Minun alueeni
Apu

Passeli Yritys käyttövinkit

Lajitteluperuste:
Tilikausien vaihto tehdään normaalisti tilinpäätös-toiminnolla, joka huolehtii samalla useimmista tilinpäätökseen liittyvistä tehtävistä automaattisesti.   Huomio mahdolliset laskennalliset tositelajit ennen tilinpäätöstä, laskennalliset tositteet-tositelaji on vain sisäiseen käyttöön.   Huolehdi ennen tilinpäätöksen suorittamista päätettävän tilikauden ajanjaksolta, myös osakirjanpitojen tapahtumien tilat ajan tasalle. Etenkin laskutuksessa ei tule olla keskeneräinen tilassa olevia laskuja, ostoreskontrassa ei tule olla hyväksymättömiä ostolaskuja, palkanlaskennassa ja matkalaskuissa ei tule olla maksamattomia (hyväksytty tilassa) olevia palkkakausia tai matkalaskuja. Mikäli näitä em. tilassa olevia osakirjanpidon tapahtumia on, tilinpäätöstä suoritettaessa ohjelma antaa tiedotteen. Tiedotteessa mainitaan osiot joissa huomioon otettavia tapahtumia sijaitsee.   Mikäli osakirjanpidossa on keskeneräisiä tapahtumia, antaa ohjelma seuraavan tiedottoon tilinpäätöksen luonnissa     Tilinpäätös-toiminto löytyy kirjanpito-valikosta.     Tilinpäätös-ajo koskee aina aktiivista tilikautta. Toiminnon yhteydessä ohjelma   ▪ Luo päättyvän tilikauden jälkeisenä päivänä alkavan 12 kk pituisen tilikauden (jos tilikautta ei ole aiemmin luotu).   ▪ merkitsee tilikaudet-ikkunaan päätettävän tilikauden päätetyksi. Tilikaudet ikkunan päätetty-kenttään tallennetaan tilinpäätösajon päiväys ja tekijän käyttäjätunnus.   ▪ valitsee päätettävää tilikautta seuraavan tilikauden aktiiviseksi tilikaudeksi.   ▪ kopioi päätettävän tilikauden tositelajit seuraavalle tilikaudelle ja ”nollaa” tositteiden numerosarjat (jos tilikaudella ei ole tositelajeja)   ▪ siirtää tilikauden voitto/tappio tyyppisen tilin saldon edellisten tilikausien voitto/tappio tyyppiselle tilille.   ▪ tekee alkusaldo-tyyppisen tositteen ja kopioi päätetyn taseen arvot alkuarvoiksi. Alkusaldo tositteella päätetyn tilikauden voitto/tappio tyyppisen tilin saldo on siirretty edellisten tilikausien voitto/tappio tyyppiselle tilille. Jos järjestelmässä on jo ohjelman tekemä alkusaldo-tyyppinen tosite, ohjelma poistaa sen ja luo uuden alkusaldo-tyyppisen tositteen. (Ohjelma ei poista käyttäjän luomia alkusaldo-tyyppisiä tositteita.)   Usein seuraavalle tilikaudelle on tarve kirjata tapahtumia ennen edellisen tilikauden tilinpäätöksen valmistumista. Tämä on mahdollista toteuttaa, joko luomalla uusi tilikausi tilikaudet-ikkunassa tai tekemällä tilinpäätös-ajo etukäteen. Tilinpäätösajo voidaan tarvittaessa tehdä uudelleen tilinpäätöksen perumisen jälkeen.   Huom! Päätetty tilikausi ei lukitu tilinpäätöksen yhteydessä. Päätetty tilikausi on syytä lukita vasta kun tilinpäätös on vahvistettu.
Näytä koko artikkeli
16-12-2020 07:39
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 1280 Näytöt
Aluksi hyvä ottaa huomioon: On suositeltua tutustua versiopäivityksen ohessa julkaistuun muutosluetteloon. Päivityksen suorittavalla henkilöllä on oltava Windowsin oikeudet sen laajuiset, että ohjelmien päivittäminen on mahdollista. Päivitys saattaa viedä aikaa -tietokannan koosta riippuen - minuuteista jopa tunteihin. Valitkaa siis tarkoin hetki, jolloin kenenkään ei tarvitse päästä käyttämään ohjelmistoa.   Passelin päivitys -  käytössä yhden koneen ohjelmisto: Päivitystarkistus -toiminnolla on mahdollista tarkistaa, että käytössäsi on uusin ohjelmisto versio. Passeliin kirjautumisen jälkeen, valitse ohjelman rungosta ”Asetukset” -> ”Päivitystarkistus” Paina ”Tarkista päivitykset” painiketta, jolloin ohjelma tarkistaa onko ohjelmasta uudempaa versiota Jos ohjelmasta on uudempi versio, paina ”Lataa päivitykset” painiketta Kun päivitys on ladattuna tietokoneelle, painetaan ”Asenna päivitykset” painiketta, jolloin käynnistyy ladatun päivityksen asennusohjelma Kun asennusohjelma on käynnistynyt, pitää Passelin pääohjelma sulkea taustalta Asennusohjelmassa pääsette eteenpäin aina ”Seuraava” painiketta klikaten Asennuksen päätyttyä saatte vahvistuksen päivitysasennuksen onnistumisesta, jonka jälkeen voitte avata Passeli ohjelman normaalisti Passelin päivitys -  käytössä monen koneen ohjelmisto (verkkokäyttö): Päivitystarkistus -toiminnolla on mahdollista tarkistaa, että käytössäsi on uusin ohjelmisto versio. Verkkokäytössä on hyvä tehdä päivitystoiminto ensimmäiseksi palvelin koneella ja vasta sitten muilla koneilla. Tällä tavoin toimittaessa varmistetaan päivityksen onnistuminen parhaiten. Aloita päivitys sulkemalla  muiden kuin palvelin koneen Passelit. Tämän jälkeen suorita palvelimen Passeli päivitys. Kun päivitys on kokonaan suoritettu niin, että pääset kirjautumaan Passeliin, voit päivittää muiden koneiden Passelit. Passeliin kirjautumisen jälkeen, valitse ohjelman rungosta ”Asetukset” -> ”Päivitystarkistus” Paina ”Tarkista päivitykset” painiketta, jolloin ohjelma tarkistaa onko ohjelmasta uudempaa versiota Jos ohjelmasta on uudempi versio, paina ”Lataa päivitykset” painiketta Kun päivitys on ladattuna tietokoneelle, painetaan ”Asenna päivitykset” painiketta, jolloin käynnistyy ladatun päivityksen asennusohjelma Kun asennusohjelma on käynnistynyt, pitää Passelin pääohjelma sulkea taustalta Asennusohjelmassa pääsette eteenpäin aina ”Seuraava” painiketta klikaten Asennuksen päätyttyä saatte vahvistuksen päivitysasennuksen onnistumisesta, jonka jälkeen voitte avata Passeli ohjelman normaalisti Passelin päivitys -  käytössä Passelin virtuaalipalvelin (verkkokäyttö) palveluntarjoajana