User Profile
Katja Salminen
119
Posts
105
Kudos
1
Solution
09-02-2021
10:06
Julkaisimme joulukuun versiossa uuden Nova laskutuksen. Tämä oli ensimmäinen osa Novan teknologiauudistusta. Ensimmäisessä vaiheessa julkaistiin Laskutuksen betaversio ja loppukeväästä on tarkoitus julkaista laskutuksen täysversio.
Betaversiossa kaikki laskutuksen toiminnallisuudet eivät ole vielä tuettuina. Mikäli käytössänne on elektroninen arkistointi, kokolajitelmat, rakenteet ja sarjanumerot, ette valitettavasti voi muodostaa laskuja uudella laskutuksella, mutta mikään ei estä teitä avaamasta sitä ja käydä tutustumassa uuteen käyttöliittymään. Betaversiosta puuttuu myös useampia raportteja sekä lomakemäärittelyt, nämä tullaan lisäämään loppukeväästä julkaistavaan versioon.
Uudesta laskutuksesta järjestettiin joulukuussa webinaari, jonka pääset katsomaan täältä. Uutisessa on myös vastaukset webinaarissa esitettyihin kysymyksiin.
Uutta laskutusta pääset kokeilemaan painamalla sovelluksen oikeasta yläkulmasta vaihda uuteen laskutukseen -painiketta. Pääset palaamaan aina vanhaan sovellukseen painamalla samaa painiketta uudessa laskutuksessa.
... View more
Categories:
08-01-2021
07:33
1 Kudo
Iso-Britannian eroaminen EU:sta aiheuttaa joitakin toimenpiteitä Visma.net ERP:ssä. Tapahtumia Iso-Britannian ja Suomen välillä ei ilmoiteta 1.1.2021 alkaen Intrastatissa, Alv-ilmoituksella eikä Alv-yhteenvetoilmoituksella. Jotta tapahtumat eivät nousisi raportointiin, tulee alla kerrotut toimenpiteet. Huomioitavaa on, että osan toimenpiteistä voi tehdä vasta kun joulukuun intrastat ja alv-yhteenvetoilmoitus on annettu.
1. Muuta GB toimittajien veroalue EU - > ei EU
Avaa Ostoreskontran prosesseista ikkuna Muuta toimittajan tietoja. Rajaa riveille GB toimittajat esim. suodattamalla maatiedolla. Valitse muuta veroaluetta ja valitse veroalueeseen 03 ei EU. Tarkista, että riveillä on ainoastaan GB toimittajia, paina Käsittele kaikki. Suosittelemme, lisäksi muuttamaan toimittajien toimittajaluokan mikäli käytössänne on oletusluokat eli toimittajat on jaettu EU ja ei EU toimittajiin. Tämä tulee tehdä manuaalisesti toimittaja kerrallaan.
2. Muuta GB asiakkaiden veroalue EU -> ei EU
Avaa Myyntireskontran prosesseista ikkuna Muuta asiakkaan tietoja. Rajaa riveille GB asiakkaat esim. suodattamalla maatiedolla. Valitse muuta tietoja kohtaan "Veroalue" ja valitse uuteen veroalueeseen 03 ei EU. Tarkista, että riveillä on ainoastaan GB asiakkaita paina Käsittele kaikki.
Suosittelemme lisäksi muuttamaan asiakkaiden asiakasluokan mikäli käytössänne on oletusluokat eli asiakkaat on jaettu EU ja ei EU asiakkaisiin.
3. Kun joulukuun alv yhteenvetoilmoitus on annettu, lisätään GB asiakkaille asetus "Ei alv-yhteenvetoilmoitukselle": Tällöin GB asiakkaiden myynnit eivät nouse tammikuun ilmoitukselle.
4. Poista Iso-Britannialta Intrastat asetus ja lisää maakodille XI kuvaus Pohjois-Irlanti
Avaa Maat/Postinumerot ikkuna. Hae maa GB ja poista Intrastat asetus kun joulukuun intrastat ilmoitus on tehty.
5. Vuonna 2020 syötetyt tilaukset
Järjestelmässä saattaa olla vuonna 2020 syötettyjä tapahtumia GB toimittajille/asiakkaille. Näille on tallentunut virheellinen veroalue mikäli tilaus laskutetaan vuoden 2021 puolella. Nämä tulee tarkistaa ja määrittää tilauksille oikea veroalue.
... View more
07-01-2021
09:54
Näkevätkö käyttäjät "Anna palautetta" painikkeen kautta tehdyt kehitysideat jostakin?
... View more
09-12-2020
12:45
1 Kudo
Kiitos aktiivisesta osallistumisesta Visma Nova 10.2 webinaariin 8.12.2020.
Webinaarissa käytiin läpi pääasiassa Novan uudistusta, tulevan version lakisääteisiä muutoksia sekä Novan uutta laskutusta.
Webinaaritallenne on nyt katsottavissa tässä linkissä.
Suuri kiitos aktiivisesta keskustelusta Q&A osion puolella. Muutamia kysymyksiä emme webinaarin aikana kerenneet käymään läpi. Alta löydätte kaikki webinaarin aikana esitetyt kysymykset sekä vastaukset niihin.
Kysymys
Vastaus
Onko suorituskykyyn tehty parannuksia (eli onko Nova 10.2 testattu esim. >200 käyttäjää, >200 000 tuotetta, >100 000 asiakasta jne)?
Suorituskyvyn parannus on ollut yksi uudistuksen peruspilareista, eli se on otettu huomioon kaikessa tekemisessä.
Uusia kenttiä ei kaiketi ole tullut? Meille tulee CRMstä laskutustiedot, toimiihan vanhat linkit tuonnissa?
Uudistukseen ei ole lisätty uusia kenttiä. Tietojen tuonnissa linkit toki toimivat, mutta ne tulee ensin määritellä uuteen.
Viitteenne kentän ääkköset ei näytä toimivan tuossa?
Ääkköset ja muut erikoismerkit toimivat kuten ennenkin. Esityksen esimerkissä oli jäänyt ä:n tilalle erikoismerkkejä, muutettiin livenä ääkköset, jotka toimivat hyvin.
Voiko koodissa näkyvää kommenttimerkkiä ‘_’ eli alaviivaa muuttaa? Nyt meidän pitää manuaalisesti korjata ne laskujen laskuriveillä toiseksi, jotta se siirtyy tilitoimistomme kirjanpitoon.
Olisiko mahdollista olla yhteydessä meidän sovellustukeen, jotta he voivat selvittää tätä teidän kanssa. "_"-koodi tarkoittaa tekstiriviä Novassa, joten tässä tulisi ymmärtää minkälaiseen koodin se olisi tarkoitus muuttaa.
viiden euron laskutuslisä ei jäänyt riville?
