Resurssien, palvelujen ja tuntien kategorioilla voitte jaotella varausnäkymiänne haluamallanne tavalla. Varausnäkymälle valitaan aina halutut kategoriat (HUOM! resurssien, palveluiden, tuntien kategorioita ei voi lisätä samoihin varausnäkymiin)
Ohjeessa käsitellään palvelua varaustyyppinä, mutta sama ohje käy myös muihin varaustyyppeihin.
Kategorioilla voi siis halutessaan eritellä esimerkiksi palveluita erilaisten alaotsikoiden alle. Kts kuva.
Kyseiset alaotsikot ovat järjestelmään luotuja varausnäkymiä. Varausnäkymän alla olevat palvelut määräytyvät siihen valitun kategorian mukaan. Kts kuva.
Uuden palvelun luonnissa palvelulle voi asettaa jo olemassa oleva kategorian tai luoda uuden. Kts kuvat.
Palveluille asetetut kategoriat voidaan asettaa varausnäkymille, jonka jälkeen kategorian alla määritellyt palvelut näkyvät halutun varausnäkymän alla. Kategoria voi olla valittuna vain yhteen varausnäkymään. Varausnäkymän tyypiksi asiakasnäkymän puolella tulee sama, kuin kategorian varaustyypiksi on valittu. Kts kuva.
Resurssi on paikka, tila, asia tai väline, jonka tunti tai palvelu vaatii toteutuakseen. Huomaa, että hinnoittelussamme resurssiksi lasketaan aina myös työntekijät.
HUOM! Kaikki eivät tarvitse resursseja. Käytä resursseja vain, jos: • Tuntisi tai palvelusi on mahdollista toteuttaa vähintään kahdessa (2) eri tilassa, esimerkiksi tietyissä huoneissa, saleissa ym. tietyissä fyysisissä paikoissa (tähän ei lueta eri toimipisteitä, ne ovat järjestelmässä erikseen) esimerkiksi: joogasalit, hierontahuoneet, työhuoneet, keilaradat, tenniskentät• Tuntisi tai palvelusi on sidoksissa rajalliseen määrään välineitä tai asioita esimerkiksi: ratsutallin hevoset, kuntolaitteet, sup-laudat
Huom! Resurssit eivät ole käytössä Easy-versiossa!
Resurssien käyttöönotto
Saat otettua resurssit käyttöön App Storesta (Asetukset-App Store-resurssit). Tämän jälkeen resurssit ovat näkyvissä Hallinta-välilehdellä.
Luo resurssi painamalla Uusi resurssi-painiketta, anna resurssille nimi, esim. Huone 3 tai Rata 2. Valitse resurssille oikea kategoria, tai luo uusi kategoria. Mahdollista resurssin aikavaraukset, jos resurssia voi varata sellaisenaan. Lue aikavarauksista lisää täältä.
Anna resurssille hinta jos sitä voi varata sellaisenaan, ja valitse, mihin tuntityyppeihin ja palveluihin resurssi on liitetty.
DigitalBookerin Resurssisäännön avulla on mahdollista jakaa yksi tila kahdeksi erikseen varattavaksi tilaksi. Esimerkiksi yksi suuri liikuntasali on mahdollista jakaa kahdeksi sulkapallokentäksi.
Aktivoi ensin App Storesta Resurssisäännöt-toiminnallisuus aktiiviseksi.
Alla on esimerkki, jossa on yksi Liikuntasali joka jaetaan kahteen osaan Sali1 ja Sali2 nimisiksi saleiksi.
1. Avaa Hallinta-näkymästä Resurssit auki ja luo uudet resurssit yläpalkin Uusi resurssi-painikkeesta.
2. Muokkaa uusia Sali1 ja Sali2 resursseja siten, että määrität Eston varsinaiseen Liikuntasaliin. Tämän avulla varmistetaan, ettei Liikuntasalia voi varata jos jompi kumpi puoliskoista on jo varattuna.
Täyttökuviota ja Täyttöaikoja käytetään kun halutaan määrittää mitä aikoja asiakkaille tarjotaan varattavaksi kun asiakkaat tekevät aikavarauksia suoraan resurssille.
Esimerkiksi "60,30" tarkoittaa että kellonajat joihin "Täyttökuvio" ei ole vaikuttanut (tai jos täyttökuvio on jätetty tyhjäksi) täytetään ensisijaisesti 60 minuutin ajoilla ja kun niitä ei enää mahdu niin 30 minuutin ajoilla.
Jos resurssi on varattavissa aina esim. 60 min kerrallaan, ei näihin kohtiin tarvitse laittaa mitään.
Jos teillä on tarve myydä eripituisia aikoja resursseille eri kellonaikoina (esim klo 8-12 on varattavissa vain 30 min aikoja ja klo 12-16 60 min aikoja) tulee tämä tehdä "täyttökuvioon" seuraavasti:
Yläpuolella näkyy esimerkki miten resurssit ovat varattavissa asiakasnäkymässä kun muutokset on tehty.
Muista myös laittaa yrityksesi toimipisteisiin oikeat aukioloajat, jotta asiakasnäkymä näyttää oikealta.
Voiko tilaresurssille tehdä seuraavan päivän puolelle kestävää varausta? Esim. juhlavaraukset ovat lähes aina esim. la klo 12.00 - su klo 15.00.
DigitalBooker ei tue yli vuorokauden mittaisia varauksia, joten kahden päivän varaus pitää tehdä aina kahtena kappaleena.