Atea: Palvelimen henkilöstö hoitaa Passelin tietokantakoneen päivityksen, yöaikaan ,ennenkuin päivitysversio on saatavissa verkkokäyttö koneille. Tämän jälkeen jokainen Passelikäyttäjä hakee uuden Passeli version Päivitystarkistustoiminnon kautta ja asentaa päivityksen. Passeliin kirjautumisen jälkeen, valitse ohjelman rungosta ”Asetukset” -> ”Päivitystarkistus” Paina ”Tarkista päivitykset” painiketta, jolloin ohjelma tarkistaa onko ohjelmasta uudempaa versiota Jos ohjelmasta on uudempi versio, paina ”Lataa päivitykset” painiketta Kun päivitys on ladattuna tietokoneelle, painetaan ”Asenna päivitykset” painiketta, jolloin käynnistyy ladatun päivityksen asennusohjelma Kun asennusohjelma on käynnistynyt, pitää Passelin pääohjelma sulkea taustalta Asennusohjelmassa pääsette eteenpäin aina ”Seuraava” painiketta klikaten Asennuksen päätyttyä saatte vahvistuksen päivitysasennuksen onnistumisesta, jonka jälkeen voitte avata Passeli ohjelman normaalisti Huom poikkeustilanteet: Mikäli Passelin päivitys ei tee muutoksia tietokantaan eli kyseessä on ns. parannuksia sisältävä päivitys, jonka asentaminen ei ole pakollinen joka koneelle, niin sitä päivitystä ei asenneta virtuaalipalvelimelle automaattisesti. Mikäli tarvitsette päivityksen myös virtuaalipalvelinkoneelle otattehan yhtettyä Passeli tukeen jos päivityksen asennus palvelimelle ei omin avuin onnistu. Esim. Versio 3.0.5.1 on tämän kaltainen poikkeustilanne  Katso myös video-ohje päivityksen asentamiseen:   Mahdolliset ongelmatilanteet päivityksen aikana   Passeli ohjelma ilmoittaa käynnistyessään: "Ohjelmaa ei voida käynnistää. Toinen työasema on päivittämässä tietokantoja"   Todennäköisin syy: Päivityksen vielä ollessa kesken, on yritetty avata Passeli ohjelma joko tällä tai toisella koneella. Ratkaisu: Passeli tuen on muodostetava etätukiyhteys palvelinkoneellenne missä Passeli tietokantoinen on asennettu ja suoritettava korjattavat toimet. Otathan yhteyttä Chat tukeemme www.visma.fi/passeli/ tai soittamalla Asiakaspalvelun puhelinnumeroon 09 3154 2035 Ohjelma ilmoittaa päivystä asennettaessa:   "Sulje seuraava käynnissä oleva ohjelma, Passeli"   Todennäköisin syy: Passeli ohjelmisto on koneella vielä päällä eikä päivitysohjelmaa voi käynnistää ilman Passelin sulkua. Ratkaisu: Katso vielä päivitysohjelman takaa, näkyykö Passeli olevan käynnissä. Se on erillinen ohjelmansa joka pitää ensin sulkea. Voit katsoa myös tehtävien hallinnasta, onko Passeli.exe käynnissä ja lopeta se. Jos tämä ei auta, otathan yhteyttä Chat tukeemme www.visma.fi/passeli/ tai soittamalla Asiakaspalvelun puhelinnumeroon 09 3154 2035    
Näytä koko artikkeli
17-12-2020 13:19 (Päivitetty 11-12-2023)
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 3300 Näytöt
Tilikauden päättyessä tulee tehdä varastoinventaario, jonka jälkeen saadaan varastonarvo raportti tilinpäätökseen.   Inventointisaldojen kirjaus tehdään Varastokirjanpito-osiosta Varasto -> Inventointisaldojen kirjaus.   Takautuvan inventaarion kirjaus ei ole mahdollista. Inventointi kirjataan tilanteen päivälle, eli sille päivälle jolloin inventointi ohjelmassa suoritetaan.   Tarkemmat ohjeet inventointisaldojen kirjaukseen löytyy alla olevasta linkistä   https://community.visma.com/t5/Passeli-Yritys-kayttovinkit/Inventaariosaldojen-kirjaus/ta-p/107036   Kun inventaario on suoritettu, otetaan varastonarvo tilinpäätökseen   Varastokirjanpito-osiossa Raportointi - Varastoarvot     Annetaan Tilannepäiväksi päivä, jolloin tilikauden inventaario suoritettiin Valitse kaikki valinnalla saadaan valittua raporttiin kaikki varastopaikat sekä kaikkien nimikeryhmien tuotteet, halutessaan raportin voi ottaa myös varastokohtaisesti mikäli sille on tarvetta.     Laskentaperuste - Nimikekortin keskihinta esittää varastonarvon nimikekortin Hinnat välilehdellä olevan Keskihinnan mukaan     Laskentaperuste Laskettu keskihinta -valinta esittää varaston arvon laskettuna annetun päivän varastosaldojen ja sitä edeltäneen 12 kk aikana varastoon saapuneiden nimike-erien keskimääräisen hinnan mukaan.   Muita mahdollisia varastoarvon laskentaperusteita on   Ostohinta -valinta esittää varaston arvon annetun tilannepäivän varastosaldojen mukaisesti ja nimikekortilla olevan oletustoimittajan voimassaolevan ostohinnan perusteella.   Alennettu ostohinta -valinta esittää varaston arvon annetun tilannepäivän varastosaldojen mukaisesti ja nimikekortilla olevan oletustoimittajan voimassaolevan alennetun ostohinnan perusteella.    Hankintahinta -valinta esittää varaston arvon laskettuna annetun päivän varastosaldojen ja nimikekortin oletustoimittajan hankintahinnan.    Myyntihinta -valinta esittää nimikkeen varastoarvon laskettuna annetun päivän varastosaldojen ja tarkasteluhetken myyntihinnan (hintaluokka1) perusteella.  FiFo (First in First out) – valinta esittää nimikkeen varastoarvon annetulle päivälle olettaen, että ensin varastoon saapuneet nimikkeet on myyty ensin.  LiFo (Last in First out) –valinta esittää varastoarvon annetulle päivälle olettaen, että viimeksi varastoon saapuneet nimikkeet on myyty ensin.  Varastoarvot järjestelmävaluutassa -valinnalla tulostetaan varastoarvo järjestelmävaluutassa.  Valittavissa osto-, hankinta- sekä mynntihinta valinnoilla.  Näytä nollamääräiset rivit -valinnalla tulostetaan myös nimikkeet joiden varastosaldo on nolla. Huom! Raportti näyttää nimikkeiden varastoarvot väärin, jos nimikkeiden saldo tai keskihintoja on syötetty tai muutettu suoraan nimikekortille.