Esityksessä käytettiin "_" koodia esimerkinomaisesti, eli todellisuudessa olisi oikea koodi, jolloin summa säilyisi. "_" on tekstirivi, eli tässä vain esimerkkinä.
Verkkolaskutukseen siirtyessä minulle neuvottiin viime kuussa, että Koodi-kenttä ei saa koskaan olla tyhjä ja että lisätekstit kirjoitetaan esim. TXT-sarakkeeseen. Mallissa on kuitenkin Koodi-kohta monelta riviltä tyhjä (viiva?) ja Nimike-kentässä on vapaatekstiä...?
Jos tuotekoodi alkaa merkillä -, ei tuotetta tulkita varastotuotteeksi. Alleviivausmerkki "_" Koodi-kentässä tarkoittaa tekstiriviä. Koodissa kannattaa aina olla joku arvo, jos se on tekstirivi niin "_" ja tällöin summaa ei tule riville. Jos se on oikea tuotekoodi, niin se nousee verkkolaskulle ja riville voi laittaa TXT-kenttään tietoa.
Mitenkä linkkien/liitteiden lisääminen pitäisi käytännössä toimia koko novassa? En tiedä käytetäänkö meillä liitteitä tällä hetkellä oikein, mutta kun sinne lisää liitteen sen voi nähdä vain se henkilö, joka sen sinne lisää. Ja jos sattuu liitteen tallennuspaikan muuttamaan, niin liitettä ei enää näy ohjelmassa.
Jos laskulle liitetty linkki-tiedosto on haettu oman paikallisen koneen esim. C-asemalta, tällöin ko. linkki-tiedoston voi avata vain kyseiseltä koneelta. Linkkitiedosto voidaan tallentaa ja hakea laskulle palvelimen levyaseman hakemistosta, jolloin muutkin käyttäjät voivat avata kyseisen tiedoston, jos heillä on oikeus kyseiseen tallennushakemistoon.
siis missä verkkolevyn takana?
Jos laskulle liitetty linkki-tiedosto on haettu oman paikallisen koneen esim. C-asemalta, tällöin ko. linkki-tiedoston voi avata vain kyseiseltä koneelta. Linkkitiedosto voidaan tallentaa ja hakea laskulle palvelimen levyaseman hakemistosta, jolloin muutkin käyttäjät voivat avata kyseisen tiedoston, jos heillä on oikeus kyseiseen tallennushakemistoon.
Tekeekö Tulostus - Lasku edelleen sen, että viskaa verkkolaskun valmiiksi? Menin joskus vahingossa sieltä ottamaan esikatseluun laskuja ja olivatkin kääntyneet ns. laskutetuiksi.
Laskujen, etenkään verkkolaskujen esikatselua ei kannata koskaan tehdä Tulosta | Lasku -ikkunasta. Laskuta | Aloita laskutus on Esikatselu-painike ja Tulosta-painike, joilla voi esikatsella ja tulostaa laskuja ilman, että niiden tila muuttuu. Vasta itse Laskuttaminen muuttaa laskun tilaa, jos laskuttaminen meni onnistuneesti läpi.
Onko uudessa versiossa toiminto, että voisi tehdä isoja massalaskutuksia (ns. toistuvat kuukausilaskutukset)? Tehtävä nyt kopiointi-toiminnolla yksitellen.
Kyseistä toiminnallisuutta ei tällä hetkellä ole. Vaihtoehtona ns. kuukausilaskutuksen osalta on laskujen muodostaminen Asiakaskortiston kautta. Tästä saatte lisätietoja esim. Asiakaskortiston käyttäjän käsikirjasta.
Voiko uudessa versiossa laittaa yhdellä viennillä usealle laskulle tietyn tekstin/viestin? Esim. siivouslaskuun vaikkapa tieto "Joulukuu 2020" niin ettei tietoa tarvitsisi syöttää joka laskulle yksitellen.
Tällä hetkellä ei ole olemassa massapäivitystoimintoja, jolla voisi päivittää tietyn tekstin useammalle laskulle.
Verkkolasku 3.0:ssa on joku tekstikenttä, joka menee asiakkaalle asti. Missä sen paikka on Novassa?
Finvoice 3.0:ssa on mahdollista kirjoittaa esim. rivin lisäteksti -kenttään tietoa. Tarkemmat tiedot löytyvät käsikirjan kohdasta 3.8.9.2 Vapaa teksti.
Toivottavasti kaikille tulee kaikki vastaukset.
Kyllä, vastaamme kaikkiin kysymyksiin jälkeenpäin.
Näinkö jossakin välilehdellä kuluttaja e-laskun? Onko se mahdollista tässä uudessa versiossa?
Kuluttajan e-lasku vaatii lisälisenssin. Tässä pyydämme olemaan yhteydessä vastuumyyjään.
Liitteistä vielä. Eli miten linkit pitäisi tallentaa että muutkin laskuttajat näkevät? Rautalankaversio 🙂
Kannattaa käydä sovellustuen kanssa läpi kuvio teidän yrityksen näkökulmasta. Ajatus on kuitenkin se, että sen sijaan että laitetaan linkit omalle C-asemalle esim."C:\Linkit\liite.pdf", niin liite laitetaan kaikille jaossa olevaan yhteiseen asemaan esim. "Jako:\Linkit\liite.pdf". Tällä tavalla kuka tahansa avaa linkin ja on tuo jaettu asema, niin se avautuu.
Pakolliset kentät myyntitilauksiin ehdottomasti pitäisi saada. Saako vaikka itse valita pakolliset kentät?
Emme ole vielä lyöneet lukkoon myyntitilauksiin tulevia pakollisuuksia, mutta otamme toiveet huomioon, kun niitä meille kerrotaan.
Tuleeko samanlainen muistilappu myyntitilaukselle?
Uusi muistilappu on saanut hyvää palautetta, joten uskon että tuomme saman myös myyntitilauspuolelle.
Tietue laskuaihe? Mitä pitää sisällään?
Laskuaihe-kenttä laskutuksen päänäytöllä liittyy kuluttajakaupan lisenssiin (kuluttajan e-lasku).
Saako listanäkymään hakuehdoksi myyntitilausnumeron?
Se on tällä hetkellä rivitietona, ja lista on laskukohtainen (ei rivikohtainen), mutta tutkimme jos sen saa myös listaan jollain tavalla. Haasteena on koontilaskut, eli kun yksi lasku tehdään useasta tilauksesta.
Nolla-laskujen suorittaminen säilynyt samana?
