Minun alueeni
Apu

Uusi päivitys Passeli Yritykseen 2.10.2019

tekijä Elli-Maaria Jokela (Päivitetty ‎23-10-2019 11:05 tekijä Elli-Maaria Jokela VISMA )

Ohjelman ulkoasu on muutettu

Lataa uusin päivitys ohjelmasi kohdasta Asetukset -> Päivitystarkistus


Ulkoasu muutettiin raikkaammaksi, nykyaikaisemmaksi ja selkeämmäksi. Kaikki toiminnot kuitenkin löytyvät vanhoista ja tutuista paikoista mutta uusien kuvakkeiden takaa.Passeli Yrityksen uusi ulkoasu.gif

 

 

Laskutus ja myyntireskontra

Avaa
  • Factoring toiminto, rahoitusyhtiön sopimustiedolle on lisätty valinta AS (vain asiakkaalle) -sarake. AS sarakkeen ollessa valittuna ja laskuja lähetettäessä Maventapalvelun kautta, lähetetään vain asiakkaalle lasku, ei siis rahoitusyhtiölle. HUOM! Tämän valinnan ollessa voimassa, rahoitusyhtiölle lasku on lähetettävä jollakin muulla toiminnolla. Aikaisempi LVRYA -sarake on nimetty uudeksi RY (vain rahoitusyhtiöön) valinnaksi. Ohjelman ohjeesta on tutustuttavissa asiaan tarkemmin.
  • Suorituksen kirjaukseen on toteutettu näytä lasku toiminto, avattavissa suoritukseen liittyvä lasku kirjausikkunaan tarkasteltavaksi.

Liikekirjanpito

Avaa
  • Toteutettu tositenumeron tarkastus, perustietojen tositelajin tositenumerot on oltava 1 tai suurempi.
  • Lisätty työpöydälle aktiivisen tilikauden tieto, ja kyseisestä kohdasta klikkaamalla voi avata toiminnon josta aktiivinen tilikausi on vaihdettavissa.
  • Oma-aloitteisten verojen veroilmoitukselle on lisätty Verokauden tietoihin valinnat Maksuperusteinen arvonlisävero ja Yritystoiminta loppuu tällä verokaudella. Maksuperusteinen arvonlisävero valinnan ollessa voimassa, kyseinen tieto välitetään tyvi-tiedostoon. Yritystoiminta loppuu tällä verokaudella valinnan ollessa voimassa, on mahdollista käsitellä alarajahuojennuksen tietoja, vaikka ei olisi kyseessä tilikauden viimeinen kausi. Alarajahuojennus kohtaan on lisätty alarajahuojennuksen hakemisen selitevalinta.

Myyntitilaukset

Avaa
  • Keräilylistalle tulostuu nimikekortin hyllykoodi. Enää ei siis tulostu keräilylistalle tilauksen kirjauksen hetkellä voimassa ollut nimikkeen hyllykoodi.
  • Kirjausapuikkunan Varasto-välilehdelle on lisätty Älä huomioi toimituspäivää-valinta. Valinnan ollessa voimassa ei myyntitilausten, laskujen sekä ostotilausten toimitusajoilla ole merkitystä siihen, mitä näytetään mm. varastolehden menossa ja tulossa sarakkeiden saldoissa

Nimikekortisto

Avaa
  • Nimikkeen varastoa poistettaessa ohjelma tarkastaa tuotannossa olevat nimikkeet. Nimikkeen ollessa tuotannossa, ohjelma antaa siitä tiedotteen ja varaston poistoa ei ole mahdollista suorittaa.