Näytä koko artikkeli
14-12-2020 08:41
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 931 Näytöt
Webinaarissa käydään läpi sähköisen laskutuksen etuja myynti -ja ostolaskutuksessa Passeli Yritys ohjelmassa
Näytä koko artikkeli
11-12-2020 12:58 (Päivitetty 09-04-2021)
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 856 Näytöt
Käyttöönotto: Jotta Smartship osoitekortteja voit tulostaa, pitää yrityksellä olla asiointitunnukset Postin Smartship palveluun. Lisätietoja asiointitunnuksen hankinnasta löydät postin sivuilta: https://www.posti.fi/fi/yrityksille/tehosta-logistiikkaa/digitaaliset-palvelut-ja-rajapinnat/smartship Mahdollisissa ongelmissa, liittyen asiointitunnuksien hankintaan tai integraation aktivointii, auttaa postin tukipalvelu. https://www.posti.fi/fi/asiakastuki/ota-yhteytta   Posti SmartShip -integraation aktivointi ohje: Posti SmartShip – integraation aktivointi - Posti sopimusasiakkaille Aktivoinnissa tarvittava "Developer-di" on integraatiomoduulin kehittäjän oma. Passelin asiakkaille se on 0050019627.   Aktivoinnin jälkeen Postin Smartship palvelusta löydät sopimustunnusten ylläpidossa annettavat sopimustunnukset ja API-avain tiedot. Sopimustunnukset-välilehdellä annetaan Postilta saatu logistiikan (kirjeet/paketit) ja/tai rahdin sopimustunnus sekä tunnuksen tyyppi. API-avaimet välilehdellä annetaan tietojen tulostuksessa tarvittava tunnus ja salainen tunnus. Tunnuksia käytetään ainoastaan Smartship osoitekortit -toiminnolla luoduissa tulosteissa.     Käyttö: Smartship osoitekortit-toiminto sisältää osoitekorttien hallintanäkymän ja osoitekorttien kirjaukseen tarvittavat toiminnot. Osoitekorttien hallintanäkymässä esitetään aiemmin tehtyjen osoitekorttien tiedot. Osoitekorttien kirjausnäkymässä luodaan kotimaan logistiikan (kirjeet/paketit) ja rahdin Smartship osoitekortit. Toiminto mahdollistaa osoitekorttien tulostamisen asiakkaalle tehdyistä toimituksista tai laskusta sekä asiakaskortistosta valitulle asiakkaalle. Smartship osoitekortit-toiminto löytyy sekä myyntitilaukset että laskutus osion päänäytön tulostus valikosta. Smartship osoitekorttien tulostuksesta veloitetaan Poletteja, kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaisesti.
Näytä koko artikkeli
18-12-2020 07:35 (Päivitetty 16-02-2024)
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 1298 Näytöt
Kirjanpitoon kirjattujen ja muista osioista,kuten ostoreskontrasta tai laskutus-myyntireskontrasta siirtyneiden tositteiden muokkaaminen Kirjanpito-osiossa on mahdollista tarpeen niin vaatiessa.   Huom! Tositteiden muokkaus tulisi lähtökohtaisesti tehdä aina alkuperäisen tapahtuman kautta, esim. reskontrien kautta tulisi tehdä muutokset lasku tositteille jne.      Kirjattu-tilassa olevan tositteen muokkaus     1. Valitse Tositteidenhallinta 2. Etsi tosite jota haluat muokata,voit etsiä tositteen haluamallasi hakuavaimella esim. tositenumerolla tai vaikka tunnisteella jolloin voit käyttää haussa esim. ostolaskusi numeroa 3. Valitse näytä tosite,jolloin tosite aukeaa tositteen käsittely näkymässä 4. Aseta tosite Muokkaus - tilaan ja tee tarvittavat muutokset. Muokkauksen jälkeen tallenna,jolloin tekemäsi muutokset säilyvät Hyväksytty-tilassa olevan tositteen muokkaus     1. Valitse Tositteidenhallinta 2. Etsi tosite jota haluat muokata,voit etsiä tositteen haluamallasi hakuavaimella esim. tositenumerolla tai vaikka tunnisteella jolloin voit käyttää haussa esim. ostolaskusi numeroa   3. Valitse näytä tosite,jolloin tosite aukeaa tositteen käsittely näkymässä 4. Jotta hyväksyttyä tositetta voi muokata,tulee hyväksyntä ensin poistaa. Paina toimintokuvakkeista löytyvää "Hyväksy tosite" -painiketta saadaksesi tositteen takaisin Kirjattu tilaan jonka jälkeen tositteen voi asettaa Muokkaus- tilaan ja tehdä tarvittavat muutokset. Muokkauksen jälkeen tallenna,jolloin tekemäsi muutokset säilyvät.      