0-summaisten laskujen suorittaminen Näytä | Suoritukset (F8) ja sulkee ikkunan on pysynyt samana uudistuksessa. Eli ohjelma kysyy suoritetaanko 0-summainen lasku ja muuttuu Suoritetuksi jos vastataan Kyllä.
Hei, Pystyykö laskuille siis lisäämään manuaalisesti esimerkiksi pienlaskutuslisän, paperilaskulisän, muokkaamaan tuotemääriä jne.?
Laskun riville pystyy kuten vanhassakin lisäämään, muokkaamaan ja poistamaan rivejä. Tähän ei ole tullut muutosta, ehkä pieniä parannuksia vanhaan verrattuna.
Saako näkyviin saatavien summat eräpäivittäin tuolla suodatustoiminnolla?
Tällä hetkellä ei saa näkyviin summia eräpäivittäin listassa. Siihen apuna täytyy toistaiseksi käyttää raportteja tai Raportointi-sovellusta päävalikosta.
Kuinka paljon voi laittaa liitteitä (koko ?)
AutoInvoicen kautta lähettävissä laskuissa linkkien (liitetiedostojen) ja yhden liitetiedoston enimmäiskoko on 5 MB. Maksimi kpl-määrä on 5 tällä hetkellä.
Jos on vanhassa laskutuksessa käytössä elektorinen arkistointi
Jos elektroninen arkistointi on käytössä, niin uutta laskutusta ei voi käyttää vielä. Eli vasta kun tulee päivitys, jossa se on tuettu, niin voi käyttää uutta.
niin voiko käyttää uutta laskutusta vai pitääkö ottaa uusi laskutus käytöön kun arkistoon on tehty uudet määritelmät ?
Jos elektroninen arkistointi on käytössä, niin uutta laskutusta ei voi käyttää vielä. Eli vasta kun tulee päivitys, jossa se on tuettu, niin voi käyttää uutta.
Pystyykö tuosta listan suodatuksista tulostamaan listan?
Tällä hetkellä ei pysty tulostamaan listaa ilman suodatuksia tai suodatusten kanssa. Jos koette sen tarpeelliseksi käytössänne, laitattehan siitä kehitysehdotuksen meillepäin.
Pystyykö kaikki laskutustavat laskuttamaan samalla kertaa?
Laskuta | Aloita laskuta -toiminnon kautta voi halutessaan laskuttaa samalla kertaa kaikki laskutustavat.
Saako tuon listanäkymän siirrettyä excelin samalla tavalla kuin vanhassa?
Lista-näkymää ei saa samaan tapaan Exceliin kuin vanhassa.
Tuo uusi manuaalisurotustoiminto on erittäin työläs käyttää verrattuna vanhaan.
Kehitämme manuaalisuoritustoimintoa käyttäjien palautteiden perusteella. Jos tiedossa on jo nyt tiettyjä haasteita, annathan meille esim. tukeen palautetta, niin tiedämme mitä tarkistaa.
voiko tallennettua näkymää käyttää kaikissa Nova-yrityksissä? ja voiko sitä kopioida toiselle/uudelle käyttäjälle
Tällä hetkellä tallennettua näkymää ei voi kopioida muille käyttäjille tai muihin yrityksiin. Jos koette sen tarpeelliseksi kun käytätte uudistusta, niin laittakaa siitä palautetta.
toimivatko uuden crystal reportsin räätälöidyt raportit vanhalla laskutuspuolella?
Sekä uudessa että vanhassa laskutuksessa käytettävät Crystal Reports -räätälöidyt raportit pitäisi toimia normaalisti kummassakin. Mikäli tulee jotain Crystalin yhteensopivuusongelmia, niin sitten räätälöityä pohjaa täytyy toki päivittää sopivaksi uusimman version kanssa. Todennäköisesti menee kuitenkin ilman muutoksia.
Onko rivinäkymän editointi käyttäjäkohtainen vai pelkästään tietokonekohtainen? Eli jos vaihtaa koneen niin joutuuko tekemään muutokset uudestaan?
Tallennetut suodattimet ja näkymät ovat käyttäjäkohtaisia ja yrityskohtaisia. Eli jos menet toiseen yritykseen, eivät ole siellä nähtävillä. Kiertotienä on mahdollista kopioida yrityskansion alla olevasta käyttäjäkansiosta \YR123\Käyttäjä123 kansiosta kaikki XML-tiedostot(GridLayoutspKesken.xml jne..) muihin yrityksiin tai muille käyttäjille.
Saako listasta taulukkolaskelman ?
Lista-näkymää ei saa samaan tapaan Exceliin kuin vanhassa.
Suoritustositteessa ei näy summaa, jos lasku maksetaan väärälle viitteellä
Olet oikeassa, tässä on kehitettävää. Meillä on tästä kehitystoive olemassa ja välitämme tämän kommentin eteenpäin.
Jos laskutustapoihin laittamaan taustatiedoiksi, että jos on valittu vaikka paperilasku, niin se automaattisesti lisää laskutuslisän laskuun?
Laskutapakohtaisesti ei tällä hetkellä pysty laittamaan automaattista laskutuslisää. Asiakkaalle voidaan määritellä Lisä, esimeriksi laskutuslisä Asiakaskortistossa. Ja kun myyntitilaus laskutetaan, voidaan halutessaan lisätä lisät laskulle.
Saako laskutuslisän laskulle automaattisesti? Eli ohjelma osaisi lisätä laskutuslisän sen mukaan mikä laskutustapa on asiakkaalle valittu? Nyt laitan laskutuslisän aika rivitietona paperi laskuille.
Laskutapakohtaisesti ei tällä hetkellä pysty laittamaan automaattista laskutuslisää. Asiakkaalle voidaan määritellä Lisä, esimeriksi laskutuslisä Asiakaskortistossa. Ja kun myyntitilaus laskutetaan, voidaan halutessaan lisätä lisät laskulle.
Onko laskun ulkonäkö muokattavissa? Nyt en saa lisänimikettä samalle riville kuin nimikke.
Laskun ulkonäköä voi muokata lomakemäärittelyissä, mutta lisänimikkeen osalta sen saa Tulosta | Lasku | Lomake-painikkeesta saa Lisänimikkeen nimiketiedon alle ottamalla Lisänimikkeen piilotuksen pois. Viereen lisänimikettä ei tuolta saa, jos sen haluaa viereen niin pitää tilata raporttiräätälöinti.
Toivottavasti tuo skandiongelma viitteissä, johtuu vain testiaineistosta. Maija Mehiläinen
Ääkköset ja muut erikoismerkit toimivat kuten ennenkin. Esityksen esimerkissä oli jäänyt ä:n tilalle erikoismerkkejä, muutettiin livenä ääkköset, jotka toimivat hyvin.
