä osin ohjelmaan ei ole toistaiseksi tehty muutoksia eli jos käytetään brutto-tapaa niin tuo ohjeistus on edelleen voimassa. Ohjeistuksena on myös tällä hetkellä, että jos senttieroja haluaa brutto-tavalla olevalla laskulla muokata niin se onnistuu syöttämällä laskun riveille erillinen pyöristysrivi. 

Sovellustukeemme voit jättää myös tiketin osoitteeseen sovellustuki@visma.com. Tiketin käsittelyn nopeutta voi parantaa kirjaamalla lähtötiedot tiketille mahdollisimman tarkasti jotta pääsemme heti asian tutkinnassa eteenpäin. Vinkkejä tiketin kirjaamiseen löytyy ohjeet-sivustoltamme tästä linkistä.

Terveisin,

Olli, Visma Sovellustuki

Mira Mäkinen-Saarikko
CONTRIBUTOR ***

tekijä Mira Mäkinen-Saarikko

On Prem asiakkaana emme ole voineet käyttää uutta laskutusta hitausongelman vuoksi (mm. ohjelman aukaisu, uuden laskun tekeminen ja manuaalisuoritukset). Olen ensimmäisen kerran ollut asiasta yhteydessä elokuussa -21 , tietokanta tarkastettu ja SQL serveri päivitetty, viimeisin tieto, että vaikuttaisi olevan meillä ympäristöstä johtuvaa....no tiedä sitten, mutta onneksi on vielä vanha puoli  mitä käyttää.

NikHenSeb
CONTRIBUTOR **

tekijä NikHenSeb

Terve, On vähän keskeneräinen. Manuaali suoritukset ei toimi. Yrittäkää seuraavan kerran kokeilla ohjelmaa ennen julkaisua. ( Ohjelma ehdottaa tulostettavaksi muodostettuja suoritustositteita. Suoritustositteet voit tulostaa myöhemmin valinnalla Tulostus | Suoritustosite, josta valitset Manuaali- ja ulkomaansuoritus tai Saapuvat viitemaksut. Ei toimi !!! )

tekijä Sanna Ruosaari

Hei,

 

Kiitos huomioista. Sovelluspalveluun julkaistussa päivityksessä tosiaan uusi myyntitilaus- ja laskutus sovellus avautuvat oletuksena käyttäjälle, lisätietoa voit katsoa tästä uutisesta.

Taulukkomäärityksen avulla käyttäjä voi muokata manuaalisuoritusten sarakkeita ja sarakejärjestystä, käyttövinkin löydät täältä.

Kero
CONTRIBUTOR ***

tekijä Kero

Kiitos vastauksesta. Tuon oletuksena avautumisen soisi poistuvan ja jäävän edellisen valinnan mukaan päälle. Kokeilin uudessa laskutuksessa muokata manuaalista suoritusikkunaa. Se toimii, mutta tarpeelliset sarakkeet eivät silti mahdu yhteen näkymään. Skrollaus hidastaa tekemistä. Vanhassa ikkunassa tarpeelliset ruudut  ovat päällekkäin, eikä sivusuunnassa peräkkäin. Tuohon toivoisin korjausta eli paluuta vanhaan suoritusikkunaan. Siihen vielä pakotettu käteisalennus -toiminto, niin homma kunnossa.

SariMa1
CONTRIBUTOR **

tekijä SariMa1

Manuaalisuoritusten tekeminen uudessa laskutuksessa on todella hidasta, "not responding"  pyörii näytössä kun yrittää suodattaa nimellä, summalla, millä tahansa.  Tähän nopeuteenkin on luvattu parannusta ( hitaus on kuulema teidän yhteistyökumppanista johtuva ominaisuus) Teille on myös

toimitettu meidän tietokantaa asian testaamiseksi. Meillä on käytössä 10.4 ja yhteistyökumppanin palvelimella.

Parannuksia odotellen.

Marja-Liisa Hyvärinen
CONTRIBUTOR **

tekijä Marja-Liisa Hyvärinen

Uudistetussa versiossa on mm. tuo ominaisuus ns. uudistettu, huonommaksi. Olen samaa mieltä eli a) väritys on hailakka, jonka vuoksi nopea havainnointi on heikompaa ja b) osa toiminteista on jätetty kokonaan pois. Osa asioista tulee varmaan ajan myötä tutummaksi ja puutteisiin sopeutuu, mutta toivoisin, että osat, jotka toimivat hyvin vanhassa, olisivat toimineet myös uudessa.

SariMa1
CONTRIBUTOR **

tekijä SariMa1

Hei,

Täällä toinen paljon ulkomaan suorituksia käsin kirjaava.  Ei puhettakaan että voisi ottaa uuden laskutus-

ikkunan käyttöön.    Alussa tästä aktiivisesti huomautin Vismalle, mutta vastaus oli, että käytä vanhaa

kun uutta sovellusta vielä parannetaan ajan kuluessa. Toinen vastausvaihtoehto on, että seuraavassa

versiossa tähän tulee parannuksia.  No, ei ole tullut.

Samojen ongelmien kanssa täällä painisken.  Henkilöt jotka kehittävät sovellusta, voisivat perehtyä

tosielämän tilanteisiin ja haasteisiin.

 

Sinulla ei ole yhtään suosikkia valittuna.