Näytä koko artikkeli
27-10-2020 11:10 (Päivitetty 27-10-2020)
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 696 Näytöt
Ryhmäalennukset toiminnolla luodaan nimikeryhmäkohtaisia alennuksia valituille asiakasryhmille.   Huomaathan mikäli asiakas kuuluu useampaan asiakasryhmään, jolle on määritelty alennus tietyn nimikeryhmän nimikkeistä, käytetään suurinta asiakkaalle myönnettyä alennusprosenttia. Alennukset annetaan prosentteina asiakkaalla sovellettavan hinnaston hinnasta. Annetut alennukset esitetään rivikohtaisesti alennus % -kentässä   Ennen ryhmäalennusten luontia tulee ohjelmaan luoda Asiakasryhmät ja asiakas tulee valita asiakasryhmään, jotta ryhmäalennukset aktivoituvat. Mikäli asiakkaille on tarkoitus antaa alennuksia vain tietyistä nimikkeistä tulee ohjelmaan luoda myös halutut nimikeryhmät.   Asiakasryhmä luodaan seuraavasti: 1.Valitse Kortistot-Asiakaskortisto-Asiakasryhmät ja luo asiakasryhmä ylläpito näkymässä Ryhmän luonnin jälkeen Asiakas lisätään luotuun ryhmään seuraavasti: 1.Kortistot-Asiakaskortistot-Valitse Asiakaskortti jolle haluat määrittää käytettävät asiakasryhmän/ryhmät 2.Valitse muokkaa-Asiakasryhmä kentän kohdalla valitse alasvetolaatikosta ryhmä johon asiakas liitetään. 3. Jos asiakkaan tulee olla useassa ryhmässä paina alasvetolaatikon perästä löytyvää toimintokuvaketta ja valitse asiakasryhmä/ryhmät johon asiakas lisäksi halutaan liittää Mikäli ryhmäalennuksia annetaan myös nimikeryhmäkohtaisesti tulee ohjelmaan luoda myös nimikeryhmiä ja liitetään nimikkeitä kyseiseen ryhmään. 1.Kortistot-Nimikekortistot-Nimikeryhmät-Luo Nimikeryhmät ylläpito näkymässä Ryhmän luonnin jälkeen Nimike lisätään luotuun ryhmään seuraavasti: 1.Kortistot-Nimikekortisto-Valiste Nimikekortti jolle haluat määrittää käytettävät nimikeryhmän/ryhmät 2.Valitse muokkaa-Nimikeryhmä kentän kohdalla valitse alasvetolaatikosta ryhmä johon nimike liitetään. 3. Jos nimikkeen tulee olla useassa ryhmässä paina "Muut ryhmät" toimintokuvaketta ja valitse nimikeryhmä/ryhmät johon asiakas lisäksi halutaan liittää Kun ryhmät on luotu ja kortit on lisätty haluttuihin ryhmiin,luodaan ryhmäalennukset Nimikekortiston kautta: 1.Kortistot-Nimikekortistot-Perustiedot-Ryhmäalennukset 2.Luodaan uusi alennushinnasto ryhmälle painamalla luonti kuvaketta 3.Valitaan Nimikeryhmä ja Asiakasryhmä joita alennus koskee 4.Määritellään ryhmää koskeva alennus% sekä onko alennus voimassa toistaiseksi vain tietyn ajanjakson Asiakasryhmälle liitetyn asiakkaan alennukset aktivoituvat myyntitilanteissa automaattisesti käyttöön.    
Näytä koko artikkeli
15-10-2020 14:41 (Päivitetty 15-10-2020)
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 590 Näytöt
Passeli Yritys-ohjelmassa tehdyt suoritukset ja maksut voi tarvittaessa poistaa. Laskutus ja myyntireskontrassa käsitellään myyntilaskuja ja niiden suorituksia. Ostoreskontrassa taasen käsitellään ostolaskuja ja niiden maksuja.   Suorituksen poistaminen myyntilaskulta onnistuu seuraavasti: 1. Laskutuksenhallinta 2. Suoritukset 3. Klikkaa hiiren oikealla kyseistä laskua 4. 'Poista' Kuva 1   Maksun poistaminen ostolaskulta onnistuu seuraavasti: 1. Ostolaskujen hallinta 2. Maksut 3. Klikkaa hiiren oikealla kyseistä laskua 4. 'Poista' Kuva 2
Näytä koko artikkeli
13-10-2020 13:53
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 854 Näytöt
Ohjelmasta voidaan poistaa tarpeettomaksi jääneitä asiakas- ja nimikekortteja. Kortteja voidaan poistaa käytöstä joko yksitellen tai massapoistona. Toiminnon jälkeen kortti ei näy enää kortistossa, mutta ne eivät poistu kuitenkaan kokonaan ohjelmasta.   Yksittäisen nimike- ja asiakaskortin käytöstä poistaminen tapahtuu seuraavasti: 1. Valitse haluamasi kortisto Kuva 1 2. valitse kortistosta kortti jonka haluat poistaa 3. Valitse haluttu kortti 4. Ota kortti muokkaus tilaan 5. Ota 'Asiakas/Nimike poistettu käytöstä' valinta käyttöön 6. Tallenna   Kuva 1   Käytöstä poistetut asiakaskortit ovat nähtävillä asiakaskortisto > oikeasta yläreunasta näytä > valitse valikosta poistetut. Kuva 2. Käytöstä poistetut nimikkeet ovat nähtävillä nimikehaussa. Kuva 3.   Kuva 2 Kuva 3   Kortistojen massapoisto tapahtuu seuraavasti: 1. Passelin työpöytä 2. Asetukset 3. Tietokantaoperaatiot 4. Kortiston massapäivitys 5. Valitkaa haluttu kortisto 6. Asettakaa Kuva 4 mukaiset asetukset, valitkaa halutut kortit ja painakaa 'Päivitä valitut kortit'   Kuva 4    
Näytä koko artikkeli
13-10-2020 13:47
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 684 Näytöt