Toivoisin asiakasryhmä lajittelusarakkeeksi koska eri henkilöt laskuttavat eri laskutusryhmiä. Ja miksei vaikka rajausikkunoita joilla voisi näyttää vain tietyt lajit. Ja lajittelujärjestys myös voisi olla hyödyllinen määrättävä.
Asiakasryhmä-rajaus löytyy jo valmiina uudesta. Myös Laji-sarake löytyy, oletuksena näkyy kaikki lajit tällä hetkellä.
Voiko yhtäaikaa ja sekaisin käyttää uutta ja vanhaa kun avaa uuden laskutus-ohjelman valikosta? (Moniyritys-käytössä etenkin yleistä) Vai onko tuo valinta aina voimassa koko Novassa. (Ilmeisesti valinta on kuitenkin käyttäjäkohtainen?)
Emme suosittele käyttämään sekaisin uutta ja vanhaa samalla käyttäjällä. Eli jos uusi soveltuu käyttöön, niin käyttää sitä ainoastaan. On käyttäjäkohtainen valinta ja koskee koko Novaa.
Voisiko kokonaissumma olla räätälöidyn suodattimen lisäominaisuus "kyllä/ei näytä yhteissummat" - muutenhan se ruksuttaa ja kuluttaa resursseja ihan turhaan jos käy läpi koko kantaa koko ajan. Näin voisi olla rajattuna sopiva kokonaisuus jonka kokonaissummat haluaa nähdä.
Hyvä ajatus. Kun käytätte ohjelmaa ja koette että tuosta olisi teille hyötyä, niin laitathan meille kehitystoiveena tuon.
Helpottaisi kyllä ylläpitoa näkymien kopiointi. Äänestys sille. Nyky-Novassa melko yleistä että näkymät korruptoituvat ja käyttäjät kaikki eivät niitä osaa kuitenkaan muokata.
Kun olette saaneet uudistuksen käyttöön, niin ehdottomasti palautetta jos näkymien kopiointi koetaan tarpeelliseksi. Kiertotienä on mahdollista kopioida yrityskansion alla olevasta käyttäjäkansiosta \YR123\Käyttäjä123 kansiosta kaikki XML-tiedostot(GridLayoutspKesken.xml jne..) muihin yrityksiin tai muille käyttäjille.
Elektronin arkisto on kyllä kaikista jälkeenjäänein koko Novan ohjelmamoduleista joten se kaipaakin isoa remonttia.
Ymmärrän näkemyksen - elektroniseen arkistointiin ei ole tehty paljoakaan kehitystä viime vuosina ja kehityksen puute näkyy käyttökokemuksessa.
Voiko uuteen laskutukseen tuoda eräseuratut tuotteet koostetusti kukin tuote omalle riville vai tulevatko ne edelleen eräkohtaisesti omina riveinään?
Tähän ei ole tullut muutoksia, eli jos toimitetaan ja laskutetaan 2 eri erästä, vaikka se on ollut yhtensä rivinä tilauksissa, niin siitä tulee eräkohtaiset rivit.
Onko mitään muutosta Tulostus/verkkolaskutus osioon?
`Tähän mennessä ymmärsin, että ei olisi tullut. Voiko sen ikkunan näyttää. 🙂
Tulostus | Verkkolasku -toiminto on poistuva ikkuna. Uudistuksessa sitä ei enää ole lainkaan saatavilla, vaan laskutus tehdään Laskuta | Aloita laskutus -toiminnolla.
Katja: Ville vastasi Laskuta valikkoon.
Kysyin tuota Tulostus / Verkkolaskutuksen tulostus
Tulostus | Verkkolasku -toiminto on poistuva ikkuna. Uudistuksessa sitä ei enää ole lainkaan saatavilla, vaan laskutus tehdään Laskuta | Aloita laskutus -toiminnolla.
Eli lähetämme laskut Tulosta --> Tulosta Verkkolaskut
Tulostus | Verkkolasku -toiminto on poistuva ikkuna. Uudistuksessa sitä ei enää ole lainkaan saatavilla, vaan laskutus tehdään Laskuta | Aloita laskutus -toiminnolla.
Eli vanhawssa on erikseen tuo "Verkkolaskut"
Tulostus | Verkkolasku -toiminto on poistuva ikkuna. Uudistuksessa sitä ei enää ole lainkaan saatavilla, vaan laskutus tehdään Laskuta | Aloita laskutus -toiminnolla.
mitä arkistointia suosittelette käytettäväksi uuden laskutuksen kanssa?
Suosittelen olemaan vastuumyyjään yhteydessä ja juttelemaan parhaasta arkistointivaihtoehdosta.
Onhan pakollisuudet myös myyntitilausten puolella samat?
Myyntitilausten pakollisuuksia ei ole vielä lyöty lukkoon. Pyrimme saamaan asiakkaille järkevät pakollisuudet myös sinne.
Kun tilaukset tehdään myyntitilausten puolella toivomme että pakollisuudet jotka vaaditaan laskutuksessa ovat myös siellä. Muuten puuttuvat laskutusvaiheessa ja tuottavat ongelmia.
Myyntitilausten pakollisuuksia ei ole vielä lyöty lukkoon. Pyrimme saamaan asiakkaille järkevät pakollisuudet myös sinne.
Toimiiko uudessa laskutuksessa räätälöidyt raporttipohjat?
Sekä uudessa että vanhassa laskutuksessa käytettävät Crystal Reports -räätälöidyt raportit pitäisi toimia normaalisti kummassakin. Mikäli tulee jotain Crystalin yhteensopivuusongelmia, niin sitten räätälöityä pohjaa täytyy toki päivittää sopivaksi uusimman version kanssa. Todennäköisesti menee kuitenkin ilman muutoksia.
Tuleeko muistilappu myyntitilaukselle, josta se matkaa laskutukseen?
Nytkin voi halutessaan lisätä myyntitilaukselle muistilapun, tämä muistilappu siirtyy mukana laskulle, kun tilaus laskutetaan.
Eihän muistilappu tule näkyviin laskuissa?
Muistilappu on sisäiseen käyttöön, tämä ei mene asiakkaalle esim. laskun kuvan mukana.
Onko linkeissä edelleen kokorajoitus?
AutoInvoicen kautta lähettävissä laskuissa linkkien (liitetiedostojen) ja yhden liitetiedoston enimmäiskoko on 5 MB. Maksimi kpl-määrä on 5 tällä hetkellä.
