Minun alueeni
Apu
Anonymous
Entinen jäsen

Palkkalaskelma s-postiin??

tekijä Anonymous

Hei, minnekkä on hävinnyt mahdollisuus lähettää palkkalaskelmat työntekijöille s-postiin??

 

En ole kuullut edes juttua että tällainen mahdollisuus häviäisi pois!!!!

 

Toiminto takaisin ja äkkiä!!! Meinaatteks ettei ole muuta tärkeää tekemistä ennen vuoden vaihdetta/joulua kuin tämmöisten selvittely...

 

Anne Hannula

 

18 VASTAUSTA18

tekijä Katja Salminen

Hei, 

 

kiitos monipuolisesta palautteesta. Pyrimme jatkossa tiedottamaan asiakkaita paremmin tulevista muutoksista. Aloitimme tiedottamisen keväällä 2019, mutta valitettavasti viesti ei ole kaikkia tavoittanut.

 

Pyynnöistä huolimatta, emme tule palauttamaan sähköpostien massalähetystoimintoa. Muutoksella on haettu tietoturvallisempaa ja teknisesti toimivampaa ratkaisua.

 

Katja Salminen

Visma Nova Tuotepäällikkö

Anonymous
Entinen jäsen

tekijä Anonymous

Hei

 

Onpa hyvin valitettavaa Visman kanta asiaa.

Kuten jo edellä lukee tietosuojavaltuutetunkin mielipide :

Lehdistössä asti kohistiin isosti, ettei palkkalaskelmia saa enää lähettää käyttäen normaalia sähköpostia. Kuitenkin jo aiemmin tietosuojavaltuutettu otti aiheeseen kantaa ja totesi, että palkkalaskelman saa laittaa suojaamattomalla sähköpostilla jatkossakin, jos palkansaaja antaa itse siihen luvan.

 

Leikkiikö Visma nyt 'jumalaa' ja päättää toisten puolesta asiat.

Mitenkäs näille ihmisille, kenellä ei ole pankkitunnuksia, vain pikapankki, toimitetaan palkkalaskelma? On myös sellaisia ihmisiä olemassa.

 

Tämä, palkkalaskelman lähettäminen s-postilla oli yksi hyvin merkittävä syy miksi minulla on Visman Nova käytössä.

Eikai tässä voi muuta kuin jaloillaan äänestää.... vakavasti harkintaan.

Mitä seuraavaksi päätätte puolestamme, ilman että mikään laki vaatii!!

 

Terveisin hyvin harmistunut käyttäjä.

Anonymous
Entinen jäsen

tekijä Anonymous

Samaa mieltä, ehdottomasti sähköpostilähetys takaisin! Tänään meneekin työpäivä siinä, että skannailen tulostetut palkkalaskelmat jokikisen erikseen sähköposteihin työntekijöille. Nyt niissä näkyy sotut ja tilinumerot ja kaikki! (niitä ei saa lomakemäärittelyissä enää piilotettua) Että hienosti hei toteutuu tietoturva!

 

terv. palkanlaskija jota v*****aa niin ettei veri kierrä

Marko Koivuniemi
ACTIVE CONTRIBUTOR *

Ison toiminnallisuuden palauttaminen /uudelleenohjelmointi ei onnistu parissa päivässä testauksineen. Tässähän GDPRKLSTANATTU -säädäntöjen noudattaminen ymmärtääkseni vaatisi uuden ominaisuuden eli jonkin täpän joka kertoisi että suostumus asiaan on pyydetty ja se pitäisi tietysti pyytääkin ja sitten olla mietittynä mitä ja miten muille tehdään. Kieltämättä tuo verkkopalkka herätti kiinnostusta vasta kun se tuli vastaan tässä säikeessä, meillä on joka tapauksessa paperiversiot vielä toimitettu. Ei näitä muutoksia tietysti asiakkaiden kiusaksi tehdä mutta toki jokainen muutos pitäisi olla dokumentoituna. Esim. meillä jostain syystä räätälöidyt laskupohjat lakkasivat toimimasta oikein Nova 10:n jälkeen mutta eiköhän tuohonkin selvyys ja järki löydy.