Passelissa uusi varmenne päivittyy automaattisesti ennen vanhentumista, eikä vaadi käyttäjiltä manuaalisia toimenpiteitä.    Varmenteen tilan Passelista voit tarkistaa kohdassa Palkanlaskenta - Perustiedot - Tulorekisterin ja Verohallinon varmenne.     Tulorekisteri lähettää ilmoituksia tulorekisteri varmenteiden vanhenemisesta tekniselle yhteyshenkilölle ja pyytää tarkistamaan oman varmenteen tilan ohjelman toimittajilta. Valtaosa nyt käytössä olevista varmenteista on haettu 2022, joten varmenteen uusiminen tulee monelle ajankohtaiseksi vuoden 2024 aikana.   Jos jostain ongelmatilanteesta johtuen varmenne ei kuitenkaan uusiudu vaan ehtii vanhentua, voidaan uusi varmenne hakea manuaalisesti tulorekisteri.fi palvelusta seuraavasti:    Kirjautukaa tulorekisteri.fi palveluun pankkitunnuksilla joilla oikeus palveluun > Valitkaa "Asioi yrityksen tai organisaation puolesta" > Valitkaa yritys > Vasemmasta reunasta "Tekninen rajapinta ja varmenteet" > Sivun alareunasta keskeltä "Hae uutta varmennetta" > Täyttäkää tiedot ja lähettäkää hakemus. Saatte sähköpostiinne uudet transferID ja transfer password tiedot.   Uudet varmennetiedot voidaan asettaa Passeli ohjelmaan seuraavasti: Palkanlaskenta > Perustiedot > Tulorekisterin varmenne > Mitätöi varmenne > Luo uusi varmenne > Asettakaa transferID ja transfer password tiedot niille kuuluviin kenttiin. Mikäli kyseessä tilitoimistovarmenne jota tullaan jakamaan toisille yrityksille valitkaa lisäksi rastiruutu "Tilitoimistovarmenne".   Uusi varmenne tulee jatkossakin olemaan voimassa 2 vuoden ajan mutta päivittyy automaattisesti aina hieman ennen varmenteen vanhentumista, joten manuaalista varmenteen päivittämistä ei jatkossa enää tarkoitus tehdä.
Näytä koko artikkeli
29-09-2020 14:45 (Päivitetty 21-11-2023)
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 1355 Näytöt
Jos tapahtuu niin, että laskun rivin summa nollaantuu laskua tai muuta rivitapahtumaa kirjoitettaessa, kun esimerkiksi a-hintaan lisätään desimaaleja TAI ostolaskua saavutettaessa, laskun summana on 0.00€ - syynä on Windowsin väärin toimiva desimaali erotin.   Esim. Laskun kirjaus, rivin summa, piste desimaalierottimella näkyvissä:   Esim. Ostolaskun esikatselussa on summa mutta vastaanoton jälkeen lasku näkyy 0.00€ summaisena:   Ratkaisu vaihtoehtona toimii myynti yms. rivikirjausten ollessa kyseessä: Sulje Passeli. 1) Ohjauspaneelista voidaan vaihtaa desimaalierotin takaisin pilkuksi, palauttamalla oletusasetukset* 2) Myös koneen uudelleen käynnistys korjaa yleensä tilanteen normaaliksi.   *Valitaan Ohjauspaneelin Aika- ja alueasetukset ja vaihdetaan lukumuotoja   Palautetaan muotoilujen Lisäasetukset -vaikka desimaalierotin olisi näennäisesti pilkkuna valmiiksi. Käynnistä Passeli uudelleen ja testaa toiminta.   Ostolaskujen ollessa kyseessä, kyseiset 0.00€ summaiset ostolaskut tulee ensin poistaa järjestelmästä.   Tämän jälkeen valitaan Asetukset- Passeli asetukset – Ostoreskontra ja täältä voit vielä vaihtaa ostolaskujen seuraavan laskunumeron vastaamaan juoksevaa numeroa eli ensimmäistä juuri poistettua laskunumeroa.   Tämän jälkeen sulje Passeli ja tee yllä olevan ohjeen mukaan desimaalierottimen palautus. Palautuksen jälkeen ota vielä ostolaskut uudelleen Passelin ostoreskontraan, tällöin summa on taas esillä oikein.    
Näytä koko artikkeli
26-08-2020 13:18 (Päivitetty 05-04-2022)
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 1075 Näytöt
Käyttäjätilin luonti Passeliin (Pääkäyttäjä sekä rajoitettu käyttöoikeus)   Uuden pääkäyttäjätilin luonti tehdään kohdasta: Työpöytä – Asetukset – Käyttöoikeuksien ylläpito: Käyttäjät välilehdeltä valitaan Uusi – Annetaan käyttäjän nimi, käyttäjätunnus ja halutessasi salasana. Valitse käyttöoikeudet välilehti.   Anna käyttöoikeuden tasoksi Pääkäyttäjä. Kun halutaan antaa henkilölle rajoitettu käyttöoikeus Passeli ohjelmistoon, luodaan ensin kuten edellä uusi käyttäjätili. Tämän jälkeen, sen sijaan että annettaisiin pääkäyttäjäoikeus, niin valitaan listalta yrityksen nimi johon rajattu käyttöoikeus luodaan. Sen lisäksi pitää vielä valita ”ryhmä” * jonka oikeuskäytäntöjä kyseinen henkilö käyttää. Näillä ryhmä käytännöillä voidaan rajata tehokkaasti oikeuksia ohjelman toimintoihin.   Luodaan esimerkiksi käyttäjä yritykseen - myyjä oikeuksilla. Lopuksi valitaan Ok – Tallenna ja Sulje. Nyt uudella käyttäjällä on rajatut käyttöoikeudet kirjautuessaan Passeliin. Voit halutessasi nyt kirjautua tällä käyttäjänimellä Passeliin niin näet mitä kaikkea on hänellä nyt näkyvissään.   * Ryhmäkäytännöt – Ryhmät välilehdellä Ohjelmisto sisältää valmiita ryhmiä ,esimerkiksi myyjä, ja myös näitä ryhmäkäytäntöjä voit edelleen muokata tai perustaa vaikka oman ryhmäkäytännön.   Valittavissa ovat seuraavat käyttöoikeustasot: ▪ kaikki oikeudet (luku, kirjoitus, muokkaus ja poisto) ▪ laajat oikeudet (luku, kirjoitus ja muokkaus) ▪ rajoitettu kirjoitusoikeus (luku ja kirjoitusoikeus) ▪ lukuoikeus   Raportointi-optiolla annetaan käyttäjäryhmälle oikeus kyseisen sovelluksen raportteihin.  