Näkyykö lista-näkymässä välilehdillä näkyvien laskujen kokonaissumma jossain? Esim. kesken: kokonaissumma?
Tällä hetkellä ei näy yhteissummia. Jos kaipaatte niitä kun testaatte uudistusta, niin laittakaa siitä kehitystoive meille.
Toimiiko manuaalisuoritus edelleen samalla tavalla kuin vanhassa? (Tiedosto-Suoritus-Manuaali- ja ulkomaansuoritukset?)
Uudessa laskutuksessa ei ole identtistä toimintoa kuin Suoritus-ikkunassa oli vanhalla puolella. Jatkossa manuaalisuorittaminen tehdään valikosta Tiedosto | Manuaali/ulkomaansuoritukset. Kehitämme tuota uutta ikkunaa palautteiden perusteella.
toimiiko samat pikanäppäimet kuin vanhassa
Kyllä, kaikki samat pikanäppäimet toimivat uudessa.
Päivityksen jälkeen häviääkö kaikki esim. kultalinkin linkit sekä tiedon tuontiin ja vientiin? Joskus päivtyksissä ne ovat kadonneet pilviin
Aivan kaikkia asetuksia ei tule uuteen valmiina, eli esimerkiksi tiedon viennin linkit täytyy määritellä (tai kopioida) uudelleen.
Näkyykö kaikkien kenttien tiedot myös verkkolaskuilla?
Kaikki ne kentät, jotka ovat aiemminkin menneet verkkolaskulle, menevät myös jatkossakin. Tähän ei ole siis tehty muutoksia uudessa laskutuksessa.
Onko pakollista siirtyä tähän ennen vuoden vaihdetta?
Ei ole pakottavaa tarvetta siirtyä uuteen 10.2 versiossa. On kuitenkin hyvä siirtyä heti, kun se on teidän asetuksilla mahdollista, koska jollain aikataululla vanha poistuu käytöstä.
Onko suoritusten kirjaamiseen tullut muutoksia. Joskus joutuu myös manuaalisesti kirjaamaan suorituksen.
Suoritusten kirjaaminen tehdään uudessa versiossa Tiedosto | Manuaali/ulkomaansuoritukset, joka eroaa siitä miten vanhassa manuaalisuoritus on tehty.
... View more
Categories:
02-12-2020
13:08
1 Kudo
Ennen uuden kehitysidean kirjaamista, tarkista Communitystä hakutoiminnolla, onko samaa ideaa ehdotettu jo aiemmin.
Kirjoita luonnos kehitysideastasi. Kirjaathan vain yhden kehitysehdotuksen per idea. Mitä enemmän kerrot tietoa, sitä helpompi meidän on se ymmärtää ja käsitellä. Tarkista, että kuvaat vähintään seuraavat asiat:
Kuvaa ongelma, joka tulisi ratkaista. Kerro miksi kehitystä tarvitaan, mitä hyötyä ja lisäarvoa sillä tavoitellaan?
Kenelle ongelman ratkaisemisella tuotetaan hyötyä?
Kuvaa ehdottamasi ratkaisu ja sen perustelut
Voit halutessasi liittää kuvaukseen esim. ruutukuvia tai luonnoksia. Huomioi, etteivät kuvat saa sisältää henkilötietoja (GDPR).
Kehitysideoita voidaan tuoda Visman toimesta äänestettäväksi, voit myös äänestämällä vaikuttaa tuotteen kehittämiseen.
... View more
25-11-2020
06:54
1 Kudo
Käsittele tiliotteet ikkunaan on lisätty mahdollisuus piilottaa useampi rivi kerrallaan. Aikaisemmin rivin joutui poistamaan yksitellen mikäli piilotukselle ei ollut mahdollista tehdä automaattista sääntöä.
Piilotusta varten tarvitsee rivinäkymään ottaa uusi sarake "Piilota"-näkyviin.
Piilotettaville riveille laitetaan täppä Piilota sarakkeeseen ja painetaan Piilota valitut-painiketta, jolloin valitut rivit poistuvat näkyvistä.
... View more
Labels:
24-11-2020
12:21
Visma Nova 10.2 version julkaisun ajankohta lähestyy. Julkaisu on tavoitteena tehdä pilotointijakson jälkeen joulukuun alussa. Julkaisusta tiedotetaan Communityn kautta siinä vaiheessa kun uusi versio on julkaistu ladattavaksi.
Tulevassa versiossa on keskitytty Novan laskutuksen uudistamiseen. Tämän lisäksi on tehty lakisääteisiä muutoksia liittyen Katso tunnisteiden loppumiseen ja Iso-Britannian poistumiseen EU:sta.
Järjestämme uudesta versiosta webinaarin 8.12. klo 13-14.30. Webinaariin pääset ilmoittautumaan täällä.
Webinaari tallennetaan ja on katsottavissa jälkikäteen jos et pääse paikalle 8.12.
... View more
Categories:
23-11-2020
09:46
2 Kudos
Raporteilta halutaan usein suodattaa tietoja, esimerkiksi Ostoreskontran avoimia raportoitaessa ei haluta tulostaa mukaan ennakkomaksuja. Tällöin kannattaa hyödyntää raporteilta löytyviä Lisälajittelu ja suodattimet valikkoa.
Jos haluaa tulostaa esim. Ostoreskontran avoimet simuloiden raportin ilman ennakkomaksuja, tulee tehdä suodattimiin alla olevan kuvan mukainen rajaus.
Tehty suodatus kannattaa tallentaa malliksi, jotta rajausta ei aina tarvitse tehdä erikseen. Mallin saa tallennettua Tallenna malli-painikkeella. Mallille annetaan nimi ja mallin voi halutessaan asettaa oletukseksi ja sen voi jakaa myös toisille käyttäjille.
Ominaisuus on hyödynnettävissä myös myynnin raporteissa. Jos halutaan tulostaa esim. Tilauslista, jossa on vain tietyn myyjän tilaukset tietyltä ajalta, voi tiedon rajata alla olevan kuvan mukaisesti.
... View more
Labels:
20-11-2020
07:23
Visma.net ERP versiossa 8.26 lisättiin tuki monikielisyydelle. Tässä käyttövinkissä kerrotaan kuinka tilikarttaan saa tuotua englannin- ja ruotsinkielisen kuvauksen.
Tilien eri kielisistä nimistä tulee muodostaa excel-tiedosto, jossa jokaiselle kielelle on oma sarake. Sarakkeet kannattaa nimetä valmiiksi samalla tavalla kuin ne ovat järjestelmässä, Tilin kuvaus FI, Tilin kuvaus EN, Tilin kuvaus SV. Kannattaa myös tarkistaa, että tiedostossa on vain sellaisia tilejä, jotka löytyvät tilikartasta. Mikäli tilin kuvaus FI kentän jättää tyhjäksi, päivittää järjestelmä tyhjän tiedon tilin FI kuvaukseen.