ProKimmo
CONTRIBUTOR **

Jos tietojärjestelmiä tahtoo tietoisesti tai törkeällä huolimattomuudellaan käyttää väärin se taatusti onnistuu. Liioin ei kannattaisi kysellä perustuslakivaliokunnan mielipidettä jokaiseen ongelmaan vaikka tuo siltä on vaikuttanutkin (esim. sotesoppa). Veikkaanpa monen kuluttajamarkkinoilla toimivan yrityksen rikkovan GDPRn ohjeita tallentamalla yksityishenkilöiden sotuja, syntymäaikoja, osoitetietoja jne. ja miksaavansa näitä erilaiseen markkinointiviestintään ja kaupalliseen kirjeenvaihtoon. Edessä olisi loputon suo jos kaikkeen kysyttäisiin vastaanottajan lupa, dokumentointia varten tietojärjestelmiin luotaisiin kymmeniä rastitusvaihtoehtoja ja itse toteutus hoituisi usealla eri tavalla. Inhimillisen virheen mahdollisuus kasvaisi hyötyjä suuremmaksi.Tätä on syytä pohtia niin EU-tason direktiivien laatijoiden, kansallisen valvonnan, softakoodarien, työssään ohjelmia käyttävien kuin ravintoketjun päässä olevan pienen ihmisenkin. Korjaavat toimenpiteet ottavat aikansa, kyse on enemmänkin asenteesta ja tahdosta kuunnella omia asiakkaitaan.

 

 

Accepted solution
Kotipirtti11
CONTRIBUTOR *

tekijä Kotipirtti11

Eikö siellä vismassa reagoida näihin viesteihin, heti takaisin palkkalaskelman sähköpostiin lähtetys!!

Täytyy varmaan vaihtaa ohjelmistotoimittajaa.....

Anonymous
Entinen jäsen

tekijä Anonymous

Säpo-toimitus ehdottomasti palautettava!

Marko Koivuniemi
ACTIVE CONTRIBUTOR *

tekijä Marko Koivuniemi

Ehkä kannattaisi miettiä linjausta uudelleen. Lainaus eräästä hyvästä kirjoituksesta:

Lehdistössä asti kohistiin isosti, ettei palkkalaskelmia saa enää lähettää käyttäen normaalia sähköpostia. Kuitenkin jo aiemmin tietosuojavaltuutettu otti aiheeseen kantaa ja totesi, että palkkalaskelman saa laittaa suojaamattomalla sähköpostilla jatkossakin, jos palkansaaja antaa itse siihen luvan.

Kohu on joka tapauksessa ollut sitä luokkaa, että taitaa olla helpointa reagoida siihen. Mutta kannattaako kaikki yrityksen sähköpostit tämän vuoksi salata? Tuskin. Sitä paitsi palkkalaskelma lähtee tietojärjestelmän palvelimilta, ei yrityksen omasta sähköpostista. Toki sekin onnistuu, jos yrityksessä halutaan tehdä turhaa työtä.

 

ProKimmo
CONTRIBUTOR **

Jos Novaa ajetaan yrityksen omalla palvelimella ja firmalla on oma sähköpostipalvelin - ja itse asiassa tämäkin voi olla hankittu ostopalveluna - niin palkkalaskelma ei taatusti lähde mistään vieraista tietojärjestelmistä. Pilvi- ja tilitoimistopalvelut ovat sitten asia erikseen. Sähköposteista voi myös salata vain tietyt tilit, esim. avainhenkilöiden, ja joihin palkanlaskijankin voi liittää. 

Anonymous
Entinen jäsen

tekijä Anonymous

Komppaan Annea! Palauttakaa sähköpostilähetys!

Anonymous
Entinen jäsen

tekijä Anonymous

Vaadin myös palkkalaskelmien lähetystavan palauttamista! Miksi vaihtaa hyvää joka🤔 on toiminut ja palvellut hyvin...

Anonymous
Entinen jäsen

tekijä Anonymous

Moi, voisiko joku liittää tähän Nova 10 version Palkanlaskennan käyttäjän käsikirjan? Kiitos!

Ronnie Ollila
CONTRIBUTOR *

tekijä Ronnie Ollila

Tämmöistä oli visma kesällä tiedottanut sähköpostilla kesällä.