Näytä koko artikkeli
26-08-2020 07:52
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 811 Näytöt
Kun lasku halutaan kirjata luottotappioksi, joko kokonaan tai osalta, kirjataan suoritus näin: Mennään laskunhallintanäkymään ja valitaan aktiiviseksi haluttu lasku. Hiiren oikealla napilla tai pikavalinnalla F3 kirjataan suoritus.   Suorituksen kirjaus:   Laitetaan suoritus summaksi 0,00€ (poistetaan suoritus) Oikaisulajiksi valitaan tappio Annetaan tappioksi kirjattava summa Valitaan luottotappion kirjaustili * Tallennetaan suoritus Mikäli laskulla on jo osasuoritus – tehdään laskulle uusi suoritus ja oikaistaan luottotappioksi avoin summa.   * Jos Passelistasi ei löydy luottotappiotiliä, voit sen lisätä seuraavan esimerkin mukaan.  Huom. tarkasta vielä kirjanpidon tili kirjanpitäjältäsi tarvittaessa.   Luodaan Myynnin Luottotappiot tili : Perustiedot - Tililuettelon ylläpito    Voit lisätä tilin myös Luottotappioiden oletustiliksi : Perustiedot - Oletustilien ylläpito   
Näytä koko artikkeli
26-08-2020 08:00 (Päivitetty 09-03-2022)
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 1012 Näytöt
Työnantajan työeläkemaksujen määrää on päätetty väliaikaisesti alentaa 2,6 prosenttiyksikköä koronaepidemian ja siitä seuranneen vaikean taloustilanteen vuoksi. Tästä lisätietoa löytyy alla olevasta linkistä.   https://stm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/tyonantajan-tyoelakemaksuja-alennetaan-valiaikaisesti-koronaepidemian-aiheuttaman-vaikean-taloustilanteen-vuoksi   Ohjelmassa pääsette muuttamaan Tyel maksujen määrää seuraavasti: Palkanlaskenta > Perustiedot > Palkanlaskennan yleistiedot > Valitkaa jo perustettu Tyel eläkelaji > Painakaa toimintoa "Hae uudet arvot" > Toiminto tuo automaattisesti uudet alennetut arvot 1.5 alkaen voimaan. HUOM! Alennus koskee vain Työnantajan työeläkemaksuja ja työntekijöiden maksut pysyvät ennallaan. Alla kuva mistä löytyy "Hae uudet arvot" toiminto.  
Näytä koko artikkeli
27-04-2020 14:31 (Päivitetty 10-01-2024)
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 1132 Näytöt
Tulorekisterin ohjeistus löytyy täältä https://www.vero.fi/tulorekisteri/tietoa-meist%C3%A4/usein-kysytty%C3%A4-tulorekisterist%C3%A4/tulorekisteri-ilmoittaminen-ja-korona/   Luodaan ensin oma palkkalaji lomautusta varten kohdassa Palkanlaskenta - Perustiedot ja Palkkalajit   Voit kopioida esim Palkaton poissaolo palkkalajin painamalla Luo palkkalajista uusi palkkalaji kopioimalla painiketta. Anna uudelle palkkalajille vapaana oleva numero sekä muuta selitteeksi Lomautus. Muista tallentaa, sen jälkeen voit sulkea ikkunan.   Poissaolokoodien luonti löytyy Palkalaskenta osion Perustiedot - Poissaolokoodit.   Passeliin tulee luoda Poissaolokoodi tunnus = 16, annetaan selitteeksi Lomautus, valitaan palkkalajiksi luotu lomautus palkkalaji, valintaan Palkaton jos lomautus on palkatonta ja Poissaolonsyyksi voidaan kirjoittaa Lomautus. OK ja Sulje.     Tämän jälkeen tulee vielä käydä asettamassa luodulle palkkalajille tämä poissaolokoodi. Perustiedot - Palkkalajit   Haetaan Lomautus palkkalaji ja otetaan se muokkaus tilaan, lisätään Poissaolokoodi kohtaan luotu poissaolo 16, tallennetaan ja suljetaan     Poissaolojen kirjaus ja tuonti palkkalaskelmille: Kun poissaolokoodit on luotu ja palkkalajeille on tehty tarvittavat määritykset voidaan henkilölle kirjata poissaolot. Mikäli poissaolokirjaukset tehdään ja poissaolon aikaväli osuu palkkajakson aikaväliin ohjelma osaa vakiopalkkojen luonnin yhteydessä tuoda poissaolot palkkalaskelmille tai jos palkat kirjataan käsin palkkatapahtumien kirjaus toiminolla niin ohjelma kysyy poissaololleelle henkilölle palkkalaskelmaa kirjatessa "Tuodaanko työtä korvaava poissaolo palkkalaskelmalle" johon käyttäjä voi vastata kyllä ja ohjelma tuo poissaolot palkkalaskelmalle. Poissaolot kirjataan täällä: Palkanlaskenta - Poissaolot Laskentaryhmä -valikosta valitaan haluttu se ryhmä, johon palkansaaja kuuluu. Palkansaaja -valikosta valitaan palkansaaja, jonka poissaolotietoja halutaan kirjata. Poissaolokoodi -kenttään annetaan poissaoloa vastaava koodi jotka olet luonut Perustiedot-Poissaolokoodit toiminnolla Selite -kentässä näytetään poissaolokoodin selite. Apvm -kenttään annetaan poissaolon alkupäivämäärä. PPvm -kenttään annetaan poissaolon loppupäivämäärä. Palkatonpvm -kenttään annetaan tarvittaessa palkattoman poissaolon alkupäivämäärä. Lomaoikeus Ppvm -kenttään annetaan tarvittaessa päivämäärä, jonka jälkeen palkansaajalle ei kerry vuosilomaa. Tunnit -kenttään annetaan poissaolon kesto tunneissa. Mikäli poissaolo kestää täysiä päiviä, tunteja ei anneta.  Päivät -kenttään annetaan poissaolo kesto päivissä. Liitteet -kenttä on käytettävissä kun lisenssiin sisältyy asiakirjat ja liitteet osio. Liitteisiin voidaan tallentaa esimerkiksi sairauslomatodistus. Lisätietoa -kenttään voidaan antaa poissaoloon liittyvää lisätietoa. Lisätieto siirtyy palkkatapahtuman selitteeksi, jos poissaolosta luodaan palkkatapahtuma palkkalaskelman luonnin yhteydessä.  