Tiedoston sisäänluku tapahtuu Tilikartta-ikkunasta Lataa tietueet tiedostosta painikkeella.
Avautuvassa ikkunassa valitaan Choose file, haetaan excel tiedosto jossa nimet ovat, painetaan Siirrä. Yleiset asetukset-ikkunassa valitaan kuvan mukaiset arvot ja painetaan OK.
Seuraavaksi kohdistetaan excel-tiedoston (sarakkeen nimi) ja järjestelmän kentät (ominaisuuden nimi) ja painetaan OK. Mikäli kentät on nimetty samoilla nimillä kuin järjestelmän kentät, tunnistaa ohjelma ne automaattisesti. Kohdistuksen jälkeen painetaan OK ja tilikartta-ikkunan muutokset tallennetaan.
Tämän jälkeen tilien erikieliset kuvaukset näkyvät Käännökset valikossa
Huom! Pelkkä tilien kääntäminen ei riitä siihen, että kirjanpidon raportit esim. tuloslaskelma ja tase saataisiin erikielisinä. Raportit sisältävät paljon tekstikenttiä joille pitää syöttää käännökset järjestelmään rivistöissä.
... View more
Labels:
19-11-2020
21:44
Yrityksellänne on ilmeisesti vaihtunut sähköpostiosoite ja tämän takia teillä ei ollut oikeuksia Ideat-osioon.
... View more
17-11-2020
10:20
Verohallinto luopuu Katso-tunnistautumisesta vuoden 2020 loppuun mennessä. Katso-tunnisteet tullaan korvaamaan Suomi.fi-valtuutuksella. Tulemme huomioimaan muutoksen loppuvuoden aikana, tarkkaa päivämäärää ei ole vielä tiedossa. Tiedotamme tästä tarkemmin kun versio, jossa muutos julkaistaan, on tiedossamme.
Alv-ilmoituksen lähetys tulee pysymään ennallaan, ohjelma ei jatkossa kysy Katso-tunnisteita vaan käyttää lähettämiseen Autoreportiin tallennettua varmennetta. Lähettämiseen voidaan käyttää samaa varmennetta mitä käytetään Payrollin tulorekisteri-ilmoitusten lähettämiseen. Mikäli käytössänne on jo tulorekisteri-ilmoitukset, muutos ei aiheuta teille toimenpiteitä, mutta mikäli lähetätte ainoastaan alv-ilmoituksia, tulee teidän hankkia Suomi.fi varmenne ja tallentaa se Autoreportiin. Lisäksi Financialsiin tullaan lisäämään kaksi uutta kenttää joihin tallennetaan yhteystiedot ja kieli alv-ilmoitusta varten.
Tulemme ohjeistamaan muutoksen vaatimat toimenpiteet viimeistään joulukuun aikana.
... View more
09-11-2020
16:19
Visma.net ERP:ssä on mahdollista sulkea kausia osto- ja myyntireskontrassa. Toimintoa voidaan käyttää kun halutaan sulkea jakso esim. kun alv-ilmoitusta aletaan valmistelemaan. Molemmista reskontrista löytyy prosessien alta tiliöintijaksojen sulkeminen
Ikkunassa valitaan jakso/jaksot jotka halutaan sulkea ja painetaan Sulje jaksot. Mikäli suljettavilla jaksoilla on hyväksymättömiä tositteita, jakso ei sulkeudu. Hyväksymättömät tositteet pääsee tarkistamaan Hyväksymättömät tositteet -painikkeesta.
Kirjanpidon prosessien alta löytyy oma Tiliöintijaksojen sulkeminen -ikkuna, josta saa suljettua koko tiliöintijakson kaikissa moduuleissa. Tästä ikkunasta näkee myös missä moduuleissa jaksot ovat suljettu.
Kun tiliöintijaksot on suljettu kirjanpidossakin, ei ohjelma anna enää kirjata tapahtumia ko jaksoille. Mikäli korjauksille on tarvetta, tarvitsee kirjanpidon asetuksissa laittaa asetus päälle "Salli tiliöinti suljetuille kausille". Paras ajankohta sulkea koko kirjanpito on tilinpäätöksen vahvistuksen jälkeen jolloin korjauksia ei enää tehdä.
... View more
Labels:
09-11-2020
12:15
Hei Marko,
joulukuun version suunniteltu julkaisu on joulukuun ensimmäisellä viikolla.
... View more
09-11-2020
11:41
Lisätietoa Katso-tunnisteiden poistumisesta Verohallinnon sivuilta sekä Digi- ja väestövirasto webinaari.
Huomioittehan, että Ilmoitin.fi:n arkistoa ei saada siirrettyä Suomi.fi-valtuuksilla kirjautuneille, joten kannattaa käydä ottamassa arkistosta talteen kaikki tarvittavat vanhat ilmoitukset.
... View more
13-10-2020
12:59
1 Kudo
Tulemme siirtämään kehitysehdotusten käsittelyn Communityn Ideat-osioon loppuvuoden aikana, jotta teillä olisi mahdollisuus vaikuttaa toteutettaviin kehitysideoihin. Ideat-osiossa käyttäjät voivat jättää kehitysideoitaan äänestettäväksi. Äänestys antaa Visman tuotehallinnalle laajemman näkökulman siitä, mitkä ominaisuudet hyödyttävät käyttäjiä eniten. Uudet ideat käsitellään säännöllisin väliajoin ja siirretään äänestettäväksi. Suosituimmat ideat viedään eteenpäin tuotekehitykseen. Tulemme tiedottamaan tarkemman päivämäärän siirtymiselle. Tämän jälkeen kaikki kehitysideat käsitellään ainoastaan Communityn Ideat –osiossa.
... View more
08-10-2020
08:08
Hei,
tulemme lähiaikoina tiedottamaan Novan tulevista uudistuksista sekä seuraavan version sisällöstä Communityssä.
... View more
06-10-2020
14:50
Olemme julkaisseet Visma.net Factoring sovelluksen, jolla on mahdollista muodostaa rahoitusyhtiölle aineisto factoringlaskuista. Sovellus on tarkoitettu aineiston ja siirtoluettelon muodostamista varten. Aineiston lähetys tapahtuu joko verkkopankin tai rahoitusyhtiön tarjoaman portaalin kautta.
Mikäli haluatte lisätietoja tai tilata kyseisen sovelluksen, olkaa yhteydessä omaan myyjäänne.