Palkanlaskenta

Avaa
  • Korjaustositteen luontiin on lisätty info -ikkuna, jossa käyttäjän on vastattava siinä esitettyyn kysymykseen. Kyllä vastaus käynnistää korjaustositteen laadinnan, Ei vastaus opastaa tutustumaan tulorekisteriohjeistuksiin.
  • Mitätöidylle palkkalaskelmalle on lisätty ***MITÄTÖITY*** -teksti Palkkalaskelma otsikon alle.
  • Palkkatapahtuman kirjaus, maksettu ja ilmoitettu tulorekisteriin-tilassa olevan tositteen muokkaukseen laittamisen yhteydessä annettavaan tiedotteeseen on täsmennetty korjaustositteen laadinnan mahdollisuudesta.
  • Työpöydälle on lisätty työnantajan erillisilmoituksen luonnin käynnistävä toimintopainike. Edelleen toiminto on käynnistettävissä myös aineistot-valikosta.
  • Vakuutuspalkka ja poissaolotapahtumat tuodaan vain kertaalleen palkkatositteen kirjaukseen, nyt vain heti palkansaajanvalinnan jälkeen.
  • Palkanmaksu -toiminto, kun palkkakaudella on vain sellaisia maksettavia palkkatapahtumia, joista ei tarvitse muodostaa tulorekisteriin palkkatietoilmoitus aineistoa, painikkeet Kuittaa ja lähetä ja Luo aineisto ja lähetä eivät ole käytettävissä.
  • Vähennysten laskentaan on lisätty tarkastus. Mikäli palkkatositteella ei ole maksettavaa palkkaa, siitä annetaan ilmoitus vähennysten laskennan yhteydessä. Käyttäjän on tarvittaessa huomioitava tosite sekä tehtävä kirjauksia kyseiseen tositteeseen ennen palkkatapahtumien hyväksyntää.
  • Palkansaajaraportille on lisätty kansainvälinen vakuuttaminen ja kansainväliset tilanteet tietojen tulostuminen.
  • Mikäli palkkatositteella ei ole palkkatapahtumaa työntekijän eläkevakuutuspalkkalajille, välittyy tulorekisteri-ilmoitukselle vakuuttamisen poikkeustilanteen koodiksi 3.
  • Palkkalaskelmien lähettäminen palkansaajille suoraan sähköpostitse toiminto poistuu vuodenvaiheteen päivityksen yhteydessä. Korvaavana toimintona on otettavissa käyttöön verkkopalkka, palkkalaskelmien lähettäminen palkansaajan verkkopankkiin. Toiminto on ohjelmassa jo nyt käyttöönotettavissa. Verkkopalkka on palvelu, jolla palkanmaksaja voi toimittaa palkkalaskelmat palkansaajilleen sähköisessä muodossa niin, että palkansaajat voivat katsella palkkalaskelmiaan oman verkkopankkinsa kautta. Verkkopalkasta hyötyvät sekä palkanmaksaja että palkansaaja. Toimintoon voi tutustu täällä>>
  • Henkilökortille annettaessa ensimmäistä pankkitiliä ohjelma kysyy asetetaanko sama tili verkkopalkkatiliksi.
  • Eläkelajit-toimintoon on lisätty eläkelajien ylläpito-ohjeistusta. Tarkoitus välttää turhien samantyyppisten eläkelajien perustaminen.
  • Korjaustositteelle tulee alkuperäisen tositteen ennakonpidätys palkkatapahtuma samoin kuin ulosottotapahtumakin. 

Pankkiyhteys

Avaa
  • Varmenteiden vanhentuessa pyritään uusiminen suorittamaan automaattisesti ja ohjelma kysyy käyttäjältä varmenteiden tallentamista myös talteen.
  • Danske Bank, varmennekäsittely on päivitetty vastaamaan uusia vaatimuksia.

 

13 Kommentit
Anonymous
Entinen jäsen
tekijä Anonymous

Onpa huono uudistus, ettei palkkalaskelmaa voi enää lähettää sähköpostina!  Verkkopalkkalaskelman lähettäminenhän on kaiketi maksullista?

 

Anonymous
Entinen jäsen
tekijä Anonymous

Hei, palkkalaskelmien lähetys sähköpostilla päättyy uuden GDPR tietosuojalain linjauksesta johtuen. alla olevasta linkistä voitte lukea enemmän:

 

https://community.visma.com/t5/Passeli-Yritys-kayttovinkit/Palkkalaskelmien-lahetys-jatkossa-Passeli...