Näytä koko artikkeli
27-04-2020 14:01 (Päivitetty 12-01-2023)
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 925 Näytöt
Vuosilomalaskenta ohjelmassa voidaan suorittaa seuraavasti: Palkanlaskenta > Laskennat > Vuosilomalaskenta,      Vuosilomalaskennassa valitaan sopimusala jolle laskenta tehdään ja lisäksi määritellään sopimusalan mukaisesti loman määräytymistiedot. Palkansaajat jotka halutaan laskentaan mukaan tulee kaikki olla vahvistettuna sinisellä pohjalla kuvan mukaisesti. Oletuksena kaikki valittuna, mutta CTRL näppäintä pohjassa pitämällä voi ottaa valintoja pois tai lisätä jos ottanut pois.   Laskennan jälkeen aukeaa näkyviin vuosilomalaskennan tulos joka voidaan sitten myös tulostaa.    Vuosilomapalkat voidaan maksaa käyttämällä ohjelmasta löytyviä palkkalajeja (400, 410 jne.) joko manuaalisesti kirjaamalla tai automaattisesti luomalla ensin poissaolokoodi vuosilomalle ja yhdistämällä tämä poissaolokoodi haluttuun palkkalajiin > Sitten luomalla itse poissaolo ja määrittämällä siihen haluttu aikaväli ja päivät.    Tämän jälkeen kun palkansaajalle kirjataan palkkaa jonka ajanjaksolle poissaolo kuuluu niin ohjelma kysyy "Löytyi poissaoloja, luodaanko poissaolotiedot". Vastaus kyllä ja muodostuu automaattisesti vuosilomalaskennan mukaisesti vuosilomapalkka ja vuosilomaraha palkkatositteelle. Tähän voidaan Kerroin kentässä määrittää maksettavien päivien osuus mikäli maksetaan vain osuus. (Palkkalajien nimet muutettavissa myös mikäli esim. "Vuosilomaraha 100%" ei vastaa maksukäytäntöä).        
Näytä koko artikkeli
17-04-2020 15:35 (Päivitetty 17-04-2020)
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 817 Näytöt
Kun tulorekisteri-ilmoituksilla mennyt esimerkiksi virheellisiä/puutteellisia vakuutustietoja, niin tulee tehdä tulorekisteriaineiston mitätöinti ja sen jälkeen korjaustosite. Alla ohje, kuinka saat tehtyä palkkatietoilmoituksesta mitätöintiaineiston, lähetettyä sen Tulorekisteriin ja sen jälkeen jälkeen korjaustositteen palkkatietoilmoituksesta ja ilmoituksen lähetys.   Palkanlaskenta > Tulorekisteriaineistot      Valitaan kyseinen virheellinen tulorekisteriaineisto > Ylhäältä aineiston mitätöinti toiminto (Paperi jossa punainen X).     Tämän jälkeen valitaan ne ilmoitukset joissa on korjattavaa.  Valinnat kyseiseltä aineistolta saat painamalla CTRL näppäimen pohjaan sekä hiiren vasemmalla näppäimellä valitaan tositteet jotka halutaan mitätöidä. > OK.     Tämän jälkeen muodostuu uusi tulorekisteriaineisto nimellä "Palkkatietoilmoituksen mitätöiminen" > Valitaan kyseinen aineistorivi > Ylhäältä "Lähetä tulorekisteriin" toiminto (Paperi jossa nuoli oikealle).     Kun mitätöintiaineisto onnistuneet lähetetty tulorekisteriin ja tila päivittynyt tilaan "Käsitelty", niin seuraavaksi tehdään korjaustositteet. (HUOM! Korjattavien tietojen asetukset perustietoihin ja henkilökorteille tulee olla asetettuna ennen kuin aloitetaan korjaustositteiden luontia.   Palkanlaskenta > Palkkatapahtumien hallinta > Mitätöidyissä palkkatositteissa näkyy nyt musta viiva päällä mitätöinnin merkiksi > Valitkaa palkansaaja > Ylhäältä "Näytä tosite" valinta.   Kun palkkatosite avautuu kirjausnäkymään > Painakaa ylhäältä "Korjaustositteen luonti" painiketta.     Korjaustosite tuo aineistolle palkanmaksurivit ja ennakonpidätyksen ja on automaattisesti muokkaustilassa > Mikäli palkkalaskelmalla ei ole muokattavaa palkkojen määrässä, painakaa ensin muokkausmerkkiä (Kynän kuva) jotta pääsette pois muokkaustilasta > Sen jälkeen painakaa Laskimen kuvaa "Verojen ja vähennysten laskenta".      Mikäli perustiedot asetettuna kuntoon niin korjaustositteen verojen ja vähennysten laskennassa tulevat aineistolle myös aiemmin puuttuneet tiedot. (Esim. TA Tapaturmavakuusmaksu).     Yllä oleva korjaustositteen luonti toiminto tulee tehdä kaikille henkilöille, joille mitätöinti on tehty kyseisellä kaudella. Tämän jälkeen siirry Palkkakauden tapahtumien hyväksyntään.     Hyväksyttyäsi palkkatietoilmoituksen, tarkasta se huolellisesti, että tiedot ovat nyt oikein ilmoituksella. Hyväksynnän jälkeen muodostuu "Tulorekisteriaineistot" osioon uusi aineisto jonka versionumero 1 (Tarkoittaa että kyseessä ensimmäinen korjausaineisto). Valitkaa kyseinen aineisto ja lähetä se Tulorekisteriin painamalla > Ylhäältä "Lähetä tulorekisteriin" (Paperi jossa nuoli oikealle päin).                    