HUOM! Olettehan huomanneet, että Visma.net ERP:in on lisätty tuki factoring verkkolaskuille. Tämä on tuettu ainoastaan Peppol-formaatissa ja vaatii käyttöönottotoimenpiteitä järjestelmässä. Käyttöönottotoimenpiteet voitte tilata osoitteessa https://teho.visma.fi/konsultointi
... View more
Categories:
21-09-2020
17:15
1 Kudo
Visma.net ERP versioon 8.25 on lisätty Saldokorjaus-toiminto, jolla voidaan kuitata avoimia summia pois ostolaskuilta. Toimintoa voi käyttää esim. tilanteissa joissa kassa-alennuksellinen ostolasku on maksettu kassa-alennus eräpäivän jälkeen, mutta kassa-alennus on kuitenkin käytetty ja järjestelmä ei kuittaa laskuja suljetuksi Muodosta alv-hyvityslaskut –prosessissa.
Toimintoa varten järjestelmä tarvitsee syykoodeja, joilta kirjaus saa vastatilin sekä seurantakohteen. Syykoodeja voi perustaa Myyntireskontran asetuksissa Syykoodit ikkunassa
Lisäksi Ostoreskontran asetuksissa määritellään raja minkä alle jäävät avoimet saldot voi kirjata suoritetuiksi tällä toiminnolla. Asetuksissa määritellään myös oletussyykoodi, mutta kirjauksessa voi käyttää myös muita syykoodeja, esim. jos haluaa kirjata valuuttakurssierot tällä toiminnolla.
Ostolaskun toimintovalikkoon lisätty Saldokorjaus-toiminto. Toiminto on aktiivinen, mikäli ostolaskun avoinna oleva saldo on pienempi kuin mitä on asetuksiin määritelty saldokorjausrajaksi.
Valitsemalla Saldokorjauksen, aukeaa ostoreskontran maksut ruutu mihin annetaan saldokorjauksen tiedot eli syykoodi ja maksettu summa ja hyväksytään tapahtuma kirjanpitoon Hyväksy-painikkeella
... View more
16-09-2020
06:39
2 Kudos
Visma.net ERP versioon 8.25 on lisätty toimittajien IBAN tilinumeroiden validointi. Validointi tarkistaa, että syötetty IBAN tilinumero on muodollisesti oikein. Mikäli käyttäjä yrittää tallentaa toimittajalle virheellistä tilinumeroa, antaa järjestelmä alla olevan virheilmoituksen.
Järjestelmä antaa tallentaa tilinumeron, mutta maksatus virheelliselle tilille ei onnistu.
HUOM! Jo olemassa olevien toimittajien tilinumerot tulee validoida päivityksen jälkeen. Jollei tätä toimintoa suoriteta, Käsittele maksut näkymässä ei aktivoidu Muodosta maksut-painike.
Visma.net ERP:iin on lisätty uusi ikkuna (Ostoreskontra – Prosessit – Validoi toimittajan maksutiedot) missä tämän toiminnon voi suorittaa massana kaikille toimittajille.
Kyseiseen ikkunaan tulee listattuna kaikki toimittajat, joiden tilinumeroille järjestelmä ei ole vielä tehnyt validointia. Validointi aloitetaan painamalla Validoi kaikki -painiketta. Ensimmäisellä kerralla validointi saattaa kestää hetken. Validointi saattaa kestää hetken mikäli toimittajia on paljon.
Näkymään tullaan lisäämään myös Työntekijöiden IBAN tilin validointi.
... View more
Labels:
16-09-2020
06:37
Visma.net ERP versioon 8.25 on lisätty tilaustyypeille kaksi uutta optiota, joiden avulla saadaan myyntitilaukselle kirjoitetut huomautukset kopioitumaan toimitukselle ja/tai laskulle.
Optio laitetaan päälle Tilaustyypit näkymässä. Kun asetuksen laittaa päälle, myyntitilaukselle kirjoitettu huomautus kopioituu toimitukselle. Tämä auttaa välittämään tietoa varastolle liittyen esim. tavarantoimitukseen.
Toimituksen huomautuksen saa avattua myös Käsittele toimituksia-ikkunasta, painamalla rivin alussa olevaa huomautus-kenttää.
... View more
18-08-2020
11:54
1 Kudo
Olemme tehneet toiveittenne perusteella lisensointiin muutoksen, joka mahdollistaa tilitoimiston varahenkilön perustamisen Visma.net käyttäjäksi. Vaihtamalla yhden ERP käyttäjän tilitoimistokäyttäjään, saatte samalla hinnalla tilitoimistoa varten kaksi taloushallinnon käyttäjälisenssiä.
Jotta saatte tilitoimistokäyttälisenssin yrityksenne käyttöön, laittakaa sähköposti orderoffice@visma.com osoitteeseen. Mainitkaa viestissä yrityksenne nimi, tilitoimiston nimi jota varten lisenssi tilataan ja että haluatte vaihtaa yhden Visma.net ERP käyttäjän Visma.net ERP Tilitoimistokäyttäjäksi. Kun tilaustoimisto on käsitellyt tilauksen, pystytte perustamaan tilitoimiston nimetyn varahenkilön Admin työkalussa Visma.net käyttäjäksi.
... View more
Categories:
25-06-2020
09:49
Uusimmassa versiossa 8.24 on mahdollista aktivoida myyntilaskuille Arvopäivä kenttä, josta lasketaan eräpäivä. Vanha Pvm kenttä toimii tällöin tositepäivämääränä myyntilaskulle, joka määrittää tiliöintijakson, jolle liikevaihto kirjataan.
Uusi kenttä aktivoidaan Myyntireskontran asetukset näkymässä.
Tällöin Myyntilaskut näkymään ilmestyy uusi Arvopäivä kenttä
Huom! Raportoinnissa käytetään vanhaa pvm kenttää. Myös alv- ja EU yhteenvetoilmoitus käyttää samaa kenttää. Asiakkaille lähtevissä laskuissa käytetään uutta Arvopäivä kenttää mikäli asetus on aktivoitu.
Visma.net rajapinnasta uusi kenttä löytyy nimellä OrigInvoiceDate.
... View more
15-05-2020
08:08
Hei,
tämä viesti on varmasti eksynyt väärälle keskustelupalstalle, koska näyttäisi koskevan Netvisoria. Netvisorin tuen tavoittaa osoitteesta tuki@netvisor.fi
terveisin,
Visma.net ERP tuotepäällikkö
Katja Salminen
... View more
13-05-2020
13:01
Haemme asiakkaita koekäyttämään uudistettua myynnin raportointia
Visma.net Insightsin raportteihin on lisätty uusi myynnin raportti, jolle etsimme kolmea koekäyttöyritystä. Koekäyttövaiheessa on hyvä mahdollisuus vaikuttaa myynnin raportoinnin tuotekehitykseen sekä antaa palautetta muista raportointitarpeista.