Anonymous
Entinen jäsen
tekijä Anonymous

Erittäin huono uudistus ulkoasun suhteen ! Vaikka kaikki on samalla paikalla kuin ennen,

on näkymä huomattavasti epäselvempi ja sekavampi. Valkoiselta pohjalta ei kentät erotu yhtä

selkeästi kuin aiemmin ja sini-valkoinen kontrasti rasittaa silmiä. Toivon vanhan ulkoasun takaisin !

Liisa Korpelin
CONTRIBUTOR *
tekijä Liisa Korpelin

Huono 'uudistus'. Ulkoasu aiheuttaa migreenin. GPDR ei kiellä palkkalaskelman lähettämistä sähköpostilla kunhan vaan työntekijältä on saatu kirjallinen lupa. Lähtökohtaisesti sähköpostit ovat suojattuja eri sähköpostipalvelimien välillä. Myöskään kirjanpitoraporttien lähettäminen asiakkaalle ei näköjään enää onnistu suoraan, vaan ohjelma tarjoaa ensin tallentamista ja sen jälkeen vasta avautuu sähköpostiin. Ei hyvä.

Anonymous
Entinen jäsen
tekijä Anonymous

Päivityksen pirteys on jäänyt Visman Community etusivulle. Sielläkin kielen valinta lipun kuvakkeesta antaa;

Oho!

Järjestelmässä on ongelmia, eikä se toimi tarkoitetulla tavalla. Pyrimme ratkaisemaan ongelmat mahdollisimman pian.


 

Jarkkoa
CONTRIBUTOR *
tekijä Jarkkoa

Älkää päivittäkö!!! ainakaan jos teillä on useampi käyttäjä verkossa. Kivan näköinen. mutta bugittaa ja jumiutuu kaikissa verkon koneissa. Päivitin perjantaiaamuna. Kun ongelmat selvisivät noin minuutissa olin yhteydessä tukeen. Ystävällisesti yrittivät muutaman tunnin saada toimimaan mutta lopputulema oli että ei toimi ja palataan asiaan maanantaina.

Olisin halunnut palauttaa edelliseen versioon mutta se ei kuulemma käynyt vaikka meillä on joka päivä otettu varmuuskopio. Sen jälkeen ei saanutkaan enää yhteyttä kuin perusjamppaan asiaskaspalvelussa ja viestiä toiveistamme viedään eteenpäin...

Firma on edelleen tumput suorassa ja mikään ei toimi. Jännittää mitä maanantai tuo tullessaan.

Anonymous
Entinen jäsen
tekijä Anonymous
Hei Emme taida ihan vielä päivittää kun tulee tämmöistä palautetta. Kertokaa kun on korjattu bugit.
Anonymous
Entinen jäsen
tekijä Anonymous

Hei, Uudessa päivityksessä ohjelman perusnäkymä on uudistettu yhtenäisemmän Visma Nordic Cool ulkoasun mukaiseksi. Uusi ulkoasu on hieman kirkkaampi ja terävöitetty versio vanhasta ja toimintopainikkeet on muutettu modernimpaan muotoon. Kaikki ohjelman perustoiminnot ja painikkeiden sijainnit kuitenkin pysyvät ennallaan. Laaja-alaisten päivitysten yhteydessä on tavanomaista, että joillakin asiakkailla tulee vastaan vikatilanteita uudemman version kanssa, mikäli käytössä esim. vanhentunutta tekniikkaa.(Tietokone, näyttö, yms.) Mikäli uusi näkymä tuntuu liian kirkkaalta, voi esimerkiksi näytön asetuksista alentaa kirkkautta.

 

Päivityksen mukana ei kuitenkaan ole todettu merkittäviä toiminnallisia ongelmia ja versiopäivityksen lataus/asennus on onnistunut moitteettomasti suurimmalla osalla lataajista ja meiltä saa ilmaista tukea mikäli jotain ongelmia esiintyy. Uudet ulkoasumuutokset eivät välttämättä miellytä kaikkia vanhaan näkymään tottuneita, pääasiassa uusi ulkoasu on saanut positiivista palautetta.