 

Palkkalaskelma tietoturvallisesti verkkopalkkana

Palkkalaskelmien lähetysmahdollisuus sähköpostilla suoraan Visma Nova palkanlaskennasta tullaan poistamaan ennen vuodenvaihdetta julkaistavan Visma Nova 10 version myötä. Muutoksella haluamme varmistaa sekä palkanmaksajan, että palkansaajien henkilötietojen käsittelyn tapahtuvan mahdollisimman tietoturvallisesti.

 

Korvaavana lähetystapana suosittelemme tietoturvallisempaa verkkopalkkalaskelmaa. Visma Verkkopalkan avulla voit lähettää palkkakuitin suoraan Visma Novasta palkansaajan verkkopankkiin. Käyttämällä verkkopalkkalaskelmaa sähköpostin sijaan saat palkkalaskelmat toimitettua varmasti ja tietoturvallisesti vastaanottajalle.

 

Käyttöönotto on helppo ja vaivaton eikä se maksa mitään, vaan palvelusta maksetaan käytön eli toimitettujen palkkalaskelmien mukaan.

 

Palkkalaskelmien sähköisestä jakelusta pääset lukemaan lisää Visma Nova palkanlaskennan käsikirjasta. Suosittelemme siirtymistä verkkopalkkalaskelman käyttöön pikimmiten.

 

-Ronnie

Leila Riihiluoma
CONTRIBUTOR *

Palkanlaskennan ohjeessa on tällainen lause, tarkoittaako tämä siis sitä, että erillisellä sovelluksella kuitenkin voi suoraan lähettää laskelmat saajan sähköpostiin vai tarkoittaako tämä verkkopalkkaa?

 

"Voit liittää ohjelmistoosi myös Visma Palkkalaskelma –sovelluksen, jonka avulla
palkansaajat saavat palkkalaskelmansa sähköisesti millä tahansa selainyhteydellä
toimivalla päätelaitteella, kuten esimerkiksi omalla kännykällään. Lisäksi järjestelmä
tallentaa myös palkkatiedot menneiltä palkkakausilta"

kylmänen
CONTRIBUTOR **

tekijä kylmänen

Onko verkkopalkan käyttö ilmaista jos vain "lähettämisestä" maksetaan?

Miten toimitaan "turvallisesti" niiden työntekijöiden kanssa joiden pankkitili on jokin muu kuin FI-alkuinen. Minusta salasanalla varustettu sähköposti on turvallisempi kuin vaikka maapostilla Eestin lähetetty palkkaerittely.

Anonymous
Entinen jäsen

tekijä Anonymous

Onpa taas keksitty hyvä keino rahastaa!!

Valitettavasti työntekijät eivät halua palkkaerittelyjä pankkiinsa joten palataan taas tulostamiseen ja kirjekuoriin....

 

Miksiköhän ei itse anneta valita miten toimitetaan palkkaerittelyt??

Hyv_Yht
CONTRIBUTOR ***

tekijä Hyv_Yht

Tässä olen täysin samaa mieltä. Ohjelmaa kehitetään hienosti eteenpäin, mutta tässä tultiin aimo harppaus taaksepäin! Tulostamiseen on täälläkin palattava! Todella harmillista ja suututtaa!

ProKimmo
CONTRIBUTOR **

tekijä ProKimmo

Komppaan kaikkia asiasta valittaneita. Tietosuojan varjolla yritetään rahastaa omilla palveluilla. Salattu sähköpostilähetys ollee riittävän turvallinen ja yksi tapa kiertää ongelma (testaamatta tässä sovelluksessa) on valita tulostimeksi <Microsoft Print to PDF> ja lähettää tuo palkansaajalle. Vaihtoehtoisesti skannata tulostettu paperidokumentti.

 

Valinnaisia palveluja voi toki luoda, mutta päätös niiden käyttämisestä tai käyttämättä jättämisestä tulee jättää asiakkaalle. Ei GDPR tai tietosuojavaltuutettu tule milloinkaan vaatimaan tuollaisen valintamahdollisuuden poistamista.

Sinulla ei ole yhtään suosikkia valittuna.