Etsimme yrityksiä, joille myynnin raportoinnilla on suuri merkitys liiketoiminnalle. Olisi hyvä, että yritystekee myyntilaskuja myyntitilauksista ja heidän tuotteilla olisi käytössä ominaisuuksia, joita käytetään myynnin raportoinnissa rajauksina tai ryhmittelytekijöinä.
Mikäli olette kiinnostuneita osallistumaan maksuttomaan koekäyttöön, laita viestiä Visma.net Insights tuotepäällikölle, Katja Salmiselle (katja.salminen@visma.com).
... View more
Categories:
13-05-2020
07:16
1 Kudo
Jaksotuskoodeihin on lisätty mahdollisuus käyttää alkaen ja päättyen päivämääriä myös kulu-tyyppisille jaksotuksille. Valitsemalla jaksotustavaksi “Joustava jaksoittain, suhteellisesti päivittäin jaettuna”, pystyt määrittämään ostolaskuriville alkaen ja päättyen päivämäärät, joista järjestelmä määrittää kaudet joille kulu jaksotetaan.
Ostolaskuriville valitaan perustettu jaksotuskoodi ja määritellään alkaen ja päättyen päivämäärät.
Rivistä järjestelmä muodostaa jaksotettavan tapahtuman
... View more
27-03-2020
08:52
Huom! AutoReport ei lähetä ilmoitusta Tullille, vaan Autoreportista ladataan tiedosto, joka lähetetään TYVI-palvelun kautta.
... View more
25-03-2020
06:08
Pääkirja- ja päiväkirjaraporteille on lisätty raporttiasetuksiin Seurantakohde-kenttä, jolla saadaan tulostettua tietyn seurantakohteen tapahtumat.
Mikäli yrityksellänne on käytössä useampi seurantakohdetaso, ja haluaisitte raportin esim. kaikista tason 2 tapahtumista, jotka on kirjattu arvolle 20, tulee käyttää Lisälajittelu ja suodattimet -välilehdellä olevaa lisäsuodatusehtoa. Arvo-kenttään korvataan tason 1 merkit alaviivalla, niin monta kuin tasolle on määritelty merkkejä.
... View more
Labels:
25-03-2020
06:02
Käyttäjä pystyy määrittelemään käyttäjäkohtaisissa asetuksissa, kuinka paljon rivejä tulee näkyviin rivinäkymiin. Asetus määritellään avaamalla Omat ERP-tiedot -näkymä
Tietueiden määrä taulukkosivulla -kenttään määritellään 25,50,100,150 tai 200
... View more
25-03-2020
05:57
Myyntitilaukselle muodostuu oletuksena myyjäksi se käyttäjä, joka kirjaa myyntitilauksen järjestelmään. Mikäli asiakkaalle on määritelty oletusmyyjä, käytetään tätä tietoa. Jotta sisäänkirjautunut käyttäjä pystytään linkittämään myyjään, käyttäjä täytyy linkittää työntekijään ja työntekijä myyjätunnukseen.
... View more
Labels:
24-03-2020
17:54
Määrittämällä toimittajalle alla olevan kuvan mukaisen säännön saadaan määriteltyä toimittajalle ensisijainen oletushyväksyjä. Arvo-kenttään määritellään arvo, jota ei tule verkkolaskusanomassa, esim. zxzxzx.
Toimittajakohtainen sääntö määritellään Toimittajat-näkymässä
Huom! Toimittajalla voi olla useampia sääntöjä, jotka liitetään esim. laskun viitetietoihin.
... View more
Labels:
- « Previous
- Next »
Activity Feed for Katja Salminen
- Posted Uusi näkymä tehostaa toimitusprosessia on Uutiset. 05-09-2024 08:58
- Posted Fikuron Toimitukset-näkymä on Käyttövinkit. 05-09-2024 08:57
- Posted FAQ Fikuron Alv-muutos on Käyttövinkit. 30-08-2024 13:53
- Posted Uuden alv-prosentin päivittäminen Fikuron perusrekistereihin on Käyttövinkit. 27-08-2024 13:59
- Posted Alv-muutoksen huomiointi Fikurossa - asiakasohjeistus on Uutiset. 19-08-2024 15:23
- Posted Myyntitilauksen toimittaminen on Käyttövinkit. 15-04-2024 11:59
- Posted Fikuro varaston ja varastopaikan luonti on Käyttövinkit. 15-04-2024 11:50
- Posted Vastaus: Visma.net ERP:n alusta vaihtuu on Visma Net uutiset. 21-09-2022 07:21
- Got a Kudo for Aikataulu muuttuu! Visma.net ERP:n alusta vaihtuu. 15-09-2022 08:52
- Got a Kudo for Ideat osion äänestyksen tulokset. 14-09-2022 12:03
- Got a Kudo for Vastaus: Visma.net ERP:n alusta vaihtuu. 14-09-2022 10:21
- Posted Vastaus: Ideat osion äänestyksen tulokset on Visma Net uutiset. 09-09-2022 13:51
- Posted Vastaus: Ideat osion äänestyksen tulokset on Visma Net uutiset. 09-09-2022 13:43
- Got a Kudo for Ideat osion äänestyksen tulokset. 09-09-2022 07:09
- Posted Vastaus: Visma.net ERP:n alusta vaihtuu on Visma Net uutiset. 06-09-2022 11:39
- Posted Aikataulu muuttuu! Visma.net ERP:n alusta vaihtuu on Visma Net uutiset. 06-09-2022 10:50
- Posted Vastaus: Hyväksy tositteet -toimintoon toivotaan euromääräistä summakenttä - Tilaksi vaihdettu: Käsitelty on Visma Net ERP ideat. 06-09-2022 10:06
- Posted Vastaus: Ostotilaukselle sivupalkki liikkumiseen ylös ja alas - Tilaksi vaihdettu: Käsitelty on Visma Net ERP ideat. 06-09-2022 10:06
- Posted Vastaus: Muodosta ostotilaukset ikkunaan myyntitilausrivin kuvaus - Tilaksi vaihdettu: Käsitelty on Visma Net ERP ideat. 06-09-2022 10:06
- Posted Vastaus: Hylkää tallentamattomat ja sulje - Tilaksi vaihdettu: Käsitelty on Visma Net ERP ideat. 06-09-2022 10:06