Anonymous
Entinen jäsen
tekijä Anonymous

Tulosteiden ja raporttien tallentamisessa on bugi. Kun tallennan esim. ostotilauksen tulostuksen  esikatselutilassa ja valitsen pdf-tilan, tulee esiin ikkuna "Tallenna nimellä" ja tiedoston nimi ruutuun "ostotilaus 1234.", huom. ylimääräinen piste ja tallennusmuoto valikko on tyhjä. Kun painaa Tallenna avautuu uusi ikkuna "Tallenna tiedostoon" ja tiedoston nimi ruudussa on nyt koko tallennuspolku pisteen kera. Tallennusmuoto valikossa on myös "Adobe PDF-tiedosto (.pdf)", vasta tämän jälkeen tallennus-painiketta painamalla tuloste tallentuu. Tallenteen nimi on kuitenkin "ostotilaus 1234..pdf".

 

Ilmoitin tästä jo 4.10.19 Visman tukeen chatin kautta ja luvattiin, että Vismasta ovat yhteydessä. Onkohan bug-raportti mennyt eteenpäin?

Anonymous
Entinen jäsen
tekijä Anonymous

Passelin uudet "selkeämmät" kuvakkeet ovat per*eestä. Samalla värillä tehdyt kuvakkeet aiheuttavat monesti ohilyöntejä ja kuvakkeita joutuu tarkemmin etsimään, koska väreillä toisistaan erottautuminen puuttuu. Tämä palaute poikkeuksetta jokaiselta yrityksemme Passelin käyttäjältä.

Päivitys on tältä osin erittäin epäonnistunut. Uutta ohjelmaa etsiessä.

Jarkkoa
CONTRIBUTOR *
tekijä Jarkkoa

Aikaisempaan viestiin viitaten. Maanantai tuli eikä kukaan soittanut vaikka luvattiin. Soitin taas tukeen josta eri henkilö otti asia hoitaakseen. Suurin piirtein samoja asioita kokeiltiin taas tunnin verran ja sitten eväät loppuivat. Epäili meidän verkossa olevan joitain vikaa. (Kaikki muut asiat verkossamme toimivat ennen ja jälkeen päivityksen, paitsi Passeli). Tämän jälkeen vismalta ei oltu missään yhteydessä.

Asia lopulta ratkesi omin voimin. Serverimme win7 asetuksissa oli oletuksena vain tärkeiden päivityksen automaattinen asentaminen. Ei niin tärkeiden joukossa oli kuitenkin elintärkeä päivitys passelin kannalta. Tämän päivityksen jälkeen ohjelma toimi kuten pitää.

Kylmakuusisto
CONTRIBUTOR *
tekijä Kylmakuusisto
Varastokirjanpidon tapahtumien kirjauksessa jos laittaa tuotenumeron ja kuittaa niin menee kuitenkin nimikehakuun. Sen sulkiessa on kuitenkin hakenut tuotteen tiedot. Luulisi että pitäisi automaattisesti tulla tuote sisäänostoon.
Anonymous
Entinen jäsen
tekijä Anonymous

Hei, Mikäli painatte varastokirjanpidon tapahtumien kirjauksessa ruutua "Haku", niin kyllä aukeaa nimikehaku niinkuin on tarkoituskin. Hakutoiminto on tarkoitettu siihen että voidaan nimikkeitä hakea selaamalla. Mikäli tiedätte nimikkeen koodin ulkoa, ei tarvitse painaa "Haku" kenttää vaan klikatkaa hiirellä johonkin muuhun aktiiviseen ruutuun esim. "a-hinta" tai vaihtoehtoisesti painakaa vaikka TAB näppäintä niin nimikkeen tiedot tulevat ilman että aukeaa nimikehaku turhaan.

Pysy kärryillä!

Klikkaa artikkelin oikeasta yläkulmasta kolmea pistettä ja "Tilaa". Näin saat ilmoitukset suoraan postilaatikkoosi, kun artikkeliin tulee jotain uutta. Valitse oikealta asetusvalikosta tilaa, niin pysyt mukana!