Näytä koko artikkeli
04-03-2020 11:42 (Päivitetty 18-01-2024)
  • 0 Vastaukset
  • 1 kehut
  • 2166 Näytöt
Tapaturmavakuutustiedot tulee luoda ohjelman perustietoihin ja asettaa palkansaajien henkilökorteille seuraavasti: (HUOM! Tapaturmavakuutustiedot, kuten sopimusnumerot ja käytettävät ammattiluokkakoodit ym. vakuutusta koskevat ohjelmaan täytettävät tiedot saat tietoosi olemalla yhteydessä tapaturmavakuutusyhtiöösi tai tarkastelemalla tapaturmavakuutusyhtiösi kanssa tekemääsi sopimusta) Palkanlaskenta > Perustiedot > Tapaturmavakuutusluokat > Tänne tulee luoda tapaturmavakuutukseen kuuluvat tapaturmavakuutusluokat, esim. "Rakennustyömiehet" ja kyseiselle luokalle kuuluva vakuutuksen ammattiluokkakoodi.     Palkanlaskenta > Perustiedot > Tapaturmavakuutukset > Tänne luodaan varsinaisen tapaturmavakuutuksen tiedot, kuten voimassaolon alkupäivämäärä, vakuutusyhtiön y-tunnus, vakuutussopimusnumero > Lisäksi löytyy painike "Tapaturmavakuutusluokat, jotka kuuluvat vakuutukseen" > Täällä tulee valita luodut tapaturmavakuutusluokat ja > merkillä siirtää valitut luokat tapaturmavakuutuksen alle.       Perustietojen asettamisen jälkeen tulee vielä tapaturmavakuutusluokat hakea henkilökorteille työsuhteen perustietoihin kohtaan "Tapaturmavakuutusluokka" ja määritellä lisäksi vakuutusluokalle kuuluva tapaturmavakuutuksen prosentti vieressä olevaan kenttään.     Kun kaikki yllämainitut kohdat on määritetty ohjelmaan niin palkkatositteen verojen ja vähennysten laskennassa muodostuu "TA Tapaturmavakuutusmaksu" palkkarivi ja palkkatapahtumien hyväksynnässä muodostuu tulorekisteriaineistolle "Vakuutustiedot" otsikon alle tapaturmavakuutuksen tarvittavat tiedot.                
Näytä koko artikkeli
03-03-2020 15:03 (Päivitetty 24-09-2020)
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 2014 Näytöt
Mikäli tulorekisteriin on lähetetty puutteellisia vakutuustietoja kuten esimerkiksi tapaturmavakuutuksen tiedot puuttuneet aineistolta, niin tulee ensin asettaa vakuutustiedot ohjelman perustietoihin kuntoon. Alla linkki ohjeistukseen:   https://community.visma.com/t5/Passeli-Yritys-kayttovinkit/Tapaturmavakuutustietojen-asettaminen-ohjelmaan-ja-asettaminen/ta-p/279390   Tämän jälkeen tulee tehdä kaikista puutteellisista ilmoituksista mitätöinti ja korjaustosite ja korjaustositteen lähetys. Mitätöinnin tekemisestä ja korjaustositteiden luonnista löytyy community käyttövinkeistämme erilliset ohjeet. (HUOM! Tarkistakaa korjaustositteen oikeellisuus ja että nyt lisätyt tiedot kuten tapaturmavakuutustiedot ovat varmasti aineistolla ennen tulorekisteriin lähetystä). Alla linkki mitätöinnin ja korjaustositteen luontiin:   https://community.visma.com/t5/Passeli-Yritys-kayttovinkit/Tulorekisteriaineistojen-mitatointi-ja-korjaustositteiden-luonti/ta-p/279642   Korvaava ilmoitus on annettava saman päivän aikana kuin lähetetty mitätöinti. Veronsaajatilitysten turvaamisen vuoksi on kuukauden 15.-20. päivien korjauksissa kiinnitettävä erityistä huomiota ja annettava uusi ilmoitus välittömästi mitätöinnin jälkeen. Näinä päivinä korjaukset tulisi tehdä ennen klo 16.    Ongelmatapauksissa joissa tulee virheilmoitus "Ammattiluokan tai nimikkeen tunnistetieto puuttuu ja se on pakollinen", varmistakaa että on asennettuna uusin versio ohjelmasta ja että palkansaajan henkilökortille on määritetty eläkelaji sekä tehtävänimike niille kuuluviin ruutuihin.   
Näytä koko artikkeli
27-02-2020 10:09 (Päivitetty 24-09-2020)
  • 0 Vastaukset
  • 2 kehut
  • 1984 Näytöt
Voit lähettää asiakkaallesi tekstiviestejä suoraan omasta Passeli Yrityksestäsi. Tekstiviestejä voidaan lähettää suoraan asiakaskortilta, laskutuksesta, myyntitilauksista sekä tarjouksista. Tekstiviestien avulla asiakaskokemus paranee ja saat entistä tyytyväisempiä asiakkaita. Kaikki tekstiviestipohjat ova vapaasti räätälöitävissä. Voit lähettää viestejä myös markkinointimielessä tietyille asiakasryhmille liittyen vaikka uusiin tuotteisiin tai tarjouksiin.
Näytä koko artikkeli
17-12-2019 08:37 (Päivitetty 03-10-2022)
  • 0 Vastaukset
  • 0 kehut
  • 1841 